”Minulla oli alkukantainen tunne, ettei kaikki ollut hyvin” – Minna-Maaria Sipilä kertoo poikansa kuolemasta uudessa kirjassa

Minna-Maaria Sipilä kertoo tuoreessa kirjassa perheen kuopuksen Tuomon kuolemasta. Tuomo kuoli yllättäen, kun hänelle oli tehty korvaan pieni toimenpide, josta hän oli etukäteen epätavallisen huolestunut.

19.8.2021 19:41

Juha ja Minna-Maaria Sipilän kuopus Tuomo kuoli 22-vuotiaana 17.2.2015 Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdyn toimenpiteen jälkikomplikaatioihin.

Juha Sipilä oli tuolloin eduskuntavaaleihin valmistautuva Suomen Keskustan puheenjohtaja.

Uudessa kirjassa, Anneli Juutilaisen kirjoittamassa Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo) Minna-Maaria Sipilä kertoo Tuomon pohtineen etukäteen, kannattaako hänen mennä lainkaan toimenpiteeseen, joka ei ole välttämätön. Hän oli ollut epätavallisen huolestunut.

– Tuomolle oli tehty aiemmin kaksi muutakin korvaan liittyvää toimenpidettä, mutta silloin hän ei ollut yhtä mietteliäs niiden suhteen. Myöhemmin olen pohtinut, aavistiko hän oman aikansa olevan vähissä, Minna-Maaria Sipilä pohtii kirjassa.

Pian Tuomon kuoleman jälkeen julkaistiin Risto Uimosen kirjoittama kirja keskustajohtaja Juha Sipilästä.

– Tuomon kuolema herättää kysymyksiä. Olisiko pitänyt olla kokonaan menemättä tähän operaatioon, myös Juha Sipilä mietti tuolloin.

Minna-Maaria Sipilä kertoo kirjassa myös, miten kohtalokas yö eteni. Hän oli saanut yöllä puhelun lääkäriltä: Tuomo oli menehtynyt sairaalassa matkalla vessaan. Häntä oli yritetty elvyttää 45 minuuttia.

Minna-Maaria Sipilä lähti sairaalaan Tuomon kolmen veljen ja siskon kanssa.

Juha Sipilä sai surusanoman Sipoon-kotiin veljeltään. Samana yönä hän lähti ajamaan 600 kilometrin matkan Kempeleeseen.

Tuomo oli ollut rauhallinen oma itsensä, kun äiti oli puhunut hänen kanssaan toimenpiteen jälkeen. Huolta Minna-Maaria Sipilä oli tuntenut, kun toimenpide oli kestänyt suunniteltua kauemmin.

– Minulla oli jonkinlainen alkukantainen tunne tai aavistus, ettei kaikki ollut hyvin, Minna-Maaria Sipilä muistelee kirjassa.

Toimenpide meni kuitenkin ilman ongelmia. Sitä ei kirjassa kerrota, millaisesta jälkikomplikaatiosta oli kyse.

Juha Sipilä on kertonut julkisuudessa, että hän veisti suvun miesten kanssa Tuomolle veneen mallisen arkun. Tuomon tyttöystävä ompeli siihen tyynyn. Äiti teki pedin pojalleen häälahjaksi saamistaan pitsilakanoista.

– Minulle itkeminen oli paras keino auttaa itseäni vaikeimpina hetkinä, Minna-Maaria Sipilä kertoo uudessa kirjassa.

Tuomo oli perinyt äidiltään rakkauden musiikkiin. Isältään hän sai kiinnostuksen perehtyä puhtaan energiatuotannon muotoihin. Hän opiskeli prosessitekniikkaa yliopistossa.

– Tuomo oli helposti lähestyttävä ja hän osasi erityisellä tavalla huomioida ihmiset, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta, Juha Sipilä kertoi IS:n haastattelussa hautajaisten jälkeen.

Pitkän suruvaiheen jälkeen Minna-Maaria Sipilä tuntee kaipausta, mutta kertoo saaneensa saanut rauhan Tuomon kuoleman kanssa. Perheen kristillisten arvojen mukaisesti häntä lohduttaa ajatus jälleennäkemisestä.

Jutun lähde ja lainaukset: Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä/Anneli Juutilainen/Docendo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?