Poliisi sai 13 vuotta katoamisen jälkeen kylmäävän kirjeen – Nämä tapaukset odottavat vieläkin ratkaisua - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi sai 13 vuotta katoamisen jälkeen kylmäävän kirjeen – Nämä tapaukset odottavat vieläkin ratkaisua

Mies, jonka katoaminen huomattiin vasta 14 vuotta myöhemmin. Nainen, jonka katoaminen sisältää hyvin outoja yksityiskohtia. Nämä ja monet muut tapaukset ovat jääneet mysteereiksi.

Poliisi tutkii monia vanhojakin katoamistapauksia edelleen.

26.7. 10:44

Kylmäävä kirje, oudot tapahtumat metsässä, risteilyllä juhlintaa ja hiekkakuoppasurmien sarja. Muun muassa näitä asioita liittyy Suomen selvittämättömiin katoamisiin.

Yhden kadonneen ihmisen kohtalo selvisi hiljattain, kun 16. heinäkuuta ja 17. heinäkuuta välisenä yönä Äänekoskella nostettiin vesistöstä auto, jonka sisältä löytyi siellä pitkään ollut vainaja.

Riihimäkeläinen Juha Peltola kertoi Ilta-Sanomille vainajan olevan todennäköisesti hänen 18-vuotiaana kadonnut poikansa Jussi Peltola. Jussi katosi vuonna 2012.

Suomessa on Peltolan tapauksen lisäksi paljon muitakin katoamismysteerejä, joista esittelemme muutaman.

1988: Tytär katosi isän ollessa saunassa, 13 vuotta myöhemmin poliisi sai salaperäisen kirjeen

Piia Ristikankareen isä ei jaksa enää uskoa, että tyttären kohtalo selviää.

Lokakuisena iltana vuonna 1988 Heikki Ristikankare oli appiukkonsa kanssa saunassa. Hänen lapsensa katsoivat olohuoneessa televisiota.

Lapsille oli ilmeisesti tullut riitaa kaukosäätimestä ja 15-vuotias Piia Ristikankare ryntäsi kiukuissaan ulos. Sen jälkeen häntä ei ole nähty.

Isä epäili, että Piia oli lähtenyt kotoa ystävänsä luo Paimioon. Rahaa tytöllä oli parikymmentä markkaa ja pankkikortti.

2000-luvun alussa uutisoitiin poliisi-tv:lle lähetetystä kirjeestä, joka käynnisti murhatutkinnan.

Se oli päivätty 20. marraskuuta 2001 ja postimerkin perusteella se oli leimattu Turussa 5. joulukuuta. Allekirjoittajana oli ”Tom on Borås”.

Kirjeen kirjoittaja kertoi tulleensa Suomeen illalla 7. lokakuuta eli Piia Ristikankareen katoamisiltana. Hän kertoi nähneensä Piikkiössä noin keskiyöllä, kun tajuttoman tuntuista tyttöä oltiin nostamassa henkilöautoon. Auto oli merkiltään Volvo ja väri oli valkoinen.

Poliisi sai kirjeessä mainitun auton aikoinaan selville, samoin autoa käyttäneet henkilöt.

Autoon liittyi henkilö, joka oli aiemmin liitetty seksuaalirikoksiin. Häntä kuultiin aikoinaan epäiltynä, mutta poliisi ei tuolloin löytänyt näyttöä siitä, että auto ja henkilö liittyisivät Piia Ristikankareen katoamiseen.

Poliisi on yrittänyt tavoittaa tuloksetta kirjeen kirjoittanutta henkilöä. Hänestä tehtiin myös virka-apupyyntö Ruotsiin.

Isä Heikki kertoi IS:lle vuonna 2018, että ei jaksa enää uskoa, että Piian tapaus ”selviäisi tämän maailman aikana”.

2006: Mitä tapahtui aasialaistaustaisten naisten seuraan merellä lyöttäytyneelle nuorelle miehelle?

Viimeinen havainto Niku Patroselta on Viking Isabella -laivan käytävällä kello 02.45 Ruotsin aikaa.

Kesäkuisena päivänä vuonna 2006 paimiolainen Niku Patronen, 19, lyöttäytyi Viking Isabellan yökerhossa kahden nuoren aasialaistaustaisen naisen seuraan.

Hän oli saapunut Ruotsin-risteilylle viime tipassa, kun yksi kaveriporukasta perui matkansa.

Viimeinen näköhavainto Patrosesta on tallentunut laivan valvontakameraan kello 02.45 Ruotsin aikaa. Patronen on valvontakameran tallentamassa kuvassa kyseisten naisten seurassa Isabellan käytävällä.

Hän ei palannut aamulla hyttiin.

Naisten tietoja ei löytynyt laivan matkustajaluettelosta ja he poistuivat mahdollisesti autokannen kautta.

Poliisi on pitänyt hyvin epätodennäköisenä, että Patronen olisi noussut maihin Ruotsissa.

