On outoa haastatella puhelimitse sellaista ihmistä, jonka ääntä on ennestään ehtinyt kuunnella nappikuulokkeistaan tuntitolkulla. Ulkoillessa, junassa, laiskoina luppohetkinä.
Kun sama kertojaääni yllättäen reagoi ja vastaa kysymyksiin, arki vääntyy hetkeksi saranoiltaan.
Sama kuin tv-uutisten lukija kysyisi kesken puoli yhdeksän lähetyksen, että mitäs sinulle – juuri sinulle siellä sohvannurkassa – kuuluu? Sanoitko jotakin poikkipuolista loppukevennyksestä?
Nyt ääni kuuluu porilaissyntyiselle Tilda Laaksoselle, 27, josta on tullut muutamassa vuodessa true crimen Arvi Lind. Laaksosen rikosaiheinen podcast Jäljillä lukeutuu Suomen kuunnelluimpiin. Tämän jutun lopussa on lista hänen omista true crime -suosikeistaan.
Uusia podcast-tulokkaita verrataan usein Laaksoseen ja hän saa paljon palautetta kuuntelijoiltaan. Jos Laaksonen pitää joskus lomaa, fanit alkavat välittömästi kysellä, missä uusi jakso viipyy.
– Luulen, että osasin aloittaa oikeaan aikaan. Olin ensimmäisten joukossa Suomessa ja monet ehtivät tottua tapaani tehdä podcastia. Ehkä sen jälkeen voi olla vaikea tottua johonkuhun toiseen, Laaksonen sanoo suosiostaan.
Laaksonen on tehnyt podcastia vuodesta 2018. Ensimmäiset jaksot hän äänitti puhelimella makuuhuoneessaan.
Kotikutoisuus ei kuuntelijoita haitannut, vaan hän alkoi saada heti hyvää palautetta jaksoistaan. Jäljillä osui juuri oikeaan paikkaan podcastien ja true crimen aallonharjalle.
Podcastissa Laaksonen käsittelee usein yhdysvaltalaisia rikostapauksia. Eniten kuuntelijoita ovat kuitenkin keränneet jaksot, joissa hän on käsitellyt Kyllikki Saaren ja Bodominjärven murhamysteereitä.
Vuosina 1953 ja 1960 tapahtuneet rikokset kiinnostavat yhä suurta joukkoa ihmisiä, vaikka aiheiden kuvittelisi olevan jo loppuun kaluttuja.
– Se on yllätti minutkin, että niitä jaksoja kuunneltiin eniten. Ehkä siksi, ne eivät ole mitä tahansa rikostapauksia vaan niistä on tullut myös osa suomalaisten historiaa. Kuuntelijoissani on myös paljon nuoria, jotka eivät ole ehkä olleet niin tietoisia tapausten taustoista, ja ovat siksi kiinnostuneet kuuntelemaan jaksot.
Tänä päivänä Jäljillä-podcastin jaksot äänitetään ammattistudiolla Helsingissä. Harrastuksena alkanut podcast on nykyään Laaksoselle työ. Hän on elättänyt itsensä podcastilla kahden vuoden ajan.
– Syksyllä 2019 Asennemedia otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä kaupallista sisältöä.
Asennemedia on vuonna 2015 perustettu vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto, joka tuottaa myös podcasteja.
Vaikuttajamarkkinoinnilla tarkoitetaan sitä, että yrityksen mainoskanavana toimii yksittäinen, yleensä sosiaalisessa mediassa tunnettu vaikuttaja, kuten podcastin tekijä, bloggaaja tai tubettaja.
Laaksosen tapauksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän kertoo kaupallisena yhteistyönä omille kuuntelijoilleen esimerkiksi äänikirjapalvelu BookBeatista.
Laaksonen tiesi heti tarttuvansa Asennemedian tarjoukseen, vaikka miettikin aluksi sitä, voisiko podcastilla todella saada säännöllisesti rahaa ja tulla toimeen.
– Tiesin kyllä, että se on ulkomailla mahdollista. Suomessa podcasteja kuitenkin tehtiin vielä niin pienessä mittakaavassa, etten pitänyt sitä realistisena haaveena. Nopeasti alkoi kuitenkin näyttää siltä, että uskallan jäädä podcast-tulojen varaan.
Laaksosen toinen ammattivaihtoehto on hieman yllättävä. Jos hän ei kertoisi nyt sarjamurhaajista ja oudoista katoamisista, hän olisi todennäköisesti töissä päiväkodissa. Hän opiskeli kasvatusalaa ennen kuin laittoi opinnot tauolle keskittyäkseen podcastiin täyspäiväisesti.
– Olen aina tykännyt lapsista. En oikein osaa selittää, mutta se on aina tuntunut jonkinlaiselta kutsumusammatilta. Lasten kasvua ja kehitystä on vain mielenkiintoista seurata.
Laaksoselta on ilmestynyt vastikään myös kirja, joka on nimetty hänen podcastinsa mukaan. Teos Jäljillä – Selvittämättömiä rikostapauksia meiltä ja maailmalta koostuu kaikkiaan yhdeksästä tositarinasta.
Kirjan on julkaissut kustannusosakeyhtiö Otava. Podcastin tavoin kirja painottuu Yhdysvaltoihin ja vain yksi tapauksista on Suomesta.
Eräs kirjan mielenkiintoisimmista rikosjutuista on teoria hymynaamatappajasta, eli ”Smiley Face Murder” -teoria. Se ei tosin ole varsinaisesti rikos, vaan pikemminkin salaliittoteoria.
Tämän teorian mukaan Yhdysvalloissa toimii rikollisliiga, joka vaanii öisin baareista palaavia miespuolisia opiskelijoita, surmaa heidät ja heittää jokeen. Tekojen polttoaineena on kateus uhrien etuoikeutettua asemaa kohtaan.
Teorian isähahmoina voidaan pitää kahta entistä yhdysvaltalaispoliisia, Kevin Gannonia ja Anthony Duartea. Myöhemmin heidän tiimiinsä liittyi myös rikosoikeuden professori Lee Gilbertson.
He ovat käyneet läpi monia epäilyttäviä opiskelijoiden hukkumistapauksia ja yhdistäneet ne teoriaansa hymynaamatappajista.
Miksi juuri ”hymynaamatappaja”? Nimi tulee siitä, että joidenkin oletettujen hukkumispaikkojen läheltä on löydetty hymynaamaa esittäviä graffiteja. Teorian mukaan tappajat jättävät sen rikospaikalle merkiksi surmattuaan taas yhden opiskelijan.
Hymynaamatappajassa on kuitenkin pistävä urbaanilegendan katku. Hieman vastaavankaltaisia tarinoita löytyy muualtakin maailmasta – myös Suomesta.
Urbaanilegendan mukaan sarjamurhaaja vaanii Turussa Aurajoen varrella ja työntää öisin pahaa-aavistamattomia humalaisia jokeen. Legendaa on käsitellyt muun muassa turkulainen Jussi Marttila viime vuonna ilmestyneessä esikoisdekkarissaan Veden varaan.
Teoria hymynaamatappajasta pulpahti ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2008. Sittemmin muun muassa liittovaltion poliisi FBI ja henkirikosten ehkäisyyn tähtäävä järjestö Center for Homicide Research -järjestö ovat ampuneet teorian alas.
Järjestön mukaan teoriassa on monia ongelmia, joista yksi on juuri hymynaama.
Vaikka Gannon, Duarte ja Gilbertson ajattelevat sen olevan tappajien käyttämä symboli, kyseessä on yksi yleisimmistä graffiteista. Hymynaamoja pystyy löytämään rikospaikkojen lähistöltä siksi, että niitä löytää kaikkialta muualtakin.
Järjestön mukaan hymynaamateoreetikot eivät onnistuneet näyttämään toteen, että graffiteja olisi tehty rikospaikan lähelle oletetun rikoksen aikaan.
Graffitit eivät muistuttaneet toisiaan ja osa niistä oli niin haalistuneita, että ne on saatettu tehdä jo paljon aikaisemmin. Todennäköisempi selitys useimmille hukkumiselle oli joko humalainen tapaturma tai itsemurha.
Laaksosesta teoria hymynaamatappajasta on kiehtova, vaikka hänkään ei pidä sitä uskottavana. Hän kuitenkin ymmärtää, mistä teoria kumpuaa.
