THL muuttamassa maski­suositusta – infektio­lääkärit arvioivat, missä tilanteissa maskeja ei pian tarvita

THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoi torstaiaamuna, että tarkka aikataulu ei ole selvillä. Uutta suositusta voi odottaa aikaisintaan ensi viikolla.

10.9.2021 7:18

Uutta maskisuositusta valmistellaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Keskiviikkona ylilääkäri Otto Helve kertoi Ilta-Sanomille, että maskisuosituksen päivittämisestä on keskusteltu THL:stä. Tarkoituksena on päivittää maskisuositus vastaamaan tämän hetken tautitilannetta.

Torstain tiedotustilaisuudessa Helve ei täsmentänyt, miten THL aikoo suositusta päivittää. Hän ei myöskään tarkentanut, koska uusi suositus julkaistaan.

– Oletusarvo on, että yleisestä maskisuosituksesta tulisi päivitys, jos ei ensi viikon loppuun mennessä, niin seuraavan viikon alkuun mennessä.

Valtakunnallisesti tämänhetkinen suositus on lyhykäisyydessään: ”Kasvomaskia on hyvä käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.”

Yksityiskohtaiset suosituksen vaihtelevat alueen epidemiavaiheen mukaan. Lievin suositus on perustason ja tiukin leviämisvaiheen alueilla. Perustasolla maskisuositus on voimassa esimerkiksi joukkoliikenteessä ja matkalla koronatestiin.

Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla maskisuositus laajenee myös muun muassa työyhteisöjen sisätiloihin, julkisiin sisätiloihin, yleisötilaisuuksiin ja harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan käyttämiin sisätiloihin.

Ilta-Sanomat kysyi infektioylilääkäreiden näkemyksiä maskisuosituksesta, sen päivittämisestä ja päivityksen tarpeellisuudesta. Kysymyksiin vastasivat Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Irma Koivula, Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Esa Rintala ja Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän infektioylilääkäri Risto Pietikäinen.

Mitä mieltä olet maskisuosituksen muuttamisesta?

Koivula: Päivittäminen on tarpeen nyt, kun strategiakin muuttuu ja rokotuskattavuus nousee.

Broas: Varmasti tarvitaan THL:n ohjeistusta ja on tärkeää, että ohjeistus tulee STM:ltä ja THL:ltä. Olemme menossa nopeasti kohti normaalia. Lapissa ollaan tietyllä tavalla normaalissa, ja myös maskisuositusta voidaan alkaa purkaa.

Rintala: Muuttaminen on järkevää, että maskin käyttäminen on suhteessa epidemian vakavuuteen. Nyt kun rokotuskattavuus on noussut, ihmisten riski tartunnoille ja vakavalle taudille on vähentynyt ja maskin käyttöä voidaan vähentää. Kokonaan siitä ei voida luopua.

Pietikäinen: En sitä vielä syksyksi muuttaisi. Vaikka Kymenlaaksossa parina viime viikkona tapausmäärä ei ole ollut noususuuntainen, tautia on runsaasti liikkeellä ja herkästi saa taudin, jos on varomaton. Esimerkiksi hoitohenkilökunnassa ja potilaissa on kahdesti rokotettuja ja sairastuneita. Tällä perusteella en ainakaan terveydenhuollon suojausta vähentäisi enkä syöksyisi suosittamaan kansalaismaskeista luopumistakaan.

Miten muuttaisit suositusta?

Koivula: Katsoisin tilannetta siltä kantilta, että jos henkilöllä on hengitystieoireita – vaikka kyseessä olisi nuhavirus, influenssa tai mikä tahansa – hän käyttäisi maskia silloin, jos hän joutuu liikkumaan vaikka kauppa-asioilla.

Broas: Jos tautitilanne on rauhallinen, eikä tautia esiinny alueella, voidaan alkaa miettiä, onko maskisuositus tarpeellinen. Kun rokotusten myötä epidemia vaimenee, kuten Lapissa, esimerkiksi työpaikoilla ja julkisissa sisätiloissa maskisuositusta voi alkaa purkaa.

