THL: Suomessa koronarokotteen toisen annoksen saanut liki 65 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä – uusia tartuntoja 522 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa korona­rokotteen toisen annoksen saanut liki 65 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä – uusia tartuntoja 522

Toisen rokoteannoksen on tähän mennessä saanut yli 3,16 miljoonaa ihmistä.

15.9. 11:42 | Päivitetty 15.9. 13:41

Suomessa koronarokotteen toisen annoksen on saanut nyt 64,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Toisen rokoteannoksen on tähän mennessä saanut yli 3,16 miljoonaa ihmistä.

Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä lähes 27 000:lla.

Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 82,9 prosenttia, eli ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 4,05 miljoonaa ihmistä. Ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä noin 4 000:lla.

Suomessa raportoitiin keskiviikkona 522 uutta koronavirustartuntaa.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 906 tartuntaa, mikä on 1 667 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Suomessa sairaalahoidossa on 97 koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastavaa ihmistä, joista tehohoidossa on 29.

Sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden määrä on laskenut maanantaista kolmella ihmisellä. Tehohoidossa on yksi ihminen enemmän kuin maanantaina.

Viikon aikana Suomen tartuntatautirekisteriin on kirjattu yksi uusi koronaan liittyvä kuolemantapaus. Koko epidemian aikana Suomessa on raportoitu 1  051 koronaan liittyvää kuolemaa.

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 124, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli 154.

THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Vaasan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 203 ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 196.

Pienintä ilmaantuvuus on Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa, joissa se on 17. Luvut ovat pyöristettyjä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?