Mikä on pitkän avioliiton salaisuus? Anni, 101, ja Evert, 100, menivät naimisiin 80 vuotta sitten ja vieläkin elämä on ihanaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anni, 101, ja Evert, 100, menivät naimisiin 80 vuotta sitten ja vieläkin elämä on ihanaa – paljastavat pitkän liittonsa salaisuuden

Anni Stolpe kysyy kysymyksen suomeksi ja Evert Stolpe vastaa ruotsiksi. Näin pari on kommunikoinut jo 80 vuoden ajan.

Anni ja Evert Stolpe asuvat Närpiössä. Molemmat ovat saavuttaneet 100 vuoden iän. Yhteistä taivalta on takana vuosikymmeniä.

11.7. 7:15

– Tykkään, että oon vasta viiskymmentä, hihkaisee 101-vuotias Anni Stolpe ja kysyy mieheltään Evert Stolpelta, miten vanhaksi tämä tuntee itsensä.

– No minähän olen sitten neljäkymmentä, nauraa Evert, joka on Annia vain puoli vuotta nuorempi, 100-vuotias.

Stolpet ovat ammentaneet puolen vuoden ikäerostaan monenlaista aihetta keskinäiseen kiusoitteluun. Anni tapaa myös ”passoottaa ja hyppööttää” puolisoaan vanhemman oikeudella.

– Sanon usein, että mene nyt sinä hakemaan, kun olet nuorempi. Ja Eevertti menee. Paljon me lasketaan tällaista leikkiä, kertoo Anni.

Annin äidinkieli on suomi ja Evertin ruotsi, mikä käytännössä tarkoittaa, että Anni kysyy suomeksi ja Evert vastaa toisella kotimaisella. Näin he ovat menetelleet yli 80 vuotta, eli koko pitkän liittonsa ajan. Ja hyvin on kommunikointi ja keskinäinen ymmärrys toiminut.

– Kyllä minäkin ruotsia puhun ja Evert suomea, mutta näin me keskustellaan.

Anni on syntynyt Jurvassa ja Evert ruotsinkielisessä Maalahdessa. Nykyään he asuvat Närpiössä.

– Siihen aikaan kun tavattiin, Jurvan pojat olivat kateellisia hurreille, jotka tulivat kielirajan yli Jurvaan tansseihin. Yrittivät ajaa niitä pois, Anni muistelee huvittuneena.

Anni ja Evert saivat koronapiikit jo keväällä, ja nyt he odottavat, että elämä palautuisi normaaliksi ja pääsisi taas tapaamaan ystäviä ja sukulaisia.

Yhteinen elämä on aina ollut sopuisaa ja onnellista. He menivät naimisiin 24.3.1941. Sota kuitenkin sotki suunnitelmat, sillä Evert sai kutsun sotaväkeen jo viikon päästä vihkimisestä. Edes hääkuvaan pari ei ehtinyt.

Kuukauden koulutuksen jälkeen Evert joutui ikäluokkansa tavoin eturintamalle sotimaan.

– Kaikki nuoret pojat laitettiin ihan rajalle. Siellä Evert oli koko kesän eikä päässyt kertaakaan lomalle. Siellä hän myös haavoittui, Anni kertoo.

– Haavoituin lonkkaan, ja oikea jalka halvaantui. Olen kyllä pystynyt kävelemään ja tekemään töitä rakennuksilla, jatkaa Evert, joka on 50 prosentin sotainvalidi. Monet oman kylän pojat kaatuivat, eikä Evert mielellään muistele sotaa.

Sotareissu tiesi nuorelleparille pitkää, useita kuukausia jatkunutta totaalista eroa. Kirjeiden kirjoittaminen oli heille todella hankalaa, sillä Anni ei vielä osannut ruotsia eikä Evert suomea. Evertin sotakaverit auttoivat kirjeiden rustaamisessa, ja Anni sai apua Evertin siskoilta.

Stolpet eivät ehtineet hääkuvaan, sillä Evert joutui sotaväkeen ja rintamalle heti häiden jälkeen. Joitakin kuvia niiltä ajoilta silti on.

Kun elämä sodan jälkeen palasi uomiinsa, Stolpet asettuivat pienelle maatilalle Pirttikylään. Anni hoiti kolmea lehmää ja kotia, ja Evert kulki rakennuksilla. 1950-luvulla he muuttivat kolme kertaa Ruotsiin töihin.

– Meillä kummallakin asuu sisko Ruotsissa, ja ne narrasivat meidätkin sinne. Minä menin kynttilätehtaalle ja Evert oli sielläkin rakennuksilla. Kolmena vuonna lähdettiin syksyllä Tukholmaan ja tultiin huhtikuun lopussa takaisin kotiin. Ensi kerran kun mentiin, olisin halunnut jäädä, mutta Evert ei.

Lapsia ei liittoon siunaantunut.

– Ei ainakaan vielä, heläyttää Anni.

Asia oli hänelle aikanaan kipeä, mutta sen kanssa opittiin elämään. Anni kertoo olevansa hyvin lapsirakas.

– Olisin halunnut ottaa kasvattilapsen, mutta Evert ja hänen äitinsä olivat vastaan. He taisivat olla oikeassa, sillä kasvattilapsen kanssa monet ovat olleet lujalla. Siksi olen onnellinen, kun ei tullut otettua. Saadaan tässä nyt kahdestaan vain tassutella.

Vaikka omia lapsia ei ole, Stolpeilla on yhteensä 11 kummilasta. Molemmat ovat isoista perheistä ja perheidensä vanhimpia lapsia: Evertillä oli 11 nuorempaa sisarusta ja Annilla 10.

– Evertillä ovat kaikki veljet kuolleet, ja niin ovat minullakin. Meillä kummallakin on viisi siskoa elossa.

