Rokotusaikoja lykätään nyt kesäreissujen takia – ilmiö uhkaa horjuttaa koko rokotekattavuuden saavuttamista - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Rokotusaikoja lykätään nyt kesäreissujen takia – ilmiö uhkaa horjuttaa koko rokotekattavuuden saavuttamista

Rokoteaikojaan lykkäävät ruuhkauttivat koko puhelinpalvelun Helsingissä.

Rokotteet odottavat ottajiaan. Kuvituskuva.

7.7.2021 15:08

Koronarokotteen ajanvaraus tukkeutui Helsingissä, kun päivittäin sadat ihmiset alkoivat soitella palveluun siirtääkseen rokotusaikojaan. Yleisin syy ajan siirtämiselle on lomareissu tai muu kesämeno, kertoo Helsingin Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Aikojen siirtäjät ovat lähes poikkeuksetta niitä, jotka ovat saamassa toisen rokoteannoksensa.

Turpeisen mukaan valtakunnallista rokotekattavuutta ei voida saada suunnitellussa aikataulussa, jos iso osa väestöstä päätyy venyttämään toisen rokotteen ottamista.

Tällä hetkellä rokoteaikoja voi varata Helsingissä vain heinäkuulle, sillä elokuun tarkoista rokotemääristä ei ole vielä tietoa.

– Nyt on tarkoitus, että ihmiset tulisivat näille avoimina oleville ajoille, jotta saamme käytettyä ne rokotteet, jotka meillä nyt on, Turpeinen painottaa.

Turpeisen mukaan on positiivista, että ihmiset haluavat nimenomaan siirtää aikojaan, eivätkä peruuttaa niitä. Rokotteen tiedetään kuitenkin suojaavan sitä tehokkaammin, mitä tarkemmin ihmiset pysyvät ennalta määrätyssä rokotusaikataulussa.

– Ideaalia olisi, että tämä menisi ihan oppikirjan mukaan, eikä rokotteita venytettäisi. Ymmärrän kuitenkin, että ihmiset haluavat tehdä asioita, nyt kun pääsee vähän vapaammin liikkumaan.

Turpeisen mukaan puhelinpalvelun pahin ruuhkapiikki osui viime viikolle ja tilanne on paranemaan päin. Sen jälkeen puhelimen päähän on saatu lisää työvoimaa ja soittajia ohjeistettu hoitamaan asiansa netissä.

– Yritämme korjata tätä nyt monelta suunnalta, Turpeinen kertoo.

Rokoteaikojaan siirtävien lisäksi puhelinpalvelua on viime aikoina tukkinut lukuisat kysymykset liittyen jalkapallon EM-kisoihin Pietarissa. Kun kisaturistit saivat aikaan tartuntapiikin Helsingissä, puhelinpalvelusta jouduttiin irrottamaan väkeä tartuntojen jäljitykseen.

– Jouduimme siirtämään sinne viisi työntekijää, sillä tartuntojen jäljitys piti hoitaa ensisijaisen nopeasti ja huolella.

Kaiken lisäksi alalla on nyt menossa kesälomakausi, jonka vuoksi puhelinpalvelussa on tavallista vähemmän työvoimaa jo valmiiksi.

Helsingin terveyspalvelut kehottaa ihmisiä siirtämään rokotusaikaansa ensisijaisesti netissä, johon tulee ohjeet ja tunnukset ajanvarauksen yhteydessä. Jos ajan siirtäminen netissä ei tule kysymykseen, täytyy odottaa takaisin soittoa.

Takaisin soiton aikahaarukka vaihtelee päivästä toiseen, mutta pahimmillaan puhelu voi mennä seuraavaan päivään, Turpeinen kertoo.

Aiheesta uutisoi myös Yle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?