Mannerlaatat eivät kirskahdelleet aivan kokonaan uusiin kuvioihin, kun valtioneuvosto julkisti uuden puolustusselonteon viime torstaina. Jokin kuitenkin muuttui edellisestä, vuonna 2017 julkaistusta selonteosta.
Suomen turvallisuusympäristön muutos on nopeinta Venäjällä. Siksi Suomen pitää tiivistää entisestään puolustusyhteistyötä läntisten kumppanimaiden kanssa. Suomen on myös syytä tehdä valintansa, painotuksensa ja linjansa selväksi entistä paremman strategisen viestinnän avulla.
Näin voisi ehkä kiteyttää eturivin asiantuntijoiden analyysin puolustusselonteon sisällöstä. Selontekoa purkaneessa Ulkopoliittisen instituutin verkkoseminaarissa maanantaina puhuivat asiakirjan kirjoittajiin kuulunut apulaisosastopäällikkö Janne Kuusela puolustusministeriöstä, apulaisprofessori Katri Pynnöniemi Helsingin yliopistosta ja Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu.
Lue lisää: Puolustusselonteko julkaistiin – Kaikkonen listasi asiat, jotka siinä korostuvat
Tutkijat olivat yhtä mieltä siitä, että selonteon arvio Suomen asemasta on selkeä ja vastaa todellisuutta. Muutos kuitenkin jatkuu, ja erityisesti Venäjän huolestuttavaa kehitystä on syytä seurata tarkasti.
Pynnöniemen näkemyksen mukaan Venäjä kehittää omaa aseellista voimaansa johdonmukaisesti ja rakentaa samalla ulkoisia uhkakuvia, joihin sen mielestä on välttämätöntä vastata. Venäjän valtionjohto korostaa entistä enemmän Venäjän erillisyyttä Euroopasta ja sen asemaa Neuvostoliiton perinnön jatkajana.
– Tästä syntyy potentiaalia konflikteihin eri alueilla, erityisesti tietenkin Venäjän lähialueilla, Pynnöniemi sanoi.
– Venäjän sisäisen kehityksen suunta vaikuttaa varsin huolestuttavalta, miten se sitten heijastuukin. Jatkossakin sitä on hyvä seurata.
Lähialueen naapurimaiden ei ole helppo vastata muuttuvaan tilanteeseen, varsinkaan jos niillä ei ole puolustusliitto Naton turvatakuita. Suomella ei ole.
Tästä syystä puolustusselonteko korostaa Suomen tekemän puolustusyhteistyön merkitystä. Se ”kohottaa Suomea kohtaan kohdistettavien sotilaallisten toimien kynnystä ja luo edellytyksiä poliittisen ja sotilaallisen avun saamiselle ja antamiselle tarvittaessa”, selonteko kirjaa. Puolustusyhteistyö ei kuitenkaan anna takeita avunannosta konfliktitilanteessa.
Selonteko nostaa kolme maata Suomen tärkeimmiksi yhteistyökumppaneiksi: Ruotsin, Yhdysvallat ja Norjan.
Samaan aikaan Euroopan unioni kehittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja yrittää parantaa omaa, Yhdysvalloista riippumatonta toimintakykyä. Suomi tukee tätä kehitystä.
EU-palapeli on moniosainen ja vaikea, ja kokonaiskuva siitä alkanee hahmottua vasta Ranskan EU-puheenjohtajuuskaudella ensi keväänä. Kehittämishanke kulkee nimellä strateginen kompassi.
Vanhempi tutkija Matti Pesu kuvasi nykytilannetta strategiseksi kakofoniaksi, jossa jokaisella EU:n jäsenmaalla on omat turvallisuusintressinsä. Niitä on hankala sovittaa yhteen.
EU:lla ei myöskään ole yhteistä sotilaallista voimaa, muistutti Janne Kuusela, vaikka keskinäisen solidaarisuuden, yhteisvastuun ja avunannon lausekkeet onkin kirjattu perussopimuksiin. Eurooppalaisen puolustuksen rakenteet puuttuvat.
– Kyse on yksittäisten jäsenmaiden toiminnasta, jos joku haluaa toiselle apua antaa tai vastaanottaa, Kuusela sanoi.
Matti Pesu ja hänen kollegansa, tutkija Henri Vanhanen, arvioivat selontekoa myös Ulkopoliittisen instituutin maanantaina julkaisemassa kommenttipaperissa.
Pesun ja Vanhasen mukaan Pohjois-Euroopan puolustusta katsotaan nyt yhtenä kokonaisuutena, kun aiempi tulkinta oli Itämeri-keskeinen.
”Uusi selonteko hahmottaa Itämeren ja arktisen alueen sekä Pohjois-Atlantin merireitit yhtenä sotilasstrategisena kokonaisuutena”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkijankielellä Itämeri, arktinen alue ja Pohjois-Atlantti ovat ”alanäyttämöitä”. Jos sotilaallinen tilanne kiristyy jollakin alanäyttämöllä, se heijastuu helposti toiselle. Tässä yhteydessä tutkijat puhuvat hienosti ”horisontaalisesta eskalaatiosta”.
Esimerkki. Teoreettinen.
Jos Suomen lähialueella Itämerellä sattuu konflikti, se voi aiheuttaa Natolle tarpeen kuljettaa alueelle vahvistuksia Pohjois-Atlantin merireittejä pitkin. Venäjän strategisten etujen mukaista puolestaan on estää Natolta tämän meritien käyttö. Näin konflikti laajenisi nopeasti alanäyttämöltä toiselle.
Selonteko toteaa, että arktisen alueen merkitys Pohjois-Euroopan strategisessa kokonaisuudessa on suuri. Se alkaa jo olla kylmän sodan tasolla.
Siellä sijaitsevat Venäjän Pohjoisen laivaston tärkeät tukikohdat ydinaseineen. Ja runsaat luonnonvarat, joiden hyödyntäminen helpottuu ilmastonmuutoksen myötä. Siksi Venäjä varustaa arktisia alueitaan voimakkaasti.
Venäjälle keskeisen tärkeitä kohteita lähellä on Nato-maa Norja, jonka kanssa Suomi tiivistää puolustusyhteistyötään. Suomi on strategisesti tärkeässä paikassa Itämeren ja arktisen alueen välissä.
Avataanpa tätä pohjoisen pirunnyrkkiä hieman.
– Venäjän pyrkimyksenä on varmistaa oman puolustuksensa strateginen syvyys, Pesu kuvasi verkkoseminaarissa.
Toisin sanoen: Venäjä ulottaa puolustuksensa oman alueensa ulkopuolelle.
– Pohjoismaiden – Suomen ja Ruotsin – näkökulmasta intressinä voi olla estää tämän strategisen syvyyden tavoittelu, koska se voi tapahtua Suomen, Ruotsin ja Norjan alueellisen koskemattomuuden kustannuksella, Pesu arvioi.
Entä se strateginen viestintä sitten?
Uusi puolustusselonteko ja viime vuonna julkaistu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko antavat entistä paremman ja rehellisemmän kuvan Suomen asemasta, joka on eurooppalaisittain omintakeinen.
Selonteot ovat strategista viestintää, samoin kuin yhteiset harjoitukset kumppaneiden kanssa. Ne kertovat, mitkä Suomen valinnat ovat. Suomen linjaa ja tavoitteita voisi avata vieläkin selkeämmin, Pesu kaipasi.
– Meidän asemaa, intressejä ja meidän valintoja pitää kommunikoida maailmalle aikaisempaa aktiivisemmin.
Tämä juttu on hyvä päättää selonteon toteamukseen: ”Kansainvälisen tilanteen kiristymisestä huolimatta Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.”
Sekin on tärkeä viesti.