Maria Ohisalo odottaa lasta – liikuttui kyyneliin tiedotustilaisuudessa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Maria Ohisalo odottaa lasta – liikuttui kyyneliin tiedotustilaisuudessa

Raskaana olevan Maria Ohisalon laskettu aika on joulukuussa.

7.7.2021 9:44 | Päivitetty 7.7.2021 10:13

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo, 36, odottaa lasta. Ohisalo kertoi asiasta tänään keskiviikkona kello 9.30 alkaneessa tiedotustilaisuudessa.

  • Katso ote tiedotustilaisuudesta yllä olevalta videolta.

– Jos kaikki menee hyvin, saamme mieheni Miikan kanssa jouluna perheenlisäