Uusi kasvomaskisuositus lykkääntyy yhä - valmista ehkä ensi viikolla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL uudesta kasvomaski­suosituksesta – ”Ei ole tämän viikon asia”

THL:llä ovat olleet kädet täynnä uuden hybridi- ja testausstrategian kassa.

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi mm. kiihtymis- ja leviämisvaiheissa olevien alueiden työpaikoilla sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useita henkilöitä.

20.9. 17:29

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on odotettu päivitettyä kasvomaskisuositusta.

Uutta suositusta ei ole todennäköisesti odotettavissa vielä tällä viikolla.

Näin sanoi Ilta-Sanomille THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi.

– Tämän päivän tieto on se, ettei uusi kasvomaskisuositus ole tämän viikon asia. Päivityksen valmistelu on aloitettu, mutta julkaisun aikataulusta ei ole vielä sovittu, Sarvikivi sanoo.

THL:llä on viime ajat ollut kädet täynnä töitä, kun se on työstänyt uuden hybridistrategian toimintasuunnitelmaa sekä päivitetyn testausstrategian vaatimia muutoksia suosituksiin.

Kasvomaskisuosituksen päivittämistä on valmisteltu rinnalla, ja sen viimeistely riippuu julkaisuajankohdasta. Sarvikiven mukaan asia todennäköisesti etenee ensi viikolla.

– Valmistelemme maskisuosituksen sosiaali- ja terveysministeriön kanssa yhteistyössä. Suosituksen päivitys voi syntyä lopulta nopeastikin, Sarvikivi kuvaa.

Tällä hetkellä voimassa olevan ohjeistuksen mukaan THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Tarkemmat suositukset maskin käytöstä eri tilanteissa riippuvat epidemian vaiheesta ja voivat vaihdella alueittain.

Epidemiavaiheista luopuminen vaikuttaa suositukseen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?