– Siinä on taustalla valtava tarve löytää jokin selitys kuolemille, löytää joku ulkopuolinen tekijä jota syyttää.
Avainsana on juuri ”ulkopuolinen”. Voi olla helpompaa uskoa ulkopuoliseen tekijään kuin siihen, että oma läheinen on esimerkiksi tehnyt itsemurhan.
Laaksosen haastattelema oikeuspsykologi Marianne Mäenpää huomauttaa kirjassa, että ihmisen on psykologisesti vaikea tuntea vihaa tai kielteisiä tunteita kuollutta läheistä kohtaan. Tämä voi selittää osin sitä, miksi läheiset haluaisivat ulkopuolisen syyllisen tapahtuneelle.
– Lisäksi teoria on entisten poliisien keksimä. Kun joku auktoriteettiasemassa oleva tulee tarjoamaan tällaisen selityksen, siihen on helppo tarttua, sanoo Laaksonen.
Tilda Laaksosen 5 true crime -suositusta
Ilta-Sanomat pyysi Tilda Laaksosta listaamaan viisi suosikkiaan true crime -genrestä. Hän valitsi joukkoon kolme tv-sarjaa, yhden podcastin ja yhden kirjan.
1. Tv-sarja: Disappeared
Laaksosen ykkössuosikki on yhdysvaltalainen Disappeared. Se on true crime -dokumenttisarja, jota tehtiin vuosina 2009-2018 yhdeksän tuotantokautta. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia, jotka kerrotaan kadonneiden perheiden ja ystävien kautta.
Suomessa sarjaa on näytetty nimellä Kadonneet. Sarja on ollut nähtävissä TV5:llä ja Discovery + -palvelussa.
2. Kirja: John Douglas & Mark Olshaker: Mindhunter
Mindhunter kertoo yhdysvaltalaisten sarjamurhaajien profiloinnista ja sen historiasta. Tietokirja on samalla FBI:n erikoisagentin ja profiloijan John Douglasin muistelmateos.
– Se valottaa kiinnostavasti sitä, kuinka profilointi Yhdysvalloissa alkoi, sanoo Laaksonen.
Kirja on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995. Teos sai uutta nostetta, kun kirjaan pohjautuva, samanniminen rikosdraamasarja julkaistiin suoratoistopalvelu Netflixissä vuonna 2017.
3. Podcast: Viimeinen johtolanka
Yle Areenasta löytyvä Viimeinen johtolanka on rikostoimittaja Marko Niemen toimittama podcast. Podcastista on ilmestynyt kaksi tuotantokautta: ensimmäinen käsitteli vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapausta ja toinen 1970- ja 1980-luvuilla tapahtuneita Helsingin kellarisurmia.
Laaksonen pitää sarjaa laadukkaasti tehtynä.
– Vaikka siinä esitellään hyvin tunnettuja tapauksia, tuli sellainen olo, että niistä oppi aina jonkin uuden näkökulman niihin tapauksiin.
4. TV-sarja: Unsolved Mysteries
Laaksosen neljäs suosikki on jo vuonna 1987 alkanut dokumenttisarja Unsolved Mysteries. Se käsittelee laajasti erilaisia mystisiä tapauksia: niin katoamismysteereitä, selvittämättömiä rikoksia kuin paranormaaleiksi koettuja ilmiöitä. Alkuperäistä sarjaa tehtiin vuoteen 2010 asti.
– Vuonna 2020 Netflix herätti sarjan uudelleen henkiin. Siinä on paljon sellaisia tapauksia, jotka olivat minulle entuudestaan tuntemattomia.
5. TV-sarja: Ruotsalaisia murhia
Ruotsalaisia murhia on Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun dokumenttisarja, jossa käydään nimensä mukaisesti läpi tunnettuja ruotsalaisia henkirikoksia, kuten esimerkiksi ulkoministeri Anna Lindhin puukotusta vuonna 2003.
– Se on laadukkaasti tehty sarja ja kiinnostava erityisesti siksi, koska ruotsalaisista tapauksista ei Suomessa paljon uutisoida. Ainakin minulle suuri osa oli ennestään tuntemattomia.