Li Andersson: peruskoulu ei ole kriisissä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Li Andersson vastaa opettajille: koulu ei ole kriisissä – ”Suurin ongelma on oppilaan perhe­taustan aiempaa voimakkaampi vaikutus”

Opetusministeri Li Andersson (vas) vastaa opettajien Ilta-Sanomien haastatteluissa esiin nostamaan kritiikkiin koulumaailman pieleen menneistä uudistuksista. Hänen mukaansa kehittämistä on, mutta koululaitos ei ole romahtanut.

2.9. 6:00

Ilta-Sanomat käsittelee tällä viikolla juttusarjassa Suomen koulujärjestelmän ongelmia ja kysyy niihin ratkaisuja.

Mitä mieltä olet opettajien Ilta-Sanomien artikkelissa esille tuomista seikoista?

– Siellä oli paljon tuttua opetusministerille, asioita jotka ovat nousseet esille keskusteluissa opettajien kanssa. Niissä näkyy työn kuormittavuuden kasvu, jota korona on lisännyt.

– On tärkeätä, että yhteiskunnassa ja kunnissakin mietitään keinoja tukea opetusalan ammattilaisia, joiden työarkeen korona on vaikuttanut tosi paljon. Etäopiskelu on lisännyt oppimisen tuen tarvetta ja nuorten hyvinvointivajetta. Opettajathan joutuvat siitä kouluissa vastaamaan.

Lue lisää: Opettajat lyövät pöytään pysäyttävän listan: tämä kaikki meni pieleen Suomen kouluissa

– Toinen seikka, joka nostettiin esille, ovat edellisten hallitusten koulutusleikkaukset. Totta kai ne vaikuttavat opettajien hyvinvointiin, koulutusjärjestelmään ja erityisesti oppimisen tuen järjestelmään. Jos opetuksesta leikataan ja resursseja nipistetään, se näkyy opetusryhmien koon kasvussa ja siinä, ettei pystytä esimerkiksi erityisopetusta järjestämään sekä oppilaiden että opettajien etua ja tarpeita huomioiden.

Mistä nykytilanne johtuu oppimistulosten heikkenemisen suhteen?

Opetusministeri Li Andersson

– Tämä on pidempi­aikainen kehitys, jota on tapahtunut koko 2000-luvun ajan. Tutkijat ovat painottaneet tiettyjä tekijöitä, jotka näkyvät voimakkaasti. Oppilaiden perhe­tausta vaikuttaa aiempaa enemmän, eli eri­arvoisuuden kasvu yhteis­kunnassa näkyy kouluissa ja luokka­huoneiden sisällä. Kouluilla ei ole ollut riittävästi välineitä vastata eri­arvoisuuden kasvuun.

– Toinen seikka on luku­harrastuneisuuden vähentyminen. Se on vahva tekijä kaikissa oppimis­tuloksia koskevissa selvityksissä. Lukeminen korreloi hyvien oppimis­tulosten kanssa. Jos katsoo esimerkiksi suomalaisten poikien kiinnostusta lukemiseen, niin kaksi kolmas­osaa pojista kertoi vuoden 2019 Pisa-tutkimuksessa lukevansa vain, jos on pakko. Se vaikuttaa todella isosti koko koulun­käyntiin kiinnittymiseen ja opiskelu­taitoihin.

– Edellisten hallitusten koulutusleikkauksethan eivät auttaneet tilannetta lainkaan, koska koulutuksen resursseilla voidaan kääntää kehitystä. Tämä hallitus on vahvistanut koulutuksen rahoitusta kaikilla koulutusasteilla.

Miten huolissasi olet laskeneista Pisa-tuloksista?

– Kyllä minä niistä olen huolissani, ja ennen kaikkea siitä, että sosioekonomiset erot ovat kasvaneet niin nopeasti. Kaikki se työ, mitä me opetus- ja kulttuuriministeriössä teemme joka päivä, tähtää trendin kääntämiseen.

Uusi opetussuunnitelma tuli käyttöön 2016–2019, ja sitä parjataan usein. Mitä mieltä olet uudesta opetussuunnitelmasta ja onko se jonkinlainen juurisyy ongelmiin?

– Tämä on vähän hassu keskustelu, koska jos katsot, milloin uusi opetussuunnitelma on astunut voimaan ja tarkastelet, milloin muutos on tapahtunut esimerkiksi Suomen Pisa-tuloksissa, niin ajallista kytköstä ei ole. Jos se olisi opetussuunnitelman syytä, se ei ainakaan johdu tästä uudesta suunnitelmasta, vaan itse asiassa sitä edeltävästä, jos syitä halutaan sieltä hakea. Itse en usko siihen.

– Itse kyllä näen, että asiantuntijoiden tekemät linjaukset opetussuunnitelman sisällöstä pohjautuvat muuttuneen maailman osaamisvaatimuksiin.

– Opetussuunnitelmassa ei sanota yhtään mitään siitä, millaisia koulun seinien pitää olla. Siinä lähdetään siitä, että nykyisin korostuvat oppimistaidot kuten se, että on kykyä etsiä tietoja ja analysoida erilaisia ilmiöitä monipuolisesti ja oppiainerajat ylittävästi isompina kokonaisuuksina. Se on mielestäni täysin oikea analyysi siitä, millaista osaamista nyky-yhteiskunta vaatii oppilailta.

– Etsisin syyt oppimistulosten kehitykseen enemmänkin siitä, että kun yhteiskunta on eriarvoistunut, koulussakin näkyvät haasteet ovat muuttuneet moninaisemmiksi.

– Kunnat ja aikaisemmat hallitukset eivät ole vastanneet muutokseen vahvistamalla rahoitusta vaan vähentämällä sitä. Yhdistelmä on sellainen, että en oikeastaan ihmettele, jos oppimistulokset eivät ole lähteneet nousuun.

Kannatatko inkluusiota vai pitäisikö siitä mahdollisesti luopua?

– Keskustelu on mielestäni vähän outo, koska mitä inkluusio sanana ja periaatteena tarkoittaa, on että myös vammaisilla tai vaativampaa tukea oppimisessa tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla on oikeus saada opetusta omassa lähikoulussaan.

– Meidän kulttuurissamme ei lähetä pois heitä, joilla on suurempi avun tarve kuin muilla – tai laiteta heitä omiin oppilaitoksiinsa – vaan lähdemme siitä, että he ovat lapsia ja nuoria muiden tavoin. Tämä on mielestäni todella tärkeä periaate yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kannalta.

– Kun sitten katsotaan, miten opetusta järjestetään, tärkeintä on miettiä, mikä on kunkin oppilaan kannalta parasta. Joillekin se on pienryhmäopetusta, jotkut pärjäävät hyvin yleisopetuksen ryhmässä. Valtaosa oppilaista saa yhdistelmää, eli opiskelussa yhdistetään pienryhmiä ja yleisopetuksen ryhmissä olemista.

– Paljon tärkeämpää on oppimisen tuen kuntoon laittaminen, ja että yhteiskunta on valmis panostamaan peruskouluihin ja päiväkoteihin. Vaadittava panos on varmasti yli sata miljoonaa, että oppimisen tuen järjestelmä saadaan kuntoon. Näen, että se tulee olemaan seuraavan hallituskauden tärkein koulutuspoliittinen kysymys.

– Käynnissä on laaja asiantuntijatyö, jossa asiantuntijat, tutkijat ja opettajien edustajat yhdessä pohtivat ja käyvät läpi sitä, miten suomalaista oppimisen tuen järjestelmää pitäisi uudistaa.

Ymmärretäänkö inkluusio ilmiönä väärin leikkausten takia?

– Se on näkemykseni ja se viesti, joka opettajilta on minulle tullut. Kukaan ei sinänsä vastusta inkluusion periaatetta, mutta opettajat ovat tosi väsyneitä ja loppu. Kun on lisätty erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusta yleisopetuksen ryhmissä, samassa yhteydessä ei ole riittävästi pistetty resursseja siihen, että opetusryhmät saadaan pidettyä kohtuullisen pieninä ja että erityisopetuksen resursseja on riittävästi.

– Nämä ovat isoja arvokysymyksiä. On väliä sillä, mitä tehdään valtakunnan tasolla mutta on myös sillä, miten kuntapäättäjät priorisoivat.

– Kunnallinen itsehallinto on vahva, ja tämä liittyy kaikkiin peruspalveluihimme, mutta on koulutuspuolella vielä kärjistetympi. Siellä on vähemmän lakisäänteisiä aikamääreitä ja muita rajoja, jotka normittavat toimintaa verrattuna esimerkiksi siihen, miten sosiaali- ja terveydenhoito on säädelty.

– Kun soten vetovastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille, siirtyvät myös suurimmat menopaineet, ja olen itse toiveikas, että se nostaisi koulutusta korkeammalle kuntien prioriteettilistoilla ja vahvistaisi kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden halukkuutta investoida koulutuspalveluihin ja sivistykseen.

Hankkeiden moninaisuus turhauttaa opettajia, ja puhutaan hankehumpasta. Mitä mieltä olet hankkeista ja niiden suuresta määrästä? Tehdäänkö hankkeita hankkeiden tekemisen takia?

– On puolensa ja puolensa. On erittäin tärkeää huolehtia perusrahoituksen riittävän vahvasta kehityksestä, koska se luo pysyvät puitteet toiminnalle.

– On kuitenkin niin, että jos lisätään perusrahoitusta kuntien valtionosuuksiin, kunnat päättävät itse, miten käyttävät rahat. Ei ole tapaa varmistaa, että rahat menevät juuri kouluihin tai juuri vaikkapa opetusryhmien pienentämiseen. Se on kuntapäättäjien päätettävissä, ja kokemus on osoittanut, että kunnissa on aika paljon muitakin kilpailevia menokohteita.

– Kun käytetään valtion avustuksia eli hankerahoitusta, jota pitää erikseen hakea ja käytöstä raportoida, rahat voidaan erikseen ohjata tiettyyn käyttötarkoitukseen. Esimerkiksi kunnille jaettujen koronarahojen käyttöä on määritelty niin, että ne pitää käyttää opetushenkilöstön lisäpalkkaamiseen ja että samaan aikaan ei voi lomauttaa.

– Näin voidaan varmistaa, että valtakunnan tasolta koulutukseen laitettava raha myös menee koulutukseen. Sikäli voi olla opettajien ja koulun etu, että välillä käytetään avustusmuotoista rahoituskeinoa.

Mitä vastaat siihen opettajien kritiikkiin, ettei opettajilla riitä enää aikaa, resursseja ja paukkuja itse opettamiseen?

– Se on todella huolestuttavaa, koska opettajat ovat opettamisen ammattilaisia ja saaneet korkean koulutuksen siihen tehtävään ja se on heidän työnsä ydin, mihin heidän pitäisi pystyä keskittymään.

– Luulen, että tähän vaikuttaa se, että monissa kunnissa on säästetty ja nipistetty aika paljon tukipalveluista. Leikkaukset helposti näkyvät siinä, että säästetään hallinnosta ja siivouksesta, mikä näkyy opettamisen ammattilaisten työmäärän kasvuna, mikä tietystikään ei ole toivottavaa.

Uskalletaanko Suomessa myöntää jos – opettajien mukaan kun – Suomessa on menty koululaitoksen kehittämisessä väärään suuntaan?

– Kouluista kirjoitetaan ja puhutaan julkisessa keskustelussa aika paljon ongelmakeskeisesti. Tämä ei ole ensimmäinen haastattelu, jossa puhutaan inkluusiosta ja siitä, mikä kaikki on pielessä kouluissa. En kyllä allekirjoita, että olisi jotakin hymistelyä.

– Ehkä suurempi ongelma on, että myönteiset puolet nousevat harvoin esille. Myös oppimistuloksia koskevissa tutkimuksissa olemme edelleen yksi maailman parhaimmista maista. On syytä alleviivata, että meillä ei ole sellaista kriisiä, että olisimme romahtaneet aivan eri tasolle tai eri ryhmään, kuin missä olimme aikaisemmin.

Mitä pidät merkittävimpänä ongelmana suomalaisessa peruskoulussa?

– Suurin ongelma on oppilaan perhetaustan aiempaa voimakkaampi vaikutus. Peruskoulun lupaus lapsille on ollut, että koulutus kannattaa ja riippumatta siitä, minkälaisesta taustasta tulet, sinusta voi tulla mitä vaan. Koko yhteiskuntamalli rakentuu tämän lupauksen ympärille: sillä ei ole väliä, oletko syntynyt perheeseen, jossa tulot ovat vähissä tai vanhemmat työttöminä. Koulutuksen kautta avautuu uusia mahdollisuuksia ja uusia ovia ihan kaikille.

– On mielestäni kaikkein huolestuttavin piirre ja trendi, jos koulu ei tästä suoriudu yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Sen vuoksi koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen on tämän hallituskauden tärkein kaikkea politiikkaa ohjaava periaate.

Mitä sille ollaan tekemässä käytännön tasolla?

– Sekä lainsäädännön valmistelua että resursseja. Meillä on iso Oikeus oppia -hanke käynnissä, ja siihen on koottu kaikki ne toimenpiteet, joita tehdään koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi. Valmistellaan esimerkiksi tasa-arvorahoituksen vakiinnuttamista ja sitovia mitoituksia oppilas- ja opiskelijahuoltoon.

– Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi on tehty monia toimenpiteitä. Sen puolelle on ohjattu 125 miljoonaa euroa.

– Meillä on monia selvityshankkeita liittyen maahanmuuttajalasten ja -nuorten opinpolkuihin ja esimerkiksi S2-opetukseen ja miten sitä voisi vahvistaa suomalaisissa kouluissa.

