THL: Suomessa 519 uutta koronatartuntaa – katso kotipaikkakuntasi tautitilanne - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa 519 uutta koronatartuntaa – katso kotipaikka­kuntasi tautitilanne

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 66,2 prosenttia suomalaisista. Toisen rokoteannoksen on saanut 35,1 prosenttia.

1.8. 11:41 | Päivitetty 1.8. 13:14

Suomessa on tänään raportoitu 519 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Eilen lauantaina uusia tartuntoja oli 794, perjantaina 748 ja torstaina 765.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 666 tartuntaa, mikä on 3  129 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 107 321.

Viikonloppuisin valtakunnalliset raportoidut tartuntamäärät ovat yleensä pienempiä, koska testausmäärät eivät ole yhtä suuria kuin viikolla. Ennen tämän päivän lukuja päivittäin raportoidut tartuntaluvut ovat olleet tällä viikolla keskimäärin noin 640.

Kahden viime viikon aikana todetuissa tautitapauksissa korostuu edelleen 20–29-vuotiaiden ikäryhmä, jossa tartuntoja on kahdessa viikossa ollut yli 2 400.

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden jatkaa kasvuaan. Ilmaantuvuusluku on noin 120, kun sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla se oli noin 64.

Suurin ilmaantuvuusluku on yhä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (200). Lisäksi ilmaantuvuusluku on yli sadan Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Kainuussa. Matalinta ilmaantuvuus on edelleen Keski-Pohjanmaalla (13).

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 66,2 prosenttia Suomen väestöstä. Toisen rokoteannoksen on saanut 35,1 prosenttia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?