Maanantaina Kalajoella syttyneen metsäpalon alue noin 70 hehtaaria – sammutustyöt jatkunevat vielä useita vuorokausia - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Maanantaina Kalajoella syttyneen metsäpalon alue noin 70 hehtaaria – sammutustyöt jatkunevat vielä useita vuorokausia

Savua levisi paloalueelta lähes sadan kilometrin päähän.

Haasteena Kalajoen paloalueella on ollut maasto, joka on ollut vaikeakulkuista ja kivikkoista.

27.7. 18:01 | Päivitetty 27.7. 23:00

Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti levinnyt maastopalo on saatu rajattua ja palo on hallinnassa, kertoi Jokilaaksojen pelastuslaitos tiistaina. Paloalueen koko tarkentui tiistaiaamuna noin 70 hehtaariin.

Suurimpana haasteena Kalajoen paloalueella on ollut maasto, joka on ollut vaikeakulkuista ja kivikkoista.

Turveperäisen maaston vuoksi on mahdollista, että maassa voi olla kymmenien senttien syvyydessä kyteviä pesäkkeitä, vaikka palo saattaisikin jossain kohtaa näyttää sammuneelta.

Kaksi pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluvaa henkilöä loukkaantui sammutustöissä lievästi.

Sammutustöiden arvellaan jatkuvan maasto-olosuhteiden vuoksi useiden vuorokausien ajan. Paloaluetta sammutetaan järjestelmällisesti reunoilta alueen keskelle.

Keskiviikkona mahdolliset puuskittaiset tuulet voivat olla uhka paloalueen rajauksen pitävyydelle.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta maanantaina kahden maissa iltapäivällä. Maastopalo levisi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen mukaan voimakkaimmillaan 500–600 metrin rintamalla. Maastopalosta syntyi myös uusia paloja.

Enimmillään sammutustöissä paloalueella oli noin 75 ihmistä. Tiistai-iltana yhdeksän aikaan sammutustehtävissä oli noin 50 henkilöä, kertoi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Markus Vehkoja tiedotteessa.

– Palo on hallinnassa, ja palopesäkkeiden sammutus tulee jatkumaan läpi yön ja ainakin huomisen päivän ajan, Vehkoja kertoi.

Kohteessa on myös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen helikopterit avustamassa sammutustöissä. Kainuun Prikaatista on saapunut virka-apuosasto sammutustehtäviin.

Kaksi pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluvaa henkilöä loukkaantui sammutustöissä lievästi. Tiistaiaamuna yksi sai lievän tuki- ja liikuntaelinvamman ja maanantaina yksi loukkaantui lievästi saatuaan toistakymmentä ampiaisen pistoa.

Paloalueella on runsaasti vaikeakulkuisia kivikoita.

Asutusta ei ollut välittömässä vaarassa, eikä pelastuslaitoksen tiedossa ole palon vuoksi tuhoutuneita rakennuksia.

Savunmuodostus palosta oli voimakasta ja savuhavaintoja tehtiin liki sadan kilometrin päässä paloalueelta.

Lähellä maanpinnan tasoa leijuvaa ja voimakkaasti tuoksuvaa metsäpalon savua havaittiin niin Nivalassa, Haapajärvellä kuin Pyhäjärvelläkin. Myös Pohjois-Savon pelastuslaitos kertoi tiistaina Twitterissä, että alueella on havaittu Kalajoen maastopalosta syntynyttä savua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?