THL: Suomessa koronarokotteen ensimmäisen annoksen saanut noin 4,07 miljoonaa ihmistä – uusia tartuntoja 341 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa korona­rokotteen ensimmäisen annoksen saanut noin 4,07 miljoonaa ihmistä – uusia tartuntoja 341

Tehohoidossa on 19 potilasta.

Koronapotilaiden hoitoa teho-osastolla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa keväällä 2021.

20.9. 11:57 | Päivitetty 20.9. 13:34

Suomessa sairaalahoidossa on 93 koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastavaa ihmistä, joista tehohoidossa on 19, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden yhteismäärä on laskenutperjantaista viidellä ihmisellä. Tehohoidossa on yksi koronavirusta sairastava vähemmän kuin perjantaina.

Tartuntatautirekisteriin on tullut tänään 341 ilmoitusta uusista koronavirustapauksista, kertoo THL Twitterissä.

Eilen Suomessa raportoitiin vain 51 uutta koronavirustartuntaa, mutta luvut saattoivat olla puutteellisia THL:n verkkopalveluissa viikonloppuna tehtyjen huoltotöiden vuoksi. THL:n viestinnästä kerrottiin eilen, että huoltotyöt ovat voineet vaikuttaa lukujen päivittymiseen ja viikonlopun lukuja saattaa päivittyä järjestelmään alkuviikosta.

Koronarokotuksen saaneiden määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan eiliseen verrattuna.

Suomessa koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 4,07 miljoonaa ihmistä ja toisen annoksen noin 3,25 miljoonaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?