– Minun yksi sisko kuoli Koivulahden lento-onnettomuudessa tammikuussa 1961. Hän oli toinen kaksoissiskoista, kertoo Evert ja näyttää yhteiskuvaa, jossa sisko on vielä mukana.

Stolpet muuttivat nykyiseen rivitalokotiinsa, kun olivat vielä nuoria, eli noin 60-vuotiaita. He pärjäävät hyvin kaksistaan. Kotipalvelu käy aamuisin lääkkeitä jakamassa, ja joka toinen viikko he saavat siivousapua.

– Korona kun tuli, siivoaminen kyllä lopetettiin heti. Nyt siivooja taas käy, mutta kyllä me itsekin siivotaan: jouluksi siivosimme kaksi viikkoa, juhannuksena sama juttu, kun ei saatu siivoojaa. Mutta kuten isä tapasi sanoa ”vähän päivässä ja paljon viikossa”, Anni selvittää.

Kaikki kotityöt he tekevät yhdessä, myös pihatyöt.

– Kun ruohonleikkaaja käy, me siivotaan ruohot pois, ja talvella tehdään lumityöt.

– Tänä kesänä meille on tuotu ruoka Nesteen keittiöltä. Sieltä soittivat ja tarjosivat kotiinkuljetusta. Viikonloppuisin keitetään itse. Evert käy torstaisin taksikyydillä Närpiössä kaupassa.

– Koska olen sotainvalidi, saan ajaa taksilla kauppaan ja takaisin, Evert täsmentää.

Autoa Stolpeila ei ole koskaan ollut. Anni on kulkenut aina pyörällä ja Evert mopolla.

– Nyt pyörä ja mopo ovat tallissa, ja siellä ne pysyvät. Evert ei saisi mopolla enää ajaakaan, ja omat jalkani eivät kestä pyörällä ajamista.

Sekä Anni että Evert ovat säästyneet sairauksilta, mutta kumpikin tarvitsee kävelemiseen ”apulaista”, eli kävelykeppiä.

– Pahuksen jalat! Ehkä polvet kuluivat, kun pyöräilin aina niin pitkiä matkoja. Olen käynyt Vaasassa lääkärissä kaksikin kertaa, mutta lääkäri on vain tarkastanut polvet ja sanonut, että olen liian iäkäs leikkaukseen. Mutta ei se mitään, tärkeintä että pää pelaa.

– Muutenhan meillä ei ole minkäänlaista särkyä tai sairautta ollut. Vain muutama tabletti pitää molempien ottaa vuorokaudessa.

– Mutta kerran, olisiko siitä vuosi, kun kävi niin, että Evertillä tuli huono olo iltapalan jälkeen. Hän meni istumaan ja minä jäin tiskaamaan, ja kun kipot oli tiskattu, huomasin, ettei Evert tiennyt tästä maailmasta mitään. Soitin ambulanssin, ja hänet vietiin sairaalaan.

Huoli puolisosta oli kova ja raastava.

– Jos se olisi sattunut yöllä, se olisi ollut menoa. Se oli kamala kohtaus, mutta siitä selvittiin, Anni huokaa.

Juhannuksen alla juhlistettiin Annin 101-vuotissyntymäpäivää ja Stolpeilla kävi onnittelijoita. Evert saavuttaa saman lukeman syksyllä.

Helteet ovat olleet hankalia Evertille. Anni sen sijaan ei ole moksiskaan, mutta myös hän toivoo, että ilma viilenisi.

– En muista, että koskaan lapsuudessa olisi ollut tällaista kuumuutta. Tämä on aivan mahdotonta. Keväälläkin kaikki alkoi niin aikaisin kasvamaan.

Stolpet ovat paljon pohtineet maailman muuttumista, ilmaston kuumenemista ja varsinkin koronaa.

– Mistä sekin tuli, ihmettelee Anni ja muistelee kauan sitten samassa kylässä asunutta vanhaa naista, joka oli lukenut Raamatun kaksi kertaa ja kertasi oppimiaan ennustuksia.

– Piti tehdä työt äkkiä, jotta ehti kuuntelemaan Huldan tarinoita. Ne ennustukset ovat kyllä kaikki toteutuneet.

Kun Annilta kysyy, mikä pitkässä elämässä on ollut kaikkein ihaninta aikaa, vastausta ei tarvitse pitkään miettiä.

– Kun elämä on hyvää koko ajan, ei voi sanoa, mikä olisi ollut parasta aikaa. Joskus kun on ollut liikaa työtä, silloin on tullut vähän rikuneerattua. Kauaa en viitsi, sillä Evert on niin rauhallinen. Hän vain kuuntelee.

Oma koti on ollut kullan kallis turvapaikka korona-aikana, vaikka Annin mukaan Pirttikylässä ei ole ollut yhtäkään koronatapausta. - Muutettiin tähän silloin kun oltiin vielä nuoria, vuonna 1984, sanoo Anni.

”Hyppelemään” Anni vielä joskus haluaisi päästä, vaikka tietääkin, etteivät jalat enää taivu polkkaan ja jenkkaan.

– Olin aika villi ja menin kaikki jenkat ja polkat, ja opetin Evertinkin tanssimaan. En taitaisi enää osata, mutta kyllä valssi voisi vielä sujua. Enemmän odotan, että tämä korona menisi pois ja pääsisi taas elämään normaalia elämää.

– Päivä kerrallaan eletään, Evert jatkaa.

Sata vuotta ovat kuluneet Annin mukaan yhdessä hujauksessa.

– Se on lyhyt aika, kuin 50 vuotta.

Anni ja Evert Stolpen elämästä kertoi aiemmin heinäkuussa Ilkka-Pohjalainen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?