Auto törmäsi kylki edellä puuhun Multialla – yksi kuoli, kolme loukkaantui - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Auto törmäsi kylki edellä puuhun Multialla – yksi kuoli, kolme loukkaantui

Kaikki onnettomuudessa mukana olleet olivat nuoria aikuisia, kertoo poliisi.

1.8. 8:30

Multialla sattui aikaisin sunnuntaiaamuna liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui kolme henkilöä ja yksi menehtyi. Poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen viiden aikaan aamulla.

Onnettomuuspaikalta löytyi henkilöauto, joka oli törmännyt kylki edellä puuhun. Poliisin tiedotteen mukaan auto oli tulossa Keuruun suunnasta kohti Multian keskustaa.

Onnettomuus tapahtui Keskustiellä, Kouluniemen alueella. Onnettomuuteen ei liittynyt muita ajoneuvoja.

Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kuljettaja sekä kolme matkustajaa. Auton kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalla.

– Kolme kyydissä ollutta kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan. Kaikki osalliset ovat nuoria aikuisia, Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä ja tiedottaa asiasta lisää myöhemmin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?