HS: Viiden kaveruksen ulkomaanreissu poiki Suomessa suuren koronatartuntaketjun

HS:n hankkimat tiedot eräästä deltamuunnosketjusta osoittavat, miten tehokkaasti variantti leviää.

Tartunnanjäljitys on käymässä mahdottomaksi isoissa kaupungeissa deltavariantin vuoksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Vantaan tartunnanjäljityksen HS:lle antamassa esimerkkitapauksessa viisi vantaalaiskaverusta lähti keskikesällä ulkomaille koronatilanteen näyttäessä paremmalta. Matkan jälkeen neljällä viidestä todettiin deltavariantin koronavirustartunta. Tartuntaketju saatiin lopulta pysäytettyä, mutta jatkotartuntoja ehti syntyä runsaasti sekä vapaa-ajalla että töissä.

Neljästä matkalla sairastuneesta ensimmäisen tapauksessa yksi samassa taloudessa asuva sai tartunnan. Hänen kauttaan virukselle altistui 10 ihmistä. Näistä altistuneista yksi sai tartunnan ja hän altisti viisi ihmistä, joista sairastui neljä.

Toinen matkalla sairastuneista altisti mökkireissulla 15 henkilöä. Mökkireissulla olleista yksi tartunnan saanut altisti puolestaan toisella mökkireissulla seitsemän henkilöä. Kolmas matkalla sairastuneista altisti eri mökkireissulla kuusi henkilöä, joista kolme sairastui. Lisäksi hän altisti yhden samassa taloudessa asuneen henkilön.

Neljäs sairastuneista lähti viikonloppumatkalle Uudenmaan ulkopuolelle, ennen kuin sai tietää tartunnasta. Hän altisti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ulkopuolella 20 henkilöä, joiden kotikuntiin jäljittäjien piti olla myös yhteydessä. Lisäksi hän altisti kaksi samassa taloudessa asunutta ihmistä ja työpaikallaan neljä ihmistä.

Yhdysvaltojen tautikeskus CDC arvioi vastikään sisäisessä raportissaan, että deltavariantti tarttuu yhtä helposti kuin vesirokko. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoi Ilta-Sanomille elokuun alussa pitävänsä vertausta järkevänä, sillä deltamuunnoksen tartuttavuusluku on vesirokon kaltainen.

Lue lisää: Näin deltakorona leviää – apulaisylilääkäri kertoo tuoreet neuvot tartunnan välttämiseksi: ”Epidemia ei ole todellakaan ohi”

Merkittävä syy virusmuunnoksen ärhäkkään leviämiseen on se, että deltavariantin aiheuttamaan koronatautiin sairastunut kantaa nenänielussaan jopa tuhat kertaa enemmän viruksia kuin alkuperäiseen Wuhanin koronavirukseen sairastunut ja kymmenen kertaa enemmän kuin alfamuunnoksen aiheuttaman taudin saanut. Alfamuunnos tunnettiin aiemmin brittivarianttina.

– Mitä enemmän virusta on nenänielussa, sitä enemmän tuotat virusta ympärillesi, kun hengität, puhut, laulat, yskit, aivastat, ja tartunta leviää todennäköisemmin, Ruotsalainen sanoi.

Ruotsalaisen mukaan jokainen voi vaikuttaa epidemiatilanteeseen ja tartuntojen leviämiseen ottamalla rokoteannokset, hakeutumalla testiin välittömästi oireisena, käyttämällä maskia ja pitämällä turvavälit.

Deltavariantin on Suomessa havaittu tarttuneen myös ulkotiloissa kuten terassilla. Vaikka tartuntariski on ulkona pienempi kuin sisätiloissa, muistuttaa Ruotsalainen, että myös ulkona tulisi pitää huolta turvaväleistä.

Tutkimuksen mukaan ensimmäinen rokoteannos antaa 33 prosentin suojan deltamuunnoksen aiheuttaman taudin saamista vastaan ja kaksi rokotetta 81 prosentin suojan taudin saamista vastaan. Jo ensimmäinen rokote antaa huomattavan suojan vakavaa tautia ja sairaalahoitoon joutumista vastaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?