Suomen ”resupekkarykmentti” torjui puna-armeijan ylivoiman – nyt talvisodan unohdetusta voitosta on valmistunut elokuva - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomen ”resupekkarykmentti” torjui puna-armeijan ylivoiman – nyt talvisodan unohdetusta voitosta on valmistunut elokuva

Pelkosenniemen taistelu joulukuussa 1939 oli yksi talvisodan ratkaisuhetkistä. Taistelu on kuitenkin jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Vapaaehtoiset tekivät aiheesta elokuvan.

15.10. 7:30

Pelkosenniemen taistelu katkaisi puna-armeijan etenemisen Lapissa joulukuussa 1939. Huonosti varustettujen suomalaisten ihmeellinen torjuntavoitto pohjoisen paukkupakkasessa on sellaista talvisodan historiaa, jota on käsitelty varsin vähän.

Aiheesta on valmistunut indie-elokuva, jonka tarinat pohjautuvat vahvasti aikalaislähteisiin. Lopputulosta voi kuvailla hengellisyyteen nojaavaksi draama­dokumentiksi, joka kertoo elokuvan keinoin sotapäiväkirjoista poimittuja tarinoita ja toisaalta esittelee Pelkosenniemen taistelua tarkasti vaihe vaiheelta.

IS seurasi elokuvan kuvauksia helmikuussa 2021 Parolassa. Yllä olevasta videosta pääset seuraamaan, miten Pelkosenniemen taistelun alkuhetkiä tuolloin kuvattiin.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Martti Takalo kertoo, että projekti saatiin maaliin aikataulun mukaisesti kesäkuussa. Nyt elokuvaa esitellään elokuvateattereille.

– DVD-myynti on mennyt yllättävän hyvin. Viestejä on tullut päivittäin. Kun koronatilanne on helpottunut, olemme ottaneet lisäksi puhelimitse yhteyttä pieniin elokuvateattereihin. Niissä joku pystyy sanomaan heti, ottavatko he elokuvan. Yksikään ei ole vielä kieltäytynyt.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Martti Takalo harppoi hangella edestakaisin, kun taistelun alkuhetkiä kuvattiin Parolassa.

Pelkosenniemen taistelua edelsi puna-armeijan vääjäämätön eteneminen. Sen jälkeen kun talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939, puna-armeijan tavoitteena oli katkaista Suomi Oulun korkeudelta kahteen osaan. Joukkoja tuli rajan yli Kuhmon, Suomussalmen ja Sallan suunnilta, ja niiden tarkoituksena oli edetä Ruotsin rajalle saakka.

Puna-armeija oli edennyt ensin Sallaan ja jakautunut siellä kahtia. Yksi joukko suuntasi Joutsijärven kautta Kemijärvelle ja toinen Savukoskelle. Puna-armeijan suunnitelman mukaan joukot kohtaisivat Kemijärvellä ja marssisivat sieltä Rovaniemen kautta Tornioon. Neuvostojoukkojen eteneminen hidastui Pelkosenniemellä.

Paikalle saapui hätäisesti kokoon kasattu jääkärirykmentti 40, jonka komentaja jääkärimajuri Armas Perksalo on paitsi taistelun niin myös elokuvan merkittävimmistä henkilöistä.

Elokuvan asiantuntijana ja kertojana toimiva entinen hävittäjälentäjä ja Ilmavoimien kouluttaja Olli Seppänen kertoo, että taistelun yksityiskohtien hahmottaminen vaati laaja-alaista taustatyötä.

Kotimaisissa lähteissä esimerkiksi tarkoissa kellonajoissa oli ristiriitaisuuksia. Lähteitä vertailemalla elokuvassa pystyttiin kertomaan tilanteen etenemisestä parhaimmillaan tunti tunnilta.

– Lähes kaikkien osallistuneiden joukkojen sotapäiväkirjat ja taistelukertomukset käytiin läpi. Armas Perksalon oma kertomus (nauhoite) oli myös oikea kultakimpale, Seppänen kertoo.

Elokuvan ensi-iltaan Järvenpäähän oli saapunut Armas Perksalon pojantytär Marja Simonen. Valkokankaan tapahtumat saivat Simosen liikuttumaan.

– Isäni oli sotaveteraani Yrjö Perksalo. Hän oli Armaksen esikoinen. Isäni soitti minulle 6. joulukuuta 2017. Hän oli katsonut ohjelmaa Sota-ajan ihmeet, jossa Olli Seppänen kertoi Pelkosenniemen taistelusta. Isämme oli hyvin vaikuttunut. Hän sanoi, että vihdoinkin joku puhuu Pelkosenniemen taistelusta julkisesti.

Yrjö Perksalo palveli talvisodassa isänsä alaisuudessa ja jatkosodassa Hangon lohkolla, Itä-Karjalassa ja Keski-Syvärillä.

