Helteinen ja kuiva sää muuttuu kuun vaihteessa sateiseksi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sää muuttuu lähi­päivinä radikaalisti – vettä voi tulla ”koko kuluneen kesän edestä”

Sadekuurot ovat paikallisia, mikä vaikeuttaa niiden ennustamista. Mikäli vettä kuitenkin sataa yhdellä alueella paljon, paikalliset tulvatkin ovat mahdollisia.

27.7. 17:14

Sää muuttuu Suomessa lähipäivinä kertarysäyksellä helteisestä ja kuivasta sateiseksi.

Kehittymässä on yhtenäinen kuurosadealue, johon liittyy myös ukkosta. Vettä voi tulla keskiviikosta alkaen paikoitellen runsaastikin, mutta tarkkoja alueellisia sademääriä on vaikea ennustaa etukäteen, Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoo.

– Tämän kesän kuumuuden ja kuivuuden huomioon ottaen jokainen tippa tulee varmasti tarpeeseen, Föhr sanoo.

Lue lisää: Tänään yli 30 asteen helle – sitten luvassa on märkää

Säätilassa tapahtuu Föhrin mukaan kokonaisvaltainen muutos. Itämerellä Liettuan suunnalla kehittyy parhaillaan matalapainealue, joka vyöryy Suomea kohti. Sateita on odotettavissa keskiviikkona ensin maan eteläosaan.

Maan keskivaiheilla on keskiviikkona vielä poutaista ja helteistä. Etelässä vastaava sää jää vähemmistöön.

– Itse ilmamassa on Etelä-Suomessakin edelleen helteisen lämmin, mutta pilvet ja kuurosateet alentavat päivälämpötiloja. Jos aurinko sattuu jossain päin paistamaan, ei ole mitenkään pois suljettua, etteikö päivälämpötila nousisi vielä 25 asteeseenkin.

Länsi- ja Etelä-Lapissa sekä Koillismaalla saadaan keskiviikkona paikallisia ukkoskuuroja, jotka painottuvat iltaan. Kuurosateet yleistyvät päivä päivältä koko maassa Pohjois- ja Itä-Lappia lukuun ottamatta.

Sää muuttuu huomattavasti aiempaa viileämmiksi, mutta ainakaan maan etelä- ja länsiosissa lämpötilat eivät ole Föhrin mukaan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileitä.

– Hellehän on aina epätavallinen tilanne. Paljon tavallisempi on se sää, mihin ollaan nyt siirtymässä. Näin pitkä hellekausi on omiaan lisäämään riskiä runsaillekin sateille.

Lue lisää: Poikkeuksellisen paahteinen suvi on rikkonut tukuittain ennätyksiä – ohitetaanko kesän lopulla viimeinenkin merkkipaalu?

Kuurosateiden lisäksi myös tuulenpuuskat saattavat olla viikon aikana tavallista voimakkaampia muutenkin kuin ukkosen yhteydessä.

Mikäli vettä saadaan runsaasti, riski tulvien syntymiselle kasvaa. Paikallisia tulvia on tullut etenkin Länsi-Euroopassa herkästi sen vuoksi, että maa on ollut ennestään märkää, Juha Föhr kertoo. Suomessa maan kuivuus voi vaikuttaa ehkäisevästi tulvien syntymiseen.

– Joihinkin kohtiin paikallinen tulva syntyy vähemmästäkin vedestä. Sitten on paikkoja, joihin on vaikea saada aikaan tulvaoloja ainakaan äkillisesti.

Föhr kehottaa ihmisiä varautumaan siihen, että sateet voivat olla paikallisesti hyvinkin runsaita.

Euroopan keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan käsillä saattavat olla kesän viimeiset kuumat ja kuivat hetket, meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa Forecan verkkosivuilla.

Tulevat viikot ovat Suomessa tavallista kosteampia. Ilmanpaine on tavanomaista matalampi, ja matalapaine näyttää olevan Suomen yllä myös elokuun ensimmäisellä viikolla, jolloin sade- ja ukkoskuurot voivat olla rankkojakin.

– Näyttää siltä, että heinäkuun viimeinen ja elokuun ensimmäinen viikko tuovat vettä koko kuluneen kuivan kesän edestä. Joillain paikkakunnilla sadetta voisi ääritapauksessa kertyä muutamassa vuorokaudessa koko heinä- tai elokuun normaalin sademäärän verran, Mäntykannas kirjoittaa.

Epävakainen sää laskee myös lämpötiloja. Elokuun ensimmäinen viikko on kuukausiennusteessa koko Suomessa tavanomaista viileämpi.

Elokuun toisella viikolla mahdollisuus yksittäisiin hellepäiviin nousee etenkin maan itä- ja pohjoisosissa, kun Venäjällä oleva lämmin alue siirtyy takaisin kohti Suomea.

Kuun puolivälin jälkeen ennusteen epävarmuus kasvaa entisestään. Mäntykannaksen mukaan on mahdollista, että ilmanpaine nousisi tavallista korkeammaksi. Hän kuitenkin toteaa suhtautuvansa siihen varauksella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?