Kommentti: Miksei koronasta kerrota Instagramissa? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Miksei koronasta kerrota Instagramissa?

Kysymme mikseivät nuoret ota koronarokotetta, mutta pitäisikö kysyä, tietävätkö he edes olevansa rokotusvuorossa, pohtii uutispäällikkö Riika Kuuskoski.

Kesäkuun lopussa Jätkäsaaren koronarokotepisteelle jonotettiin Helsingissä.

22.7. 8:00 | Päivitetty 22.7. 8:43

juttelin peräperää kahden kaksikymppisen helsinkiläisen nuoren naisen kanssa. Fiksuja, hurmaavia tyyppejä kumpikin.

Toinen kertoi iloisena, että menee lähipäivinä koronarokotukseen, mutta kertoi, etteivät kaverit juurikaan ole käyneet – eivätkä edes tiedä, että omanikäiset ovat jo rokotusvuorossa.

Äiti oli onneksi kertonut hänelle, joten hän tiesi. Ja oli sitten kertonut kavereillekin.

Mainitsin että Helsingissä on päässyt jonain päivinä rokotukseen ilman ajanvaraustakin.

– Ai, täytyykin kertoa, se olisi heille tosi hyvä, hän sanoi.

Toinen nuori oli ollut matkalla Espanjassa, jossa seurue oli kyllä pitänyt koronakuria. Ensimmäinen testi oli negatiivinen, joten hän arveli voivansa mennä ystävälleen ennen toista testiä, kun ystävä tietää riskin eikä muita ole kotona.

Iik, Espanja. Belgialaisprofessori peräsi juuri matkustuskieltoa koko maahan, koska sieltä on lomalaisten mukana tullut niin paljon tartuntoja.

Mutisin että ei varmaan kannattaisi; ystävä saattaa tietämättään tartuttaa muita ja Espanjassa jylläävä delta tarttuu todella helposti.

Kun itse seuraa koronaa ja mediaa jatkuvasti, nämä keskustelut hämmästyttivät.

Olen seurannut silmä kovana rokotejärjestyksen etenemistä saadakseni teineilleni ajan rokotukseen heti kun mahdollista – mutta osaa nuorista rokotustieto ei siis ole saavuttanut.

Samoin deltavariantin leviämistä, vaarallisuutta ja tartuttavuutta on minusta toitotettu jo toista kuukautta.

Tietenkin on ymmärrettävää, että jatkuva koronauutispuuro kyllästyttää monia ja kaikkia käänteitä ei jaksa seurata. Eikä korona ehkä ole niin kiinnostanutkaan, koska sen ei pitänyt olla nuorilla yleisesti ottaen kovin vakava.

Huolta on herättänyt ns. pitkä korona, joka on yllättävän yleistä nuorilla, muuten melko vähällä taudista selvinneillä.

Nyt korona ja sen deltavariantti jylläävät nimenomaan nuorten aikuisten joukossa, ja se selittää neljättä aaltoa. Huolta on herättänyt ns. pitkä korona, joka on yllättävän yleistä nuorilla, muuten melko vähällä taudista selvinneillä.

Onko huono viestintä osasyyllinen koronan neljänteen aaltoon?

Ihmettelemme, että nuoret eivät käy ottamassa koronarokotusta, mutta pitäisikö pikemminkin kysyä, tietävätkö he ylipäätään olevansa jo rokotusvuorossa?

Olisiko pitänyt huolellisemmin miettiä, miten viesti saadaan perille nuorille, jotka tunnetusti eivät lue perinteistä mediaa samalla innolla kuin vanhempi väki?

Pitäisikö viranomaisten tempaista kunnon some-kampanjalla, isommin kuin nyt, niin ettei sitä vain voi olla huomaamatta, ja kohderyhmän kielellä. Mallia voisi ottaa Verohallinnon upeasta somesta. Instagramiini tunkee paljon pöhkömpääkin sponsoroitua sisältöä jatkuvasti, miksi ei kuntakohtaisia tietoja tahdista ja rokotusten tärkeydestä?

Belgiassa asuva ystävä kertoi saaneensa henkilökohtaisen kutsun koronarokotukseen, kun oli vuorossa (ja jopa useampia, sekä työterveyden että kunnan kautta).

Media voi toki katsoa peiliinkin: uutisoimmeko me rokotuksista ja muusta koronasta enemmän keski-ikäisten ja varttuneemman väen näkökulmasta?

Mutta ennen muuta: menkää nyt äkkiä ottamaan se rokotus.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?