– Sitten ollaan jaettu ihan riihikuivaa rahaa kouluille. Tasa-arvorahoitusta peruskouluille on jaettu valtakunnallisesti 180 miljoonaa, ja ne on keskitetty erityisesti sellaisille kouluille, jotka sijaitsevat haasteellisilla alueilla eli esimerkiksi alueilla joissa työttömyys on keskiarvoa korkeampaa tai vieraskielisyys yleisempää.

– Käynnissä on laaja asiantuntijatyö myös siitä, miten lähikoulu- ja lähipäiväkotiperiaatetta voidaan vahvistaa, mikä on tasa-arvon kannalta tosi tärkeää.

Mitä vääriä päätöksiä suomalaisessa koulutuspolitiikassa on tehty?

– Kaikkein haitallisimmat päätökset ovat olleet ne, kun koulutuksen resursseista on leikattu. Se näkyy nyt, ja maksamme nyt osaajapulasta puhuttaessa hintaa aiemmin tehdyistä virhearvioista.

2010-luvun hallitukset ovat leikanneet eri arvioiden mukaan jopa liki kaksi miljardia koulutuksesta. Riittävätkö mielestäsi nykyisessä hallituksessa budjetoidut summat paikkaamaan leikkaukset?

– Ei. Oleellista on, että linjaa jatketaan myös tulevien hallituskausien aikana. Tämä hallitus kääntää suunnan, mutta se ei riitä, vaan työtä pitää jatkaa.

Peruskoulussa on merkittäviä ongelmia, kun joka kahdeksannella peruskoulun päättävällä nuorella on heikko lukutaito. Miten oppivelvollisuuden pidentäminen auttaa, jos pohja ei ole riittävän tukeva?

– Oppivelvollisuuden pidentäminen ei ole suinkaan ainoa asia, mikä koulutuksen suhteen tehdään tällä hallituskaudella.

– On tehty työtä muun muassa yhteneväisten kriteerien laatimiseksi päättöarvosanoille eri koulutusasteilla, mitä on peräänkuulutettu opetuspuolelta voimakkaasti, että olisi selkeät valtakunnalliset kriteerit sille, minkälainen osaamistaso on riittävä ja minkälainen ei ole – milloin saat esimerkiksi arvosanaksi viisi ja pääset etenemään ja milloin et.

– Aihepiirin selkeyttäminen on opettajien mukaan tärkeää, jotta nuoret saavat tukea ajoissa ja oikeasti pysähdytään, jos näyttää siltä, että peruskoulun perustaidot eivät ole riittäviä siihen, että nuori voi edetä.

– Ei voida ajatella myöskään, että jos lukutaito on heikko, kun päätät peruskoulun, ei ole mitään väliä, opiskeletko enää vai et. 16-vuotias ei ole menetetty tapaus. Peruskoulun jälkeen pitää olla riittävästi vaihtoehtoja ja tukitoimia tarjolla.

Mitä suomalaisessa koulutuspolitiikassa on tehty oikein?

– Opettajien suuri merkitys on ymmärretty. Olen puhunut asiasta paljon kansainvälisillä foorumeilla. Korkeasti koulutetut opettajat, joilla on hyvin suuri autonomia työssään, ovat keskeinen tekijä Suomen menestyksessä. Suomi kuuluu harvoihin maihin, joissa ei ole standardoituja testejä koululaisille – paitsi ylioppilastutkinto, joka on vähän erityyppinen. Monissa Euroopan maissa pyritään koko ajan standardisoiduilla testeillä mittaamaan ja arvioimaan oppilaiden osaamista. Me luotamme, että meidän korkeasti koulutetut opettajamme huolehtivat opetuksen laadusta ja arvioinnista.

– Toinen tärkeä seikka on, että Suomi ei ole lähtenyt Ruotsin tielle tekemään outoja kokeiluja koulutuksen markkina­ehtoistamiseksi. Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu kaikille yhteiseen, pääosin julkisesti järjestettyyn perusopetukseen. Tällä mallilla ollaan onneksi vältytty siltä, että eri koulujen välillä on tosi kova ranking ja on koulushoppailua. Vaikka isoissa kaupungeissa ilmiö yleistyy jonkin verran, isossa kuvassa voidaan edelleen sanoa, että jokainen lapsi ja perhe voi luottaa siihen, että oma lähikoulu kuuluu maailman parhaimpiin.

– 2019 Pisa-tutkimuksessa todettiin, että Suomessa koulujen väliset erot oppimisessa olivat koko tutkimuksen pienimmät. Se on tosi hieno tulos, koska se osoittaa, että meillä on tasaisesti korkea laatu opetuksessa ja opettajamme takaavat sen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?