IS uutisoi 21.7.2006, että ”katoamishetkellä Patrosella oli yllään vaalea kauluspaita, tumma huppari ja siniset farkut. Patronen on ristiverinen, 165 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.”

Poliisi ei vieläkään tiedä, mitä Patroselle tapahtui.

1993: Epäilty henkirikoksen uhri, joka katosi jäljettömiin

Maarit Haantien tapaus on liitetty kolmen tai mahdollisesti useamman rikoksen sarjaan.

40-vuotias äiti, riihimäkeläinen Maarit Haantie, oli illanvietossa ystäviensä kanssa Järvenpäässä, ja tarkoitus oli jatkaa ravintola Zapataan.

Elettiin elokuuta 1993 ja kello oli illalla noin 21.

Haantie ei päässyt sisään ravintolaan. Hän yritti uudestaan iltakymmeneltä, mutta joutui sanaharkkaan ovimiehen kanssa.

Tämän jälkeen Haantiestä ei ole varmoja havaintoja.

Naisen käsilaukku löytyi myöhemmin ravintolasta Hyvinkäältä.

Haantien tapaus on liitetty kolmen tai mahdollisesti useamman rikoksen sarjaan, josta on julkisuudessa puhuttu Hausjärven hiekkakuoppasurmina ja Järvenpään sarjamurhaajan tapauksena.

Kaksi muuta samaan kokonaisuuteen liitettyä rikosta ovat riihimäkeläisen Helena Meriläisen ja Tuula Lukkarisen tapaukset.

Tuntematon mies houkutteli Meriläisen autoonsa Järvenpäästä, ajoi hänet Hausjärvelle ja yritti murhata vuonna 1990.

Lukkarinen puolestaan löydettiin murhattuna Hausjärveltä metsiköstä 18. huhtikuuta 1991. Surman tekotapaa on kuvailtu sadistiseksi.

Poliisi on pitänyt mahdollisena, että kaikkien rikosten takana olisi sama tekijä. Tapauksissa on samankaltaisia piirteitä, kuten se, että kaikki uhrit olivat tummatukkaisia ja päihtyneitä.

Poliisi ei ole saanut selville epäiltyä tekijää.

Avoimena kysymyksenä on muun muassa se, joutuiko Haantie henkirikoksen uhriksi.

Tämän vuoden huhtikuussa IS kertoi, että poliisi oli saanut Lukkarisesta havainnon viimeiseltä elinpäivältään keskiviikolta 17. huhtikuuta 1991 Riihimäen kaupungin keskustasta.

Havainto sitoo Lukkarisen vahvemmin kahteen muuhun tapaukseen. Helena Meriläinen oli menossa Järvenpäästä Riihimäelle rikoksen uhriksi joutuessaan ja myös Maarit Haantien oletetaan pyrkineen katoamisiltanaan Riihimäelle.

– Kun olemme katsoneet tätä kokonaisuutta uusin silmin, niin kyllä se Riihimäki on nyt näistä mielenkiintoisin asia, kertoi rikoskomisario Jan Aarnisalo maaliskuussa.

2017: Nuori nainen käveli metsään ja katosi – oudot tapahtumat varjostavat tapausta edelleen

Riina Mäkisen kännykkä jäi palavaan autoon ja nainen katosi metsään.

19-vuotias Riina Mäkinen nousi Opel Vectran kyytiin Helsingin Itäkeskuksessa keskiviikkona 10. toukokuuta 2017.

IS nosti tapaukseen esiin uudelleen elokuussa 2020.

Kuljettajana oli hoikka, farkkutakkiin pukeutunut mies, joka oli syntynyt vuonna 1984. Riina oli tutustunut mieheen pari kuukautta aiemmin ja he olivat olleet tiiviimmin tekemisissä muutaman viikon.

Ennen tätä mies oli varastanut Orimattilantiellä Myrskylässä sijaitsevan maalaistalon pihasta trailerin ja sen päällä olevan pulpettiveneen. Hän oli hinannut trailerin veneineen Loviisaan runsaan 30 kilometrin päähän ja jättänyt saaliinsa radiomaston liepeille syrjäisen Heskerintien varteen.

Kun Riina oli noussut miehen kyytiin, heidän tarkoituksenaan oli ajaa paikalle, johon traileri ja vene oli jätetty. Mies ei kuitenkaan enää muistanut saaliin sijaintia.

Auto jäi jossain vaiheessa pohjasta kiinni juurakkoon ja mies yritti saada sen irti painamalla kaasua pohjaan. Lopulta auto syttyi palamaan.

Tämä on siis miehen kertomus asiasta.

Miehellä oli autossa aseen patruunoita, jotka alkoivat räjähdellä tulipalon voimasta.

Hän ja Riina päätyivät hakemaan suojaa kivien takaa, jolloin Riinan kännykkä jäi palavaan autoon.

