Kommentti: Mauri Sariola murisee haudan takaa Tytti Yli-Viikarille - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Mauri Sariola murisee haudan takaa Tytti Yli-Viikarille

”Leikkiä ymmärtämätön mies suurennuslasi kourassa.”

Tytti Yli-Viikari kainalossaan Plutarkhoksen Mielen tyyneydestä. Pikkukuvassa Mauri Sariolan teoksen Isänmaan parturit kansi.

17.7. 6:30

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) virasta pidätetty pääjohtaja Tytti Yli-Viikari otti tavaksi kulkea eduskunnan kansliatoimikunnan kuulemisiin kirja kainalossa.

Merkille on pantu Plutarkhoksen filosofinen Mielen tyyneydestä ja Irja Askolan ja Anja Porion voimaannuttava runoteos Mikä nainen. Suomi Areenan keskustelutilaisuudessa Yli-Viikari siteerasi Shakespearen draamaa Kuningas Learia.

Nyt on pakko nostaa esiin vielä yksi kirja, johon Yli-Viikari ei tosin ole osoittanut kiinnostusta ja joka lienee unohtunut suurimmalta osalta suomalaisia, mutta joka on sattuneesta syystä ajankohtainen kuin ilmalämpöpumppu.

Gummerus julkaisi vuonna 1958 paremmin rikoskirjailijana tunnetun Mauri Sariolan päivänpoliittisen satiirin Isänmaan parturit.

Sariola halusi tehdä ”kirjailijan ja humoristin keinoin kansalaisille eläväksi sen yhteiskunnan kustannuksella tapahtuvan oman edun tavoittelun, joka poliittisessa elämässämme on esiintynyt”.

Kirjassa puolueilla on peitenimet. Silloinen Maalaisliitto, nykyinen Keskusta, on kontukansanpuolue, Sdp on tehdasdemokraatit, Kokoomus on kristillissiveelliset, silloinen Skdl on punakumoojat, Rkp on kielipuolue.

Vihreitä ei ole, eikä perussuomalaisia, mutta kylläkin juonen kannalta merkityksettömät kotiliberaalit.

Hallituksessa kontukansanpuolue ja tehdasdemokraatit ovat päättäneet nostaa roimasti maataloustuotteiden hintoja ja työväestön palkkoja, mistä seuraa valtiontaloudellinen sekasorto.

Romaanin päähenkilö on nuorehko mies maaseudulta, Asser Säkiä, joka nousee ensin kontukansanpuolueen kansanedustajaksi ja lopulta ministeriksi.

Hän näkee ympärillään paljon porsastelua, kun korruptoituneet ja rutinoituneet poliitikot ryyppäävät ja rellestävät valtion piikkiin.

Ajatus, että virkamiehelle maksetaan palkkaa siitä, että hän ei tee mitään, olisi ylittänyt Sariolankin mielikuvituksen rajat.

Samoin tietysti meikkaaminen valtion piikkiin, sillä maailma oli aivan toinen. Ainoan naispoliitikon (punakumoojat) esikuva on Hertta Kuusinen.

Tai lentopisteet, sillä Sariolaa kiinnosti viina.

Tytti Yli-Viikari eduskunnan Pikkuparlamentissa 8. huhtikuuta.

Lopulta valtio pelastuu konkurssilta, kun parlamentarismin parrasvaloista tylysti syrjään työnnetyt rehdit ja jalot veteraanit, kontukansanpuolueen Kaarakainen ja tehdasdemokraattien tohtori Auer (ilmiselvä Väinö Tanner), kutsutaan apuun.

Hallitus menee vaihtoon, ja Suomen Pankki pelastaa valtiontalouden.

Mikä on toiseksi valtiovarainministeriksi edenneen Säkiän tulevaisuus? Hänhän oli osoittautunut kunnon mieheksi.

Säkiä on ansainnut virkanimityksen korkeaan valtion virkaan. Näin hän esittelee asiaan varatuomari Lintuselle, entiselle pahikselle, lopulta hyvikselle.

”Katsohan, mikä on paikka, missä kaikki nämä puoluepoliittisten pääjohtajienkin hallitsemat virastot joutuvat lähettämään vuosikertomuksensa tarkastettaviksi?”

”Ja samalla paikka, jolla on tarpeen vaatiessa oikeus tehdä muistutuksia ja huomautuksia, antaa varoituksia ja ilmeisten väärinkäytösten ja leväperäisen asianhoidon yhteydessä myös syytteeseenpano-oikeus?”

Lintunen hoksaa heti:

”Sinä puhut valtion tilintarkastusvirastosta?”

Niinpä tietysti.

Aluksi Säkiästä tulisi apulaispäällikkö. Päällikkö on kuitenkin eläköitymässä. Säkiä myöntää auliisti, ettei ymmärrä mitään kirjanpidosta.

Siinä suhteessa hän ei eroa Tytti Yli-Viikarista, jolla on estetiikan koulutus.

”Mutta sitä varten valtion tilintarkastusvirastossa on koulutettuja matematiikan maistereita ja ekonomeja vaikka millä mitalla.”

”En käsitä tilintarkastuksen teknillisestä puolesta paljoakaan, mutta sen sijaan, kun numerorivien pelkistetty yhteenveto tuodaan minulle, luulisin kyllä jo pelkällä talonpoikaisjärjellä ymmärtäväni....”

”... onko määrärahoja ylitetty tai käytetty väärin”, Lintunen täydentää lauseen.

Ja jatkaa:

”Taitaa monelle pääjohtajalle tulla hiki tukkaan, kun valtion tilintarkastusvirastossa on leikkiä ymmärtämätön mies suurennuslasi kourassa.”

Epäilemättä Mauri Sariola kääntyisi haudassaan, jos sinne kantautuisi tietoja Valtiontalouden tarkastusviraston uudesta Tytti Yli-Viikariin henkilöityneestä strategiasta.

Ja vastaavasti Tytti Yli-Viikari kääntäisi äkkiä sivua, jos tulisi Isänmaan partureissa edellä siteeratulle sivulle 278.

Onhan Sariolalla siinä aika brutaali näkemys VTV:n roolista.

Ei mitään konsultoivaa ja myönteisestä palveluskuvasta kiinni pitävää kumppanuutta.

Ei vuorovaikutteista sidosryhmien rinnalla kulkemista.

Sen sijaan vuonna 1985 vain 60-vuotiaana kuolleen Sariolan näkemys verovaroja tuhlaavista poliitikoista istuisi myös nykypäivän talouspoliittisen keskusteluun.

Sariola olisi kristillissiveellisten leirissä.

Lopun hän joutuisi kirjoittamaan uusiksi. Niin paljon VTV on ajassa muuttunut.

Tosikosta sparraajaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?