Koronapassin vastustajat törkyilivät Vääksyn Ranskalaisella kyläkaupalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koronapassin vastustajat törkyilleet Vääksyssä – kyläkauppa joutui armottoman maalituksen kohteeksi: ”Yöunet vei”

Ranskalaisen kyläkaupan perustaja on ällistynyt siitä, miten joukko koronapassia vastustavia ihmisiä otti hänen yrityksensä tikun nokkaan ja käyttäytyi asiattomasti.

Ranskalaisessa kyläkaupassa on erikseen kaupan ja ravintolan puoli. Ravintolan puolella on käytössä koronapassi.

18.10. 6:15

Lauantai oli yrittäjyyteni raskain ja ikävin päivä, Päijät-Hämeen Vääksyssä kauppaa ja ravintolaa pyörittävä Riikka-Maria Lemminki kertoo. Ranskalaisessa kyläkaupassa otettiin lauantaina koronapassi käyttöön ravintolan puolella, ja yritys joutui maalittamisen kohteeksi.

Kyläkauppa sai Facebookissa paljon lokaa ylleen sen jälkeen, kun se perjantaina kertoi ottavansa koronapassin käyttöön, ja lauantaina paikan päälle saapui noin kymmenen ihmistä kritisoimaan päätöstä.

Yrittäjän mukaan monet heistä olivat keski-ikäisiä naisia ja ostivat Marseille-saippuaa. He sanoivat tismalleen samat sanat ja vaikuttivat ”agitoiduilta”, Lemminki kertoo.

Yksi asiakas heitti rahat Lemmingin päälle ja toinen käyttäytyi niin uhkailevasti, että hänen oma perheensäkin säikähti, hän kertoo.

– Yksi mies sanoi, että hän tietää missä me asutaan ja tietää lapseni, Lemminki sanoo.

– Kyllä tämä yöunet vei.

Monet ilmoittivat tiukasti vievänsä rahansa muualle ja läimäyttivät oven perässään.

– He sanoivat, että ihan kiva kauppa, mutta me ei enää voida tulla, kun teillä on koronapassi käytössä. He olivat ihan vieraita naamoja, ei oltu koskaan aiemmin nähty. Me jouduttiin varmaankin maalittamisen kohteeksi. He käyttivät samoja sanojakin. Se oli aivan häkellyttävää.

Lemminki kertoo, että he osasivat kysyä pääsyä kahvilaan, jonka puolelle mentäessä koronapassi tarkastetaan. Kaupan puolella koronapassi ei ole käytössä.

– Osa paiskasi oven täysiä kiinni. Sen verran lujaa paiskattiin, että meillä meni eilen ovi rikki loppupäivästä, ja se on tänäänkin ollut vähän lepsu, hän sanoo.

– Olen todella tyytyväinen, että meillä ei ollut ketään nuorta töissä tuolloin. Tänään sunnuntaina otettiin kokeneempi töihin, itse tiskin takana lauantaina ollut Lemminki sanoo.

Koronapassia tieten tahtoen kritisoimaan tulleiden lisäksi paikalla oli noin 15 ihmistä, joilla oli muuten ongelmia koronapassin suhteen. Osa vanhemmista ihmisistä ei esimerkiksi osannut tai voinut ladata passia Omakannasta.

Lue lisää: Koronapassi on nyt käytössä – muista ladata hyvissä ajoin

Ranskalainen kyläkauppa myy kaikenlaisia Ranska-teemaisia tuotteita. Ravintolasta saa muun muassa fondueta.

Sosiaalisessa mediassa yritystä on muun muassa verrattu natseihin, syytetty rasismista, syrjinnästä ja perustuslakien rikkomisesta ja kehotettu antamaan yritykselle yhden tähden arvosteluja verkkopalveluissa.

– Se tuntuu kyllä täysin kohtuuttomalta, yrityksen perustanut Lemminki sanoo.

Yritys on saanut Facebookissa satoja kommentteja viime päivien koronapassia käsitteleviin Facebook-julkaisuihinsa. Valtaosa kommenteista on kannustavia, mutta joukossa on myös paljon ärsyyntyneitä viestejä koronapassista. Monet kertovat, että he eivät aio jatkossa asioida liikkeessä. Tavallisesti yritys saa Facebook-julkaisuihinsa muutamia tai muutamia kymmeniä kommentteja.