Armas Perksalon muistelmat olivat tärkeä lähde elokuvantekijöille, kun he kävivät läpi ja varmistivat taistelun yksityiskohtia. Simosen mukaan hänen isoisänsä päätti nauhoittaa kertomuksensa tyttärensä ehdotuksesta.

– Eeva-tytär oli pyytänyt Armasta kertomaan asioista nauhalle. Hän tarttui tähän ”syöttiin”.

Armas Perksalo perusteli muistelmiensa taltioimista itse seuraavasti:

”Elämäni vaiheista nauhalle kerroin, jotta jälkeläisemme myöhäisemmässäkin vaiheessa olisivat selvillä esi-isänsä edesottamuksista ja elämästä – ja vielä olisi hyötyä sivullisillekin että tuntemattomille.”

Armas Perksalon toive toteutuu nyt draamadokumentin kautta, Marja Simonen arvioi.

Simonen oli tuonut mukanaan ensi-iltaan ainutlaatuisen muiston. JR 40:n miehet keräsivät pian talvisodan päättymisen jälkeen adressin komentajalleen. Jääkärimajurin 52 alaisen nimet komeilevat hyväkuntoisen kansion sivuilla. Sota-ajasta kertovat lisäksi Allan Salon piirtämät ja signeeraamat kuvat.

Marja Simonen esitteli ensi-illassa JR 40:n miesten komentajalleen Armas Perksalolle kirjoittamaa kiitosadressia.

Taistelun aikajänteen hahmottamisessa elokuvantekijöitä auttoivat myös venäläisen historioitsijan Juri Kilinin tutkimukset puna-armeijan liikkeistä.

Kilin on kohdannut Suomessa myös arvostelua sen jälkeen, kun hän esitti hypoteesin, jonka mukaan Suomi olisi haudannut neuvostoliittolaisia sotavankeja Itä-Karjalan Sandarmohiin Stalinin vainojen joukkohautoihin jatkosodassa 1941–1944. Toisaalta Kilin on esittänyt mielenkiintoista ja perusteltua tietoa Neuvostoliiton suunnitelmista ja toiminnasta talvisodassa.

IS seurasi elokuvantekoa helmikuussa 2021 Parolassa. Tuolloin tuotantoryhmä kuvasi Pelkosenniemen taistelun alkuhetkiä. Kuvauksissa käytettiin muun muassa kolmea T-26-panssarivaunua.

T-26-panssarivaunut olivat kuvauksissa lainassa Panssarimuseolta.

Miko Puustelli (sotamies Airola) eläytyi rooliinsa Parolan kuvauksissa.

Sotamies Airolaa elokuvassa näytellyt Miko Puustelli kertoi Parolan kuvauksissa, että monissa kohtauksissa tarvittiin improvisointia.

– Meillä on vähän niin, että käsikirjoittaja-ohjaaja kertoo juuri ennen kohtausta, mitä tapahtuu. Vähän itseäkin jännittää, mitä sieltä tulee. Silloin tulee paras, kun ei ole liikaa miettinyt etukäteen.

Taistelun alkaessa 16. joulukuuta 1939 tilanne oli seuraava:

Kenttätäydennysprikaatin 8. pataljoona oli ryhmittynyt hätäisesti rakennettuihin asemiin Kitisen rantatörmälle. Puna-armeijan panssarivaunut olivat edenneet jäälle. Taistelu alkoi, kun yhden vaunun miehistö nousi ulos tarkastelemaan ympäristöä, ja suomalaiset avasivat tulen.

Kitisen rantaan oli saapunut neuvostoliittolainen eliittiyksikkö: 122. divisioonan jalkaväkirykmentti 273. Se oli koottu Arkangelissa Vienanmeren rannalla. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään pilipaliporukka. Nuo miehet kestivät pakkasta.

Ensimmäisten jäälle tulleiden panssarivaunujen takana neuvostorykmentin kolonna oli ruuhkautunut Kitisen rantaan. Suomalaisten ensimmäisiä laukauksia seuranneessa taistelussa neuvostojoukkojen eteneminen pysähtyi, ja he lähtivät kiertämään puolustusta pohjoisen suunnasta.

Aamupäivällä 17. marraskuuta puna-armeija aloitti hyökkäyksen Kitisen yli. Suomalaisten puolella rintamavastuu siirtyi jalkaväkirykmentti 40:n toiselle pataljoonalle. Puoliltapäivin suomalaiset joutuivat vetäytymään kohti kirkonkylää.

Jalkaväkirykmentti 40 oli kasattu nopeasti ja materiaalista oli pulaa. Osa miehistä oli jopa joutunut lähtemään sotaan siviilivaatteissaan. Heitä oli neuvottu kiinnittämään valkoinen nauha kyynärvarteensa sotilaan merkiksi.

Puna-armeijan sotilaita näyttelevät vapaaehtoiset ovat valmiina hyökkäämään Kitisen yli.

