Petteri Orpo kertoo nyt dramaattisesta sairastumisestaan: luuli närästykseksi – olikin sydänkohtaus - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Petteri Orpo kertoo nyt dramaattisesta sairastumisestaan: luuli närästykseksi – olikin sydänkohtaus

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sai kuntavaalien jälkeen sydäninfarktin. Hän on toipunut erämaamökillään Puolangalla Kainuussa, korven hiljaisuudessa. Nyt hän kertoo ensimmäisen kerran, miten koko dramaattinen tilanne eteni ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.

– Luulin, että minulla on vain paha närästys. Mutta apteekissa oli vähän kokeneempi farmaseutti, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo päivästä, jolloin sai sydänkohtauksen.


31.7. 6:05

Turusta Kainuun Puolangalle on 722 kilometriä.

Siellä, puolankalaissyntyisen vaimonsa Niinan perheen myötä tulleella kesämökillä, syrjäisen erämaajärven rannalla, suorastaan korvessa, turkulainen Orpo on viettänyt kesäänsä perheensä kanssa ja toipunut sydänkohtauksesta, joka vei hänet Meilahteen pallolaajennukseen heti kuntavaalien jälkeen.

Porvaripomolle mökki tuntuu suorastaan vaatimattomalta. Mutta myös oman käden jälki näkyy.

Petteri Orpon vaimo Niina on syntyisin Puolangalta. Mökki on vaimon perheen peruja.

Mökkisaunan terassilla maailmanmenoa pohtiva ruskettunut Orpo näyttää sairausloman loppusuoralla terveyden perikuvalta.

Laaki kyllä pysäytti.

– Ei pelkoja jäänyt, mutta kyllä se sillä tavalla havahdutti, että ei sitä yli viisikymppisenä ole kuolematon. Kyllä täytyy itsestään vähän parempaa huolta pitää. Elämäntapani olivat kohtuullisen hyvät, mutta lisää kuntoilua ja yleisesti vähän terveemmät elämäntavat. Enemmän unta ja joutilasta aikaa. Aina niitä voi parantaa, Orpo luettelee.

– Lääkärin ohje oli, että elä elämää, ei pidä invalidisoitua, Orpo kertoo.

Yksin Orpo ei ole.

Vuosittain Suomessa infarkti iskee 23 000 ihmiseen, joista pallolaajennuksella hoidetaan vajaat 13 000. Noin 7 000 ihmiselle infarkti on kuolemaksi.

Voisi luulla, että sydäninfarkti olisi iskenyt vaalitappion jälkeen, mutta Orpo sai infarktin vaalivoiton päälle.

Kokoomus voitti kuntavaalit odotuksiin nähden jopa reippaasti. Kannatus oli 21,4 prosenttia, kakkoseksi tullut Sdp hävisi sai tyytyä 17,7 prosenttiin.

– Kaikki pistettiin peliin kevään aikana. Se oli rankka rupeama. Ehkä kroppa reagoi, kun stressi laukesi. En tiedä. Eivät lääkäritkään siihen osanneet suoraan sanoa.

– Moni kysyi, oliko mulla jotakin oireita. Olinhan minä väsynyt, mutta pistin sen kovan työtahdin ja paineen piikkiin.

Infarkti iski vaalisunnuntain jälkeisenä keskiviikkona. Orpo ehti käydä yhdessä aamutapaamisessa ja istua ulkoasianvaliokunnan kokouksessa. Sieltä hän lähti lounaalle, joka oli pakko jättää kesken huonon olon takia.

Orpo marssi läheiseen Yliopiston apteekkiin, jonka kokenut farmaseutti saattoi pelastaa hänen henkensä.

– Luulin, että minulla on vain paha närästys. Mutta apteekissa oli vähän kokeneempi farmaseutti. Kysyin sitten, olisiko tähän närästykseen jotain. Rouva kysyi, onko kylmä hiki ja säteileekö kipu. Sanoin, että itse asiassa kyllä. Sitten hän sanoi, että nyt on sellainen tilanne, että sinulla on sydänkohtaus käynnissä. Sinä lähdet Meilahteen nyt, Orpo kertoo.

Petteri Orpo on nauttinut kesällä arkisista mökkipuuhista.

Orpo kertoo kuitenkin toimineensa, ”kuten suomalainen mies toimii”: Ambulanssia ei tilattu, vaan hän nojaili tuskissaan sähköpylvääseen Mannerheimintiellä ja odotti taksia, joka vei hänet Meilahteen.

– Pääsin taksiin ja maailman parhaaseen hoitoon. Iltapäivällä olin varjoainekuvauksessa ja operaatiossa. Yksi tukos sivusuonessa, ja se saatiin auki.

– Sitten on tutkittu. Sydän on kunnossa, ei jäänyt vaurioita. Lääkkeitä ja elämänohjeita jäi sitten loppuelämäksi.

Sauna lämpiämään!

– Apteekin farmaseutille olen lähettänyt kukkapuskan ja suklaarasian kiitokseksi, Orpo kertaa ja aikoo tehdä apteekkiin vielä henkilökohtaisen kiitoskäynnin.

– Muuten olisin varmaan mennyt sen somac-purkin kanssa eduskuntaan kitumaan. Sote-keskustelussa kai viimeistään se sydänkohtaus olisi tullut, Orpo naurahtaa.

Kesälomasta huolimatta myös politiikka on pyörinyt Orpon mielessä.

– Papereissa lukee, että infarkti minulla oli. Kyllä se totinen paikka oli. Mutta nyt on ukko tutkittu. Lääkärin ohje oli, että elä elämää, ei pidä invalidisoitua. Siitä olen pitänyt kiinni.

– Sydän on kunnossa, ei jäänyt vaurioita. Lääkkeitä ja elämänohjeita jäi sitten loppuelämäksi, Orpo sanoo.

Lääkärin luvalla Orpo kertoo käyneensä poikansa kanssa jo Lapin käsivarressa vaeltamassa ja kalassa. Puolangan korpimökillä askaretta on riittänyt.

– Täällä olen tehnyt ihan normaalisti mökkitöitä, metsätöistä alkaen ja käynyt jo juoksulenkilläkin. Ei tunnu missään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?