Saara Kankaanrinnan kolumni: Niukkuuden taju kankaalla

”Viidet housut polvesta rikki. Ei vaan aika riitä paikkailla kaikkia”, huokaisi alakoululaisten äiti. Ympäristöihminen, mutta ruuhkavuosissa. Ymmärrän häntä hyvin, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

4.10.2021 8:00

78-vuotias kollegamme totesi: ”Neuvo lapset paikkaamaan housunsa. Meille opetettiin kansakoulun alaluokilla: Kel on paikka paikan päällä, sil on markka markan päällä.”

Pysäyttävä muisto. Asenne tuntuu yhtä kaukaiselle kuin markka. Me olemme tottuneet siihen, että uusien ostaminen on helpompaa. Ja usein halvempaakin.

Meiltä puuttuu kokemus ja sen myötä taju niukkuudesta. Edellisten sukupolvien ymmärrys ei riitä. Oivallus syntyy parhaiten kokemalla. 1950-luvulla paikkaamisen filosofia oli tuskin opetussuunnitelmassa.

Tällä vuosituhannella mikä tahansa on saatavilla ja mahdollista. Ainoat asiat, mistä me hyvinvoivat koemme niukkuutta, on aika ja sielunrauha.

Niukkuus määritellään usein pulaksi ja puutteeksi, mitä se ei aina ole. Niukkuus ruokkii luovuutta. Se on jopa ylellisyyttä ja vapautta, mutta vain jos se on yhteistä - tai itse valittua.

Vertailu uusista tavaroista ja matkoista luo surullista kilpavarustelua jossa useimmat häviävät tai uupuvat. Melkoinen ajattelunmuutos meillä on edessä. Ajatus hyvästä jalostuu.

Luonnonvarat on ristiriitainen ajatus. Ikään kuin meillä olisi varoja joita voimme käyttää kuten rahaa. Ajatus on ylimielinen, vaikka käyttäjällä olisikin niukkuuden tajua ja viisautta hoitaa varallisuuttaan.

Niukkuuden taju uupuu myös sääntelystä. Päättäjät ratkaisevat kaiken uudella teknologialla puuttumatta syvemmin järjestelmään, joka syö lopulta koko ajan enemmän.

Mikäs minä olen sanomaan köyhän miehen ratkaisuista, mutta sanon silti: köyhän miehen ratkaisut uupuvat. Mitä jos ihan oikeasti ei olisi koko maailman luonnonvarat käytössä?

Luonnonvarat on ristiriitainen ajatus. Ikään kuin meillä olisi varoja joita voimme käyttää kuten rahaa. Ajatus on ylimielinen, vaikka käyttäjällä olisikin niukkuuden tajua ja viisautta hoitaa varallisuuttaan.

Mutta sitä viisautta meillä ei totisesti ole. Sähköistämisbuumin vauhdittamana Nauru-saaret teki juuri valtavan diilin kanadalaisen kaivosyhtiön kanssa alkuaineiden kaivamiseksi merenpohjasta.

Tutkijat ovat kauhuissaan. Valtamerissä on maapallolla eniten elämää, ja sörkkiminen saattaa olla meren kohtalonkysymys. Ja mitä tapahtuu kun meren ekosysteemi romahtaa? Uskaltaako sitä edes ajatella?

Itämeri on rehevöitymisen myötä henkitoreissaan. Arvokkaat lannoitteiden alkuaineet, typpi ja fosfori, ovat valuneet hukkaan ja ongelmaksi vesistöihin. Ja edelleen otamme lisää uutta käyttöön toisesta päästä.

Alkuaineen jalostaminen keinolannoitteeksi vaatii paljon energiaa. Tällä hetkellä maakaasun hinta kohoaa rajusti, mikä näkyy hinnoissa. Ehkä arvo kierrätykselle löytyy vähitellen.

Olen työssäni kiertänyt kaatopaikoilla - siis ekokeskuksissa - katsomassa käyttökelpoisia jakeita. Samalla tulee silmille kulutusjuhlien krapula ja talousjärjestelmän valuvika: uusi on hetken ajan halvempaa.

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?