Saara Kankaanrinnan kolumni: Kaupallista rakkautta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinnan kolumni: Kaupallista rakkautta

Luonnon aika menee tuhansissa ja miljoonissa vuosissa. Lajit sopeutuvat hitaasti, aineiden kierrot ovat massiivisia. Mitättömän lyhyen elämäni – ja omistukseni – aikana voin joko kunnioittaa tätä tai tuhota tehokkaasti, kirjoittaa kolumnissaan Saara Kankaanrinta.

18.10. 8:00

”Jonkun pitäisi omistaa Itämeri”, töräytti vanhan koulun taloustieteilijä Nalle Wahlroos.

Omistuksen torvet törisevät metsäkeskustelussakin. Ydinajatus on, että maanomistaja päättää. Näin torjutaan ”liiallista” sääntelyä. Mikään ei saisi kehittyä, vaikka maailma muuttuu ja tieto lisääntyy.

Itämeren omistamisella Wahlroos taas tahtomattaan alleviivasi sääntelyn tärkeyttä: yhteisistä asioista pitäisi pystyä tiukkaan ja viisaaseen päätöksentekoon. Kuin omaa suojelisit.

Ja missä mennään? Ruotsin ja Suomen pääministerit pistivät kesällä arvovaltansa peliin jotta EU:n linjoista saadaan pois ”luonnonläheinen metsänhoito”. Maa- ja metsätalousministeri totesi EU:n biodiversiteettistrategiasta että ”ei meidän siihen asti tule mennä”.

Omistajuutta perustellaan sillä, että yksi selkeä omistaja on aina vastuullisempi kuin yhteinen omistus. Leikitään ajatuksella, että joku ostaisi Suomen metsät: 22 miljoonaa hehtaaria, keskihinta 2900 e/ha. Suomen metsien arvo on rätingissä 64 miljardia.

Sitten (vain) maanomistaja päättäisi, hakkaisiko puhtaaksi koko omaisuutensa, suojelisiko kaiken vai jotain siltä väliltä. Näitä kuvia voi miettiä.

Omistamisen filosofia sopii ylipäätään huonosti luontoon, mutta ei mennä siihen, koska se on keskeinen sopimus yhteiskunnassamme. Todetaan, että tuo kommunismi vs. kaiken yksityistäminen -akseli on vanhentunut. Etiäpäin!

Tarvitsemme sääntelyä kipeästi, mutta parempana. Luonto on yhteinen välttämättömyys.

Luonnon aika menee tuhansissa ja miljoonissa vuosissa. Lajit sopeutuvat hitaasti, aineiden kierrot ovat massiivisia. Mitättömän lyhyen elämäni – ja omistukseni – aikana voin joko kunnioittaa tätä tai tuhota tehokkaasti.

Maailmalla on jänniä lakiuudistuksia. Ecuadorin perustuslaki kieltää yksityistämisen ja turvaa ”luonnon kaikille elämänmuodoille oikeuden olla olemassa sekä ylläpitää ja uudistaa elintärkeitä syklejään”. Siis kierrot ymmärretty ja mainittu!

Myös Bolivian perustuslaki kieltää ekosysteemin häirinnän. Uusi-Seelanti antoi joelle oikeushenkilön aseman.

Meillä olisi henkisiä aineksia sovittaa yhteen omistus monimuotoisuutta vaarantamatta. Mutta tällä hetkellä nämä istuvat keinulaudalla kuin hirvi ja hömötiainen.

Kiinnostavaa, että näissä kunnioitus muita lajeja ja kokonaisuutta kohtaan lähtee alkuperäiskansoilta. Suomi ei ole edes saattanut voimaan alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaa ILO 169 -sopimusta. Takamatkalta tullaan.

Ja mitä on se suomalainen, erityinen luontosuhde valtion näkökulmasta? Aitoa ymmärrystä ja kumppanuutta? Vai pintaa ja kaupallista rakkautta?

Perustuslakimme pykälä 20 julistaa: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Ja 15. pykälä muistuttaa: ”Jokaisen omaisuus on turvattu”.

Meillä olisi henkisiä aineksia sovittaa yhteen omistus monimuotoisuutta vaarantamatta. Mutta tällä hetkellä nämä istuvat keinulaudalla kuin hirvi ja hömötiainen. Paino väärällä puolella, ja pian hömötiainen sukupuutossa.

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?