Lemmingin mukaan yrityksellä ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa koronapassi käyttöön.

Ravintolassa on 24 paikkaa, ja koska se sijaitsee leviämisalueella, paikoista vain 75 prosenttia voi olla käytössä, jos koronapassia ei ota käyttöön. Se tarkoittaisi, että tapahtumat täytyisi perua, ja tekisi 30 000 euron loven yrityksen liikevaihtoon. Loppuvuodeksi on varattu paljon muun muassa pikkujouluja ja häitä.

– Meidän käytännössä koko loppuvuoden liikevaihto on kiinni siitä, että me saadaan ne tapahtumat, Lemminki sanoo.

Ravintolarajoitusten mukaisesti ravintola pitäisi myös sulkea kello yksi yöllä. Jos koronapassi on käytössä, ei aukioloaika- tai asiakasmäärärajoituksia tarvitse huomioida.

– Tämä ei ole meidän päätös. Meillä ei ole vaihtoehtoja. Kyllä me jouduttiin punnitsemaan sitä tosi paljon, hän sanoo koronapassin käyttöönotosta.

Korona-aika on ollut raskasta. Maksoi Lemmingin mukaan 15 000 euroa kuussa pitää ravintolaa keväällä kiinni. Enää ei voida ottaa takkiin, hän sanoo.

Kuulin esimerkiksi, että oli uhkailtu, että lapset eivät leiki ravintoloitsijan lapsen kanssa, jos ottaa koronapassin käyttöön.

Lemminki muistuttaa, että koronapassi on hallituksen kehittämä ratkaisu tilanteeseen.

– Jos joku ei halua ottaa rokotetta, meillä ei ole mitään sitä vastaan. Se on hänen päätöksensä ja hän itse kantaa siitä vastuun. Se ei ole suinkaan tässä se pointti.

– Oikeampi suunta koronapassikeskustelulle olisi hallituksen suunta, eikä sinnekään vihapuheella vaan rakentavalla keskustelulla ja ehdotuksilla. Ei yksittäisten yritysten suuntaan, eikä ainakaan pienten yritysten, eihän meillä ole minkäänlaista sananvaltaa, hän sanoo.

Hän toivoo, että Ranskalainen kyläkauppa on joutunut tikun nokkaan ja muilla koronapassin käyttöön ottaneilla on sujunut helpommin. Monet pienten paikkakuntien yrittäjät, joiden kanssa Lemminki on keskustellut, eivät ole ainakaan vielä ottaneet koronapassia käyttöön.

– Monihan ei uskaltanut pienillä paikkakunnilla lähteä mukaan. Kun kysyin meidän kylällä, niin muut sanoivat, että he miettivät vielä, koska heidän ei ole paikko lähteä, kun heillä ei ole sesonki, Lemminki sanoo.

– Kun juttelin muiden ravintolayrittäjien kanssa, he olivat samassa tilanteessa ja pelkäsivät reaktiota. Kuulin esimerkiksi, että oli uhkailtu, että lapset eivät leiki ravintoloitsijan lapsen kanssa, jos ottaa koronapassin käyttöön.

Vastareaktiona Ranskalainen kyläkauppa on saanut myös paljon tukea niin sosiaalisessa mediassa kuin kaupalla ja verkkokaupalla. Sunnuntaina asiakkaita on tullut paljon kaupalle, eikä ongelmia ole ilmennyt.

Koronapassi- ja -rokotevastaiset ovat Lemmingin mukaan pieni ja kovaääninen vähemmistö.

– Huolestuttavaa oli myös, että rokote- ja koronapassivastaisilla oli argumenteissa ihan väärää tietoa. Kuviteltiin, että Ranskassa ei toimi passi, vaikka se toimii, ja ettei Ranskassa saa sakkoa, vaikka kyllä saa. Kuviteltiin myös, että se blokkaa pääsyn kauppakeskuksiin ja ruokakauppoihin, vaikka eihän se niin ole, Lemminki sanoo.

Ranskalainen kyläkauppa on perustettu 2013 Vääksyn vanhaan keskustaan, joka sijaitsee Asikkalan kunnassa 20 kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Yritys avaa syksyllä toisen toimipaikkansa Helsinkiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?