Antti ja Arto kiinnostuivat Jussi Peltolan katoamisesta – löysivät nyt yhdeksän vuotta sitten kadonneen auton, jossa oli ruumis - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Antti ja Arto kiinnostuivat Jussi Peltolan katoamisesta – löysivät nyt yhdeksän vuotta sitten kadonneen auton, jossa oli ruumis

Vuonna 2012 kadonnut auto löytyi vesistöstä noin kolmen metrin syvyydestä.

Antti Suanto rakensi omin käsin kauko-ohjattavan veneen, johon kiinnitetyn viistokaikuluotaimen avulla hän etsi veljensä kanssa kadonnutta ajoneuvoa veden pohjasta.

17.7. 17:28

Vesistöstä nostettiin Äänekoskella perjantain ja lauantain aikana ajoneuvo, jonka sisältä löytyi siellä pitkään ollut vainaja.

Riihimäkeläinen Juha Peltola kertoi Ilta-Sanomille vainajan olevan todennäköisesti hänen 18-vuotiaana kadonnut poikansa Jussi Peltola. Poliisi on vahvistanut ajoneuvon olleen käytössä Äänekoskella vuonna 2012 kadonneella henkilöllä tämän katoamishetkellä.

Lue lisää: Äänekosken ruumislöytö: Isä uskoo uponneesta autosta löytyneen vainajan olevan 9 vuotta sitten 18-vuotiaana kadonnut Jussi Peltola

Ilmoituksen poliisille veden pohjassa olevasta ajoneuvosta tekivät veljekset Antti ja Arto Suanto. He tekivät löydön perjantaina Suojoen ylittävän sillan lähistöltä.

Kyseessä oli toinen kerta, kun Suannot olivat etsimässä Jussi Peltolaa ja tämän mukana kadonnutta ajoneuvoa. Viime viikon alkupuolella he tekivät etsintöjä vesistössä kahden päivän ajan. Tällä kertaa etsinnät tuottivat tulosta.

Aluksi Suannot tutkivat vesistöä kauko-ohjattavaan veneeseen kiinnitetyn viistokaikuluotaimen avulla.

Antti ja Arto Suanto aloittivat etsinnät Äänekoskella heinäkuun alussa. Kuvassa Antti ohjaa venettä, johon on kiinnitetty viistokaikuluotain.

– Sillä saimme hyvin epämääräisen havainnon jo ensimmäisellä reissulla. Silloin totesimme, ettemme selvittele sitä enempää. Kun kävimme kotona ja katselimme kuvia tarkemmin, totesimme, että kyllä se on tarkennettava, Antti Suanto kertoo.

Suannot testasivat löytöä ensin heittomagneetilla ja huomasivat kohteen olevan metallia. Sen jälkeen he lähettivät kameroin varustetun pienoissukellusveneen kuvaamaan kohdetta.

– Kuvan perusteella pystyimme tekemään varman havainnon, että pohjassa on ajoneuvo. Siitä ilmoitimme sitten viranomaisille, Arto Suanto sanoo.

Suannot kiinnostuivat aiheesta viime syksynä Arton törmättyä Jussin tapaukseen.

– Yhtenä päivänä Arto soitti ja kertoi siitä. En tiedä mikä siinä niin imi mukaansa, mutta joku siinä oli, ja kiinnostuin itsekin aiheesta, Antti kertoo.

Vielä tällöin veljeksillä ei ollut mitään tietoa viistokaikuluotaimista tai sukellusveneistä. He kuitenkin huomasivat heti, että etsinnöissä tarvittaisiin monipuolista laitteistoa.

Antti Suannon rakentaman pienoissukellusveneen kamera vahvisti, että veden pohjassa oli ajoneuvo.

Antti päätti opetella rakentamaan kaluston itse. Hän opetteli tekniikan, jota kauko-ohjattavaan veneeseen tarvittaisiin, ja sai laitteen valmiiksi parissa kuukaudessa. Pienoissukellusvenettä varten hän opetteli tekemään 3D-mallinnuksia. Osa sukellusveneen osista tehtiin hänen piirustustensa mukaan Oulussa, osa muualla Euroopassa.

Etsinnät aloitettiin puhtaalta pöydältä. Suannot miettivät julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, mitä Jussi Peltolan katoamisyönä olisi voinut tapahtua, ja mistä tätä kannattaisi etsiä.

– Rakensimme teorian, mitä meidän mielestämme olisi voinut tapahtua, ja mihin tämä henkilö olisi ollut matkalla, Antti sanoo.

He alkoivat käydä vesistöjä järjestyksessä läpi. Jo etsintöjen alkuvaiheessa tärppäsi.

Auto löytyi noin kolmen metrin syvyydestä. Etsintäpaikka oli Antti Suannon mukaan olosuhteiltaan hyvin haastava, sillä virta oli niin voimakas ja näkyvyys huono. Viistokaikuluotaimen ja magneetin antamat havainnot olivat epämääräisiä, sillä auton päälle oli kasaantunut puita tai roskia.

Esimerkkikuva viistokaikuluotaimen tuottamasta kuvasta. Kuva ei liity Jussi Peltolan tapaukseen. Kuvassa on pohjaan painotettu vesijohto kivikkoisella pohjalla.

– Emme saaneet aluksi laajaa yhtenäistä havaintoa, joka olisi kertonut, että siellä on ajoneuvo. Olisimme voineet aivan hyvin tuumata joka vaiheessa, että ei tätä kannata jatkaa eteenpäin, Antti sanoo.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suannot etsivät kadonnutta henkilöä. He kertovat olevansa helpottuneita omaisten puolesta.

– Jussin perhehän tässä mielessä pyörii. Heille tämä on kova juttu, Arto sanoo.

– Olemme katsoneet (Jussin) isän haastatteluja ja dokumentteja, joita aiheesta on tehty, niin kyllähän se omaisten tuska on tullut läpi sieltä. Ei voi olla kuin helpottunut heidän puolestaan, että tarina päättyi, Antti toteaa.

Muitakin tapauksia heillä on jo työn alla. Jussin tapaus oli ensimmäinen, johon he ovat tähän mennessä ehtineet panostaa enemmän.

– Nyt on kalusto kasassa, jos vesietsintöjä täytyy tehdä muuallakin, Antti sanoo.

Kadonneen Jussi Peltolan isä Juha Peltola kertoi Ilta-Sanomille aiemmin lauantaina, että kuuli etsijöiden toiminnasta poliisilta. Hän ei ollut uskoa kuulemaansa.

Peltola kertoo halunneensa heti soittaa veljeksille ja kiittää miehiä henkilökohtaisesti. Vielä äimistyneempi isä oli, kun sai kuulla miesten koko version tapahtumista.

– Tämä oli niin uskomaton tarina. He olivat paneutuneet tähän tehtävään todella antaumuksella.

– Meidän Jussia varten he olivat rakentaneet kaikki nämä vehkeet. Niin suurta hattua ei olekaan, jonka nostaminen riittäisi tässä kohtaa, isä sanoo.

Lue lisää: 18-vuotiaan Jussi Peltolan katoaminen on edelleen täysi mysteeri – lisää kuulusteluja luvassa syksyllä

Lue lisää: Poliisilla uutta tietoa vuonna 2012 mökiltä kadonneesta Jussi Peltolasta – todistaja piti havaintoaan merkityksettömänä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?