Tuoreessa draamadokumentissa varusteongelmiin on kiinnitetty huomiota monessa kohdassa. Niiden puute tulee ilmi esimerkiksi siinä vaiheessa, kun komentaja Armas Perksalo toteaa, että lumipukujen sijaan miehet voisivat vetää ylleen lakanoita.

Armas Perksalo käy muistelmissaan läpi epätoivoista tilannetta. Suomalaisilla ei ollut tulenjohtovälineitä, kranaatinheittimiä tai juurikaan erikoiskoulutettuja sotilaita. Lisäksi viestintävälineet olivat puutteelliset, eikä osa miehistä ollut ikinä edes nähnyt panssarivaunuja.

Perksalo sai illalla 17. joulukuuta Lapin ryhmän komentajalta kenraalimajuri Kurt Martti Walleniukselta vaikean käskyn. Joukkojen tulisi kiertää vihollisjoukkojen selustaan ja iskeä sinne tuhoavalla voimalla.

Wallenius muistetaan yhtenä talvisodan sankareista. Hän oli jo taistellut sisällissodassa, tehnyt retkiä Neuvosto-Venäjän rajan yli ja komentanut Lapin rajavartiostoa. Valtionjohdon näkökulmasta Wallenius oli kuitenkin oli ristiriitainen mies.

Lokakuussa 1930 hän oli osallistunut Sortavalan seurahuoneella erikoisiin ryyppäjäisiin, joiden aikana porukka oli soittanut käskyn siepata entinen tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg, joka oli äärioikeiston keskuudessa vihattu mies. Pyssymiehet olivat tosiaan ottaneet Ståhlbergin vaimoineen kiinni, mutta lopulta pariskunta pääsi vapaaksi Joensuussa.

Ryyppyreissun aikana annetun käskyn ja sieppauksen seurauksena Wallenius oli menettänyt virkansa ja joutunut pidätetyksi. Tämän jälkeen hän oli toiminut Lapuan liikkeen pääsihteerinä ja yhtenä Mäntsälän kapinan johtohahmoista. Talvisodassa Wallenius oli saanut kuitenkin tärkeän tehtävän: Lapin puolustamisen.

Lue lisää: Lapin sankari­kenraalin ura sai nolon lopun – Mannerheim ajoi armeijasta

Walleniuksen Pelkosenniemellä antaman käskyn seurauksena JR 40:n ensimmäinen ja kolmas pataljoona lähtivät kiertämään vihollisen selustaan, mutta kolmas pataljoona jämähti taisteluun etenevien neuvostojoukkojen kanssa.

Kenttätäydennysprikaatin kahdeksas pataljoona hyökkäsi samaan aikaan kohti lossirantaa. JR 40:n toinen pataljoona jäi reserviin ja varmistamaan sivustaa. Vihollinen eteni kohti kirkonkylää. Kaksi panssarivaunua murtautui läpi ja kulki tiellä edestakaisin. Tilanne hämmensi suomalaisia.

Armas Perksalo lähti 18. joulukuuta itse tarkistamaan tilannetta. Osa miehistä oli jo pakenemassa, ja Perksalo joutui käskemään heidät takaisin.

Ensimmäisen pataljoonan kiertoliike kohti vihollisen selustaa oli kuitenkin onnistunut. Jääkärikapteeni Hugo Suoranta johti pataljoonaa eteenpäin sohjossa jokien yli, ensin Kitisen sitten Luiron. Kun he pääsivät lähelle tietä Kitisen lossilta noin puolitoista kilometriä Savukosken suuntaan, pakkanen oli kiristynyt jäätäviin lukemiin: lähes 40 astetta. Neuvostokolonna oli pysähtynyt. Soppaa keiteltiin ja varusteita jaettiin.

Näyttelijät odottelivat seuraavaa ottoa helmikuussa 2021. Kipakka pakkanen sai hengityksen höyryämään.

Suomalaisten hyökkäys aiheutti neuvostojoukoissa pakokauhun. Wallenius oli antanut suomalaisjoukoille jo luvan kylän polttamiseen, mutta yhtäkkiä vihollisen selustassa syttyikin täysimittainen kaaos. Kuolleen neuvostokuljettajan pää oli iskeytyi äänitorveen, ja ääni kaikui metsissä. Edellä kulkevat joukot kääntyivät pakenemaan metsiin ja takaisin Savukosken suuntaan.

Elokuvassa soimaan jääneen äänitorven merkitystä pohditaan yhtenä mahdollisena syynä nopeaan vetäytymiseen. Olisiko mahdollista, että äänitorvi olisi sovittu merkiksi siitä, että oli vetäydyttävä?

Suomalaisia kaatui 117 ja haavoittui 103. Taistelun melskeessä katosi vielä lisäksi 50 suomalaista. Puna-armeijalta kaatui 300–400 miestä.

Alla olevasta videosta voit katsoa joulukuussa 2019 valmistuneen ISTV-minidokumentin Pelkosenniemen taistelusta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?