Noin aikavälillä kello 15.00–17.41 koiriaan ulkoiluttamassa ollut mies seurasi outoja ääniä metsään, löysi palaneen auton ja tavoitti paikalta miehen ja naisen.

Koirien ulkoiluttajan mukaan mies ja nainen tiedustelivat häneltä autokyytiä, mutta tämä koki tilanteen uhkaavaksi, joten hän soitti paikalta poistuttuaan poliisille.

Ennen kello 18 poliisipartio saapui paikalle. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt miestä ja Riinaa, sillä nämä piilottelivat poliisia maaston suojassa.

Kun poliisit poistuivat, miehen mukaan hän ja Riina riitelivät. Miehen mukaan riidan syynä ovat huumeet ja stressaava tilanne. Riina oli hänen mukaansa käyttänyt päihteitä, ”mutta ei niin paljon, että olisi voinut sammua”.

Mies jäi keräilemään tavaroitaan, ja Riina käveli metsään läheisen tieuran suuntaan. Mies vietti kertomansa mukaan yön metsässä, eikä nähnyt enää Riinaa.

Riinan katoamisesta ei tiedetä tämän enempää.

Poliisi ei epäile, että miehellä olisi osuutta Riinan katoamisessa.

2001: Porilainen mies hävisi jäljettömiin, katoaminen huomattiin vasta 14 vuotta myöhemmin

Vesa Frantsilan katoaminen huomattiin vasta, kun tämän postiluukun takaa löytyi yli 15 vuoden postit.

Katoamisilmoituksessa tuolloin 57-vuotiaan Vesa Frantsilan katoamispaikaksi on ilmoitettu Pori ja katoamispäiväksi 6. heinäkuuta 2001.

Frantsilan kerrotaan olleen luonteeltaan erakko.

Rikosylikonstaapeli Tapio Rantanen kertoi IS:lle vuonna 2017, että Frantsila oli nähty viimeisen kerran varmasti vuonna 2001.

Kyseisen vuoden syyskuussa Frantsila oli mennyt Varsovassa Suomen suurlähetystöön ja kertonut, että häneltä on ryöstetty passi, rahat ja matkalippu. Puolaan hän oli matkustanut Kreetalta, jossa hänet oli nähty aiemmin elokuussa.

Frantsila olisi saanut suurlähetystä apua, mutta tämä ei halunnut ottaa apua vastaan.

Miehen katoamisesta on ilmoitettu ulkomaalaisille poliiseille ja kansainväliselle rikospoliisijärjestölle.

Katoaminen huomattiin vasta maaliskuussa 2016, kun kun Frantsilan asunnon taloyhtiössä nuohottiin ilmanvaihtokanavia. Isännöitsijä oli mennyt lukkosepän avustamana Frantsilan asuntoon ja löytänyt postiluukun takaa yli 15 vuoden postit.

Vuoden 2001 jälkeen hänen liikkeistään ei ole mitään tietoa. Mikäli Frantsila olisi nyt elossa, hän olisi 77-vuotias.

2017: Nunna Elisabet käveli katsomaan tulipaloa ja jäljelle jäi vain hiusnauha

Nunna Elisabet julistettiin kuolleeksi Etelä-Savon käräjäoikeuden päätöksellä 27.8.2019.

73-vuotias nunna Elisabet, siivilinimeltään Irmeli Vuolle, katosi Lintulan luostarista tiistaina 11. heinäkuuta 2017 pian iltajumalanpalveluksen jälkeen.

Etsinnät alkoivat keskiviikkoaamuna 12. heinäkuuta sen jälkeen, kun luostari noin kello yhdeksän aikaan teki nunna Elisabetista katoamisilmoituksen.

Luostarinväen mukaan Elisabet oli sanonut menevänsä katsomaan tulipaloa, joka oli tuhonnut naapuritilan asumattoman päärakennuksen.

Kävelymatkaa oli noin kilometri.

Viimeinen näköhavainto nunnasta oli puoli yhdeksältä illalla, kun mökkiläinen näki hänet kävelemässä tienreunaa kuusi kilometriä luostarista koilliseen.

Mökkiläisen kertomaa tukee se, että nunnan hiusnauha löydettiin noin puoli kilometriä näköhavaintopaikasta eteenpäin.

Hän etsittiin tuloksetta puolenkymmentä kertaa maastosta poliisin, vapaaehtoisten, ruumiskoirien ja rajavartiolaitoksen helikopterin avustuksella.

IS kertoi vuonna 2019, että nunna Elisabet oli julistettu kuolleeksi Etelä-Savon käräjäoikeuden päätöksellä 27.8.2019.

Luostarin sivuilla kerrottiin tuolloin, että lokakuun 11. päivänä 2019 metropoliitta Arseni toimitti Lintulan kirkossa äiti Elisabetin ruumiinsiunauksen poissaolevana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?