Alexander Stubb vietti unettomien öiden sävyttämät 3 002 päivää ministerinä – ”Ihan sama miten sen teet, et tee sitä oikein”

Stubb toivoo ihmisten muistavan, että poliitikotkin ovat ihmisiä.

Alexander Stubb työskentelee nykyisin Italian Firenzessä sijaitsevan EU-yliopiston keskuksen johtajana ja professorina.

25.10.2021 6:45

Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb avasi sunnuntaina julkaisemassaan Twitter-ketjussa aikaansa Suomen politiikan huipulla. Ketjun inspiraationa toimi Stubbin mukaan Ylen maanantaina alkava Politiikka-Suomi -dokumenttisarja, johon hänkin osallistui.

Stubb, 53, toimi eri ministeriviroissa yhteensä 3 002 päivää putkeen. Kokemusta löytyy niin pääministerin, valtiovarainministerin, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin kuin ulkoministerin virasta.

Eniten omakseen hän kertoo kokeneensa ulkopolitiikkaan keskittyneet tehtävät.

– Tunsin oloni aina varmemmaksi kansainvälisten asioiden parissa työskennellessäni. Tästä huolimatta otin vastaan myös kansallisia ja paikallisia tehtäviä, sillä niillä on oikeasti merkitystä.

Hallituksessa työskentely on Stubbin mukaan jatkuvaa monilla eri tasoilla tapahtuvaa kriisinhallintaa, jonka kansainvälisen tason navigoinnissa kontakteilla ja viestintätaidoilla on tärkeä merkitys.

– Useita unettomia työn täyteisiä öitä. Paljon matkustamista. Saat aikaan vaikutusta vain ymmärtämällä institutionaalisen dynamiikan, omaamalla kontakteja, puhumalla useita kieliä sekä olemalla alasi asiantuntija.

Kansallisella tasolla haasteet syntyivät Stubbin mukaan yleensä koalitiohallitusten kanssa työskentelemisestä ja erilaisten poliittisten intressien yhteentörmäyksistä.

Stubb ( kuvassa vas.) oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa valtiovarainministerinä vuosina 2015-16. Vuonna 2015 otetussa kuvassa myös silloinen oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

– Vaatii kestävyyttä navigoida läpi kansallisten, paikallisten ja ideologisten intressien viidakon läpi. Alkeellisimmalla tasolla kyse on puoluepolitiikasta, joka on parhaimmillaankin monimutkaista. Taustalla on ainainen tarve näyttää puolueelle pätevyytesi. Ihan sama miten sen teet, et tee sitä oikein. Joku jää aina tyytymättömäksi.

Stubb kertoi katuvansa hallitusvuosiltaan hyvin harvoja asioita.

– Toki olisin voinut tehdä jälkeenpäin katsottuna asioita eri tavoin. Oli paljon kompromisseja, niitä on aina. En kuitenkaan tehnyt koskaan päätöksiäni miellyttääkseni yleisöä, vaan siksi, että uskoin tekeväni oikein.

– Henkinen epämukavuus täytyy hyväksyä vapaassa demokratiassa. Täytyy myös hyväksyä se, että onnistumisten lisäksi tulee myös epäonnistumisia.

Stubbia häiritsi politiikassa erityisesti se, että ihmiset tuntuvat unohtavan päättäjien olevan myös ihmisiä.

Pääministerinä vuosina 2014-15 toiminut Stubb katuu hallitusvuosiltaan harvoja asioita. Kuva vuodelta 2015.

– Useimmat eivät tunne sinua. He eivät ole välttämättä edes tavanneet sinua, ja silti heillä on näkemys siitä, millainen olet. Kaikki kyseenalaistavat motiivejasi, ja totuus on, ettet koskaan ole yhtä hyvä tai paha kuin miltä näytät julkisuudessa.

Hän haluaa muistuttaa ketjulla poliitikkojen inhimillisyydestä.

– Ihmisillä on tunteita, instituutioilla ei.

Stubb työskentelee nykyisin Italian Firenzessä sijaitsevan EU-yliopiston keskuksen johtajana ja professorina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?