Koululaisten maskisuositusta päivitetään lähipäivinä, epidemia rauhoittumaan päin – STM ja THL kertoivat korona­virus­tilanteesta

Torstain tilannekatsauksessa käsiteltiin muun muassa rokotustilannetta ja kasvomaskisuositusta.

23.9.2021 8:48 | Päivitetty 23.9.2021 11:10

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjestivät tänään viikoittaisen tilannekatsauksen, jossa käsiteltiin rokotustilannetta sekä koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti.

Koronaepidemia on edelleen rauhoittumassa Suomessa. Kuluneen viikon aikana uusia koronatartuntoja on kirjattu vajaat 2 800.

Koronarokotuksen toisen annoksen on saanut tähän mennessä 67 prosenttia kaikista 12 vuotta täyttäneistä.

Täysin rokotettujen osuus vaihtelee huomattavasti ikäryhmittäin. Esimerkiksi yli 60-vuotiaissa osuus on 86 prosenttia ja 40–49-vuotiaissa 73 prosenttia.

Tilannekatsauksessa olivat mukana STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sekä projektipäällikkö Anna Katz ja johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä.

Lisäksi kysymyksiin vastaamassa oli johtaja Pasi Pohjola STM:stä.

ISTV näytti tilaisuuden suorana lähetyksenä.

Artikkelia korjattu kello 13.13. Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että kahden viimeksi kuluneen viikon aikana uusia tartuntoja on kirjattu vajaat 2800. Luku oli yhden viikon määrä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?