THL: Suomessa 794 uutta koronatartuntaa – rokotteen saanut kaksi kolmesta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa 794 uutta korona­tartuntaa – rokotteen saanut kaksi kolmesta

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 3,67 miljoonaa eli 66 prosenttia Suomen väestöstä.

31.7. 11:40 | Päivitetty 31.7. 17:30

Suomessa on lauantaina raportoitu 794 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL.

Eilen perjantaina tartuntoja oli 748, torstaina 765 ja keskiviikkona 644.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 325 tartuntaa, mikä on 2 963 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106 802.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 3,67 miljoonaa eli 66 prosenttia Suomen väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä noin 13 800:lla.

Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt vajaat 34,6 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,92 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa noin 48 400:lla.

Kello 17.29: 7 päivän liukuvan keskiarvon koronagraafia korjattu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?