Rintala: Poistaisin yleisen suosituksen käyttää maskia kaikkialla. Terveydenhuollossa ja koronaepäilyjen kanssa työskennellessä sitä pitäisi käyttää. Jos hengitystieoireisten pitää lähteä ihmisten ilmoille, olisi hyvä pitää maskia. Iästä riippuen myös nuhaisen lapsen olisi hyvä käyttää koulussa maskia.

Pietikäinen: En minä muuttaisi maskisuositusta millään tavalla, vaan antaisin sen toistaiseksi olla tällainen. Sen poistamiseksi edellyttäisin ainakin, että yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on saatu nostettua mielellään yli 85 prosenttiin. Sittenkin miettisin, että odottaisinko vielä mahdollista kolmatta rokotuskierrosta. Terveydenhuollossa en luopuisi maskeista silloinkaan.

Missä paikoissa ja kenen pitäisi jatkossakin käyttää?

Koivula: Hengitystieoireisten silloin, kun he ovat lähikontaktissa. Nuhanenä voi kävellä metsässä ilman maskia.

Broas: Sosiaali- ja terveyden yksiköissä meillä on edelleen selkeä tarve maskeille. Ei pelkästään infektiopotilaiden hoidossa, vaan laajemmin.

Rintala: Sote-työntekijöiden silloin, kun he kohtaavat hengitystieinfektiopotilaan kanssa, koska se estää työperäisiä infektioita. Ei varmaan haittaa, jos vaikka esimerkiksi ruuhkabussissa on maski.

Pietikäinen: Varsinkin terveydenhuollossa ja vanhusten parissa pitäisi käyttää.

THL julkaisi listan korkean riskin tapahtumista maanantaina. Pitäisikö maskisuositus sitoa näihin korkean riskin paikkoihin?

Koivula: Odottaisin asiassa THL:n asiantuntijoiden linjausta.

Broas: Jos alueellinen epidemiatilanne on aktiivinen, kuten esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, sille on tarvetta, mutta esimerkiksi Lapissa tarvetta ei välttämättä ole. Asiaa pitää peilata alueelliseen koronatilanteeseen.

Rintala: Tärkeämpää on, että ihmiset ovat rokotettuja korkean riskin paikoissa. Listalla oli paikkoja, joissa maskin käyttäminen on mahdotonta. Eli suoraan maskin käyttämistä ei voi sitoa siihen listaan.

Pietikäinen: En ole katsonut sitä yksityiskohtaisesti läpi, mutta lista on oikeasuuntainen ja luokiteltu oikein sen mukaan, missä on korkea ja missä matala vaara.

Onko paikkoja tai tilanteita, joissa nykyisen suosituksen mukaan maskia pitää käyttää, mutta joissa se ei ole enää välttämätöntä?

Koivula: Esimerkiksi isommat, väljät kauppaliikkeet voisivat olla sellaisia, joissa oireeton ei maskia tarvitse, jos muistaa yskiä ja aivastaa oikein ja pesee käsiä.

Broas: Lapissa esimerkiksi työpaikoilla ja julkisissa sisätiloissa sille ei olisi tarvetta. Korostan, että on tärkeää, että ohjeistus tulee STM:ltä ja THL:ltä, kuten tähänkin asti. Ei ole hyvä asia, jos alueet alkavat toimia eri tavoilla.

Rintala: Paikoissa ja julkisissa tiloissa, joissa on väljyyttä, ei ole jatkossa välttämätöntä käyttää maskia, kun rokotuskattavuus on riittävän suojaavalla tasolla ja tartuntariski on aika pieni. Liikennevälineissä tilanne vaihtelee matkustajamäärän mukaan. Itse käyttäisin jatkossakin maskia ruuhkabussissa.

Pietikäinen: En menisi tämänhetkistä suositusta muuttamaan ja olen tyytyväinen tähän, mikä on voimassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?