”Suomen kauneimmalla” sisävesiristeilyllä vaihtui laiva ja reitti – asiakkaat pettyivät: ”Se oli meille liikaa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Suomen kauneimmalla” sisävesiristeilyllä vaihtui laiva ja reitti – asiakkaat pettyivät: ”Se oli meille liikaa”

Risteily-yhtiön toimitusjohtaja toteaa, että yhtiön verkkosivuilla kerrotaan, että reitit, aikataulut ja alukset voivat muuttua.

Vip Cruisen Kuopion risteilyt on alun perin ollut tarkoitus tehdä keskimmäisenä kuvassa olevalla s/s Savonlinnalla. Tiistaina alus kuitenkin vaihtui sen takana olevaan s/s saaristoon. Etualalla olevalla Paul Wahlilla yritys sai keväällä Vuoden kotimaan matkailuyritys 2021 -tunnustuksen.

28.7. 21:48

Suomen kauneimmaksi sisävesireitiksi kehutulle reitille Savonlinnasta Heinäveden kautta Kuopioon perinteisellä höyrylaivalla matkansa ostaneita kohtasi laivalla ikävä yllätys.

Matkaan oli määrä lähteä Savonlinnasta tiistaiaamuna halkolämmitteisellä s/s Savonlinnalla, mutta alus oli vaihtunut saman varustamon s/s Saaristoksi.

Aluksen vaihtaminen aiheutti puolestaan reittimuutoksen. Kuopioon puksuteltiin Heinäveden asemesta Varkauden reittiä. Se oli monille nimenomaan Heinäveden reitin vuoksi matkansa ostaneille pettymys.

– Meille soitettiin maanantaina aluksen vaihtumisesta, mutta reittimuutoksesta kuulimme vasta laivalla. Jos sen olisimme tienneet etukäteen, olisimme peruneet koko matkan, vuosikausia vaimonsa kanssa höyrylaivamatkaa Heinäveden reitille suunnitellut kuopiolainen Osmo Turunen kertoo.

Myös aluksen vaihtuminen oli Turusille pettymys, sillä Saariston höyrykone lämmitetään öljyllä ja s/s Savonlinna puolestaan perinteisesti koivuhaloilla. Laiva on elämys.

– Ei Saaristo-laivassa ollut sellaista höyrylaivatunnelmaa mitä tavoittelimme. Ei savu tuprunnut piipusta, eikä kone puksuttanut niin kuin halkolämmitteisessä höyrylaivassa. Aluksen vaihtuminen olisi vielä mennyt, mutta että myös reitti muutettiin siitä etukäteen ilmoittamatta, se oli meille liikaa. Varkauden reitti on kuin moottoritietä ajaisi, molemmat reitit hyvin tunteva Turunen sanoi.

Ei Saaristo-laivassa ollut sellaista höyrylaivatunnelmaa mitä tavoittelimme. Ei savu tuprunnut piipusta, eikä kone puksuttanut niin kuin halkolämmitteisessä höyrylaivassa.

Myös Espoosta Itä-Suomeen lomaviikkoa viettämään tullut Sirkku Saarikoski kokee tulleensa petetyksi. Hän oli laivamatkan lisäksi ostanut Savonlinna-laivasta majoituksen maanantain ja tiistain väliseksi yöksi siinä uskossa, että sama laiva lähtee aamulla Heinäveden reittiä Kuopioon. Aamulla piti kuitenkin vaihtaa laivaa.

Kuopiosta Saarikoski oli varannut erillisen hotellimajoituksen, mutta laivalla oli myös matkustajia, jotka olivat ostaneet matkan yhteydessä myös majoituksen aluksella Kuopiossa. Osa heistä oli ennättänyt varata itselleen hotellimajoituksen, jotkut joutivat järjestelemään yösijaansa vielä laivamatkan aikana.

Saarikoski kritisoi laivayhtiön toimintaa matkan markkinoinnissa sekä siihen liittyvien muutosten ilmoittamisessa.

– Osalle matkustajista oli soitettu edellisenä päivänä ja kerrottu, että laiva vaihtuu. Tieto siitä, että myös reitti muuttuu, tuli hyvin myöhään, osalle se selvisi vasta laivalla. Sitä ihmettelimme, että tehtiinkö näin tarkoituksella, ettemme ehtisi perua koko matkaa. Ja jos viime hetken ilmoituksia on lähetetty ihmisille sähköposteina, niin eivät kaikki lue postejaan jatkuvasti.

Tieto siitä, että myös reitti muuttuu, tuli hyvin myöhään, osalle se selvisi vasta laivalla.

Vip Cruisen toimitusjohtaja Janne Leinosen mielestä Kuopion tiistaisessa risteilyssä ei mikään mennyt pieleen.

– Matkustajille lähetettiin sähköpostit muutoksista ja nettisivuillamme on maininta, että reitit, aikataulut ja alukset saattavat muuttua ilmoitetusta. Näin tässä on tapahtunut, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Jos kuka ei lue sähköpostiaan, silloin hän ei ole tietoa saanut.

Leinosen mukaan alusta ja reittiä vaihdettiin muun muassa aikataulusyistä. Heinäveden reitti on hieman liian matala s/s Savonlinnalle ja Saaristo-laiva puolestaan Savonlinnaa hitaampi.

– Matka-aika olisi pidentynyt niin paljon, että siitä olisi aiheutunut ihmisille huonoa mieltä. Varkauden reitti on kaksi tuntia Heinäveden reittiä nopeampi.

Jos kuka ei lue sähköpostiaan, silloin hän ei ole tietoa saanut.

Asiasta ensin kertoneelle Itä-Savolle Leinonen perusteli reitin muutosta myös muun muassa sillä, että Heinäveden väylä on oikeasti veneilyväylä ja heidän aluksensa uivat yli kahdessa metrissä, joten vakuutukset eivät korvaa, jos jotain sattuu.

Vip Cruiselle tämä kesä on pilottikesä, jonka aikana seurataan asiakaspalautetta.

– Teemme jatkossa vain sellaisia reittejä, joihin ihmiset ovat tyytyväisiä. Tutkimuksemme osoittaa, että Kuopion reitti on sellainen, jota asiakkaat eivät halua. Menemme Joensuuhun. Siellä laivat ovat täynnä ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Ensi kesänä emme enää risteile Kuopioon.

Matkustajien nyt kritisoimalla risteilyllä oli noin 60 matkustajaa. Leinosen mukaan henkilökunnan mielestä asiakkaat olivat tyytyväisiä risteilyyn. Kriittistä palautetta hän kertoo saaneensa kahdelta matkustajalta.

Vip Cruisella on Suomen suurin risteilykäytössä oleva historiallinen matkustajahöyrylaivasto. Siihen kuuluu neljä alusta. S/s Savonlinnan omistaa Savonlinnan kaupunki. Se on vuokralla Vip Cruisella. Aluksestaan Paul Wahl yritys palkittiin toukokuussa Vuoden kotimaan matkailuyritys 2021 -tunnuksella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?