Kadonnut Ilpo Härmäläinen ja hänen murhaajakseen epäilty mies olivat liiketuttavia - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kadonnut Ilpo Härmäläinen ja hänen murhaajakseen epäilty mies olivat liiketuttavia

Murhasta epäilty mies oli mukana kadonneen lakimiehen yhtiötä hyödyntäneessä huijauksessa.

31.8. 18:59

Vuonna 1994 kadonneen lakimiehen Ilpo Härmäläisen murhasta vangittu liikemies on ollut esillä tapauksen yhteydessä alusta lähtien. Hän oli katoamisen aikaan mukana petostuomioihin johtaneessa rahoitushuijauksessa, jossa hyödynnettiin Härmäläisen konsulttifirmaa.

Nykyään 67-vuotias mies vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina todennäköisin syin epäiltynä murhasta, jonka tekoaikaan hän oli 40-vuotias markkinointialan yrittäjä.

Mies pyöritti mainosyritystä ja tunsi Härmäläisen liiketoimiensa kautta. Hän oli toinen tekijä petoskuviossa, joka alkoi keriytyä auki Härmäläisen katoamisen jälkeen.

Härmäläinen katosi keskellä kirkasta päivää 3. elokuuta 1994. Hän poistui kotoaan puolen päivän aikaan. Vaimolleen hän sanoi, että menee liikemiestuttavansa kanssa katsomaan asuntoa.

Härmäläisellä oli yllään kiiltävä vihreä puku ja valkoinen paita. Jalassa oli mustat kengät. Mukana oli pieni vaaleanruskea asiakirjasalkku.

Sen koommin Härmäläistä ei elossa nähty. Ilmeisesti hän nousi auton kyytiin.

Lue lisää: 67-vuotias ex-yrittäjä vangittiin Turun oikeustalolla.

Samoihin aikoihin pankin rahoitusyhtiö oli laittanut perintään Härmäläisen konsulttiyhtiöltä kesä-heinäkuussa 1994 erääntyneet satojen tuhansien markkojen laskut. Pankille selvisi, että Härmäläinen oli kadonnut ja laskut siksi hoitamatta.

Taustalta paljastui petoskuvio, jossa huijauksen kohteena oli pankki. Epäiltyjä oli kaksi: mainosmies ja eräs hänen liikemieskumppaninsa.

Mainosmies oli laatinut kolme laskua, joiden mukaan Härmäläisen konsulttiyritys olisi ostanut mainosmiehen yritykseltä lähes 800 000 markalla (noin 130 000 eurolla) lääkeyhtiöille tehtyä markkinointitutkimusta ja -konsultaatiota.

Näitä myyntilaskuja vastaan mainosyhtiö sitten haki pankilta luottoa. Tosiasiassa laskuissa kuvailtu markkinointityö oli epäilyjen mukaan tekaistua. Siten luoton vakuutena olleet laskusaatavat olivat arvottomia.

Kolmesta laskusta kahteen laskutusperusteeksi oli merkitty lääketehdas Farmokselle tehty työ. Mainosmiehen yritys olisi väitetysti laatinut Farmokselle hevoslääkevalmisteiden markkinointistrategian Skandinavian markkinoille sekä mainos- ja tiedotussuunnitelman.

Farmos oli silloisten lehtitietojen mukaan Härmäläisen entinen työpaikka. Hän oli ennen katoamistaan ollut yhteydessä entiseen työpaikkaansa. Ilta-Sanomat kertoi (IS 3.9.1994), että Härmäläinen oli lähettänyt lääketehtaaseen tulevaa työtehtävää koskevan faksin. Siinä hän oli kehottanut lääketehdasta ottamaan yhteyttä 3. elokuuta iltapäivällä eli katoamispäivänään.

Murhasta epäillyn miehen kytkeytymisestä petoskuvioon kertoi aiemmin Yle. Pankilta saatuja luottorahoja oli rikostutkinnan mukaan ollut tarkoitus käyttää vakuutena ulkomaiselta pankilta haettavaan lainaan, jolla taas olisi pelastettu talousvaikeuksiin ajautunut mainosyritys.

Pelastussuunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Lehdistössä kerrottiin, että luottorahat olivat huvenneet mainosmiehen liikekumppanin taskuihin sen sijaan että niiden turvin olisi haettu ulkomainen pankkilaina.

Liikemiestuttavat olivat pidätettyinä Härmäläisen katoamisen johdosta jo muutama kuukausi katoamisen jälkeen (IS 11.3.1995). Tuolloin miehet laskettiin vapaaksi parin päivän kuulustelujen jälkeen.

Petosrikoksesta molemmat joutuivat syytteeseen. Turun käräjäoikeus tuomitsi miehet törkeästä petoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin helmikuussa 1996. Heidät tuomittiin myös maksamaan korvauksia asianomistajana olleelle Merita-pankille.

Mainosyritys meni konkurssiin. Mainosmies – nykyinen murhaepäilty – jatkoi liikemiesuraansa turkulaisessa ohjelmointialan yrityksessä ja myöhemmin rakennusalalla. Myös näissä liiketoimissa paljastuneet epäselvyydet johtivat talousrikostuomioihin.

Lue lisää: Talousrikoksia soittoääni­bisneksessä, uhkasi tappaa perustaja­osakkaan parkki­hallissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?