Nyt puhuvat opettajat: Monessa luokassa vallitsee kaaos – ”Lääkkeeksi tarjotaan konsultin piirileikkikoulutusta” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nyt puhuvat opettajat: Monessa luokassa vallitsee kaaos – ”Lääkkeeksi tarjotaan konsultin piirileikki­koulutusta”

”Inkluusio” on ajatuksena kaunis. Sillä ajetaan oppilaiden yhdenvertaisuutta koulussa. Käytännössä tilanne on kuitenkin monessa luokkahuoneessa kovin toisenlainen. Opettajien mukaan monet luokat ovat nyt sillisalaatteja, joissa kukaan ei opi kunnolla.

31.8. 12:01
  • Ilta-Sanomat käsittelee tällä viikolla juttusarjassa Suomen koulujärjestelmän ongelmia ja kysyy niihin ratkaisuja.

Inkluusio on opetusalalla tuttu termi, joka ei välttämättä monille alan ulkopuolisille sano yhtään mitään.

Inkluusio tai inklusiivinen kasvatus viittaa ajatustapaan, jossa korostetaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden oikeutta kuulua tavallisiin yhteisöihin sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin omiin erillisiin palvelujärjestelmiinsä.

Kouluissa inkluusio tarkoittaa lähinnä sitä, ettei erityistä tukea tarvitsevia oppilaita enää tänä päivänä sijoiteta omiin luokkiinsa, vaan heidän koulutaipaleensa on pitkälti integroitu yleisopetukseen muiden oppilaiden tavoin.

Ajatus on kaunis, sitä ei käy kieltäminen.

Parhaimmillaan inkluusio kehittää erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimista, parantaa heidän asemaansa kouluyhteisössä ja auttaa muita oppilaita hyväksymään erilaisuutta. Kaikki oppivat toisiltaan.

Käytännössä totuus on kuitenkin usein toinen.

– Idea on kaunis ja hieno, mutta näillä resursseilla todellisuudessa mahdoton, eräs IS:n haastattelema opettaja kiteyttää.

Lue lisää: Opettajat lyövät pöytään pysäyttävän listan: tämä kaikki meni pieleen Suomen kouluissa

Ilta-Sanomat haastatteli tätä artikkelia varten ison joukon opettajia. Moni heistä totesi, että ongelma on siinä, että osa kunnista näkee inkluusion säästötoimena, jonka kautta luokanopettajan voidaan odottaa hoitavan myös erityisopettajan ja koulunkäynnin ohjaajan työt.

– Opettajat jätetään usein täysin yksin vastuuseen erittäin haastavien oppilaiden oppimisen, koulupäivästä selviytymisen ja jopa kuntouttamisen suhteen. Luokissa on monta tällaista oppijaa, eikä opettajan ammattitaito riitä millään kaikkeen, eräs opettaja selittää.

Opettajien mukaan erityistä tukea tarvitsevia oppilaita sijoitetaan jatkuvasti yleisopetuksen ryhmiin ilman riittävää tukea. Toisissa kunnissa inkluusiota pyöritetään pienemmillä resursseilla kuin toisissa.

– Mitään oikeasti luokkiin jalkautuvaa apua ei useinkaan saada. Olisi mahtavaa, jos olisi olemassa taho, jonne voisi soittaa omien eväiden loppuessa, ja sieltä sanottaisiin että hei, me tullaan auttamaan sua, tämä kyllä järjestyy, eräs opettaja kommentoi.

Minimiin rajatuilla resursseilla pyöritettävä inkluusio näkyy luokkahuoneissa käytännössä tilanteina, joissa yksi oppilas riehuu, opettaja rauhoittelee ja koko muu luokka odottaa. Tilanne on arkipäivää yhdelle jos toiselle luokanopettajalle.

Jos päivä menee työrauhan kanssa painiessa, luokassa ei opi sen enempää heikkotaitoinen kuin lahjakaskaan.

Moni opettaja kaipaa pienryhmiä kipeästi takaisin juuri siitä syystä, että puolitiehen toteutetusta inkluusiosta kärsivät lopulta kaikki. Onnistunut inkluusio ei voi olla samaan aikaan rahaa säästävä toimi, päinvastoin, opettajat sanovat.

– Kun rahaa ei ole, peittoa jatketaan toisesta reunasta opettajien nahalla, eräs opettaja kuvailee.

Opettajien mukaan heille olisi iso apu, jos sellaisiin ryhmiin, joissa on erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita, jaettaisiin lisää käsipareja tarpeen mukaan. Koulunkäynnin ohjaajia riittää useissa kunnissa vain osalle oppitunneista, jolloin opettaja jää painavimman työtaakan alle yksin.

– Tällä menolla opettajat uupuvat aivan täysin ja alkavat hakeutua muille aloille, eräs kommentoi.

Sitä on jo alkanut tapahtua.

Eräs IS:n haastattelema helsinkiläinen opettaja päätyi jättämään luokanopettajan ammatin liki 30 vuoden jälkeen juuri siitä syystä, että työ alkoi tuntua epäonnistuneen inkluusion myötä käytännössä mahdottomalta.

– Luokanopettajan työ on maailman paras ammatti. Olinkin aikoinaan todella tyytyväinen työhöni, mutta noin 10–15 vuotta sitten se alkoi muuttua koko ajan haasteellisemmaksi, opettaja selittää.

Opettaja muistaa vieläkin lupauksen, joka luokanopettajille annettiin inkluusion tultua kouluihin: resurssit seuraavat muutoksen mukana.

– Eihän se pitänyt paikkaansa. Vuosien myötä kamelin selkä katkesi.

Opettaja tietää monia muitakin vanhoja kollegoita, jotka ovat palaneet luokanopettajan työssä loppuun pitkälti samoista syistä. Se harmittaa häntä.

– Hyvät ja pätevät opettajat, jotka sydämestään haluaisivat tehdä tätä työtä, ovat joutuneet vaihtamaan alaa.

Alaa vaihtanutta opettajaa syö vieläkin se, miten opettajat saavat jatkuvasti kuulla lyhyistä työpäivistään ja pitkistä lomistaan. Hän ei näe opettajien loma-aikoja ylellisyytenä, vaan elinehtona.

– Puhe lyhyistä päivistä on täyttä hevonpaskaa. Itse en olisi tehnyt tuota työtä kymmentäkään vuotta ilman lomien mahdollistamaa palautumisaikaa, opettaja sanoo.

Tavallisten luokanopettajien lisäksi myös erityisopettajat ovat kypsiä tilanteeseen.

Heidän päällimmäinen huolensa on tietysti lapsissa, jotka eivät saa tarvitsemaansa tukea. Lisäksi erityisopettajia painaa se, että tavalliset luokanopettajat ratkovat erityisoppilaiden tilanteita ilman riittävää koulutusta ja lisäkorvausta.

Samalla kun pahamaineisista pienryhmistä pyritään eroon, ne oppilaat, joille pienryhmäopetus on ainoa vaihtoehto, ympätään usein yhteen luokkaan.

Yhdessä pienryhmässä saattaa siten olla oppilaita, joista osalla on sosioemotionaalisia ongelmia, osalla käytöshäiriöitä, osalla oppimisvaikeuksia ja osalla autismin kirjoa. Kaiken kukkuraksi jokainen lapsi voi olla eri luokka-asteella ja opiskella tunnin aikana eri kouluainetta.

– Se ei loppujen lopuksi palvele enää ketään. Kun lisätään tähän vielä se, ettei koulunkäynnin ohjaajia riitä läheskään kaikille tunneille, on käytännössä mahdotonta antaa kaikille sellaista tukea, mitä he pienryhmäläisinä tarvitsisivat, IS:n haastattelema erityisopettaja sanoo.

Erityisopettaja muistuttaa, etteivät ongelmatilanteet kouluissa noudata lukujärjestystä.

– Kun joku päättää ruveta heittelemään tuoleja äidinkielen tunnilla, eikä sillä tunnilla olekaan ohjaajaa luokassa, joutuu opettaja jättämään muun luokan yksin rauhoitellessaan riehujaa. Ja jos sillä hetkellä sattuu jollain muullakin oppilaalla menemään kippo nurin, luokassa syntyy tilanne, joka ehdottomasti vaatisi kahden aikuisen läsnäoloa. Kaiken tämän härdellin keskellä istuu muutama oppilas hiljaa, kykenemättä etenemään tehtävissään, uskaltamatta ehkä liikahtaakaan, erityisopettaja kertoo.

Kyseisen erityisopettajan työpaikalla on noin 600 lasta, neljä hyvin kirjavaa pienryhmää ja vain neljä koulunkäynnin ohjaajaa koko koulun käytössä.

IS:n haastattelemat opettajat tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että ajatus inklusiivisesta koulusta on kehittämisen arvoinen, mutta päättäjien pitäisi jo myöntää, että nykyisessä muodossaan se ei toimi.

Ratkaisuehdotuksiakin heillä olisi, jos joku ne kuulisi.

– Pienryhmät pitäisi tuoda takaisin ylpeästi ja rakkaudella, yksi opettaja sanoo.

Toisen mukaan inkluusio toimisi mainiosti pienissä, alle 20 oppilaan opetusryhmissä, jossa olisi opettajan lisäksi koulunkäynninohjaaja tai erityisopettaja.

– Nyt se menee käytännössä niin, että 25 oppilaan ryhmään pukataan neljä erityisen tuen tarpeessa olevaa oppilasta. Tukiresurssina luvataan armollisesti koulunkäynnin ohjaaja parille tunnille viikossa ja erityisopettajan tuki muutamalle tunnille. Loput ajasta opettajaparka yrittää pärjätä omillaan. Ja ei pärjää. Kaikki kärsivät, ja lopulta opettaja jää uupumuslomalle, opettaja kuvailee.

Kolmas opettaja ehdottaa, että oppilaat olisi paras jaotella ryhmiin taitojensa kautta.

– Silloin opettaja voisi keskittyä pääongelmaan kunnolla ja miettiä jokaisen kohdalla yksilöllisiä tukimuotoja, mutta saman aihepiirin ympäriltä. Nykyinen sillisalaatti on aivan liian monimuotoinen hallittavaksi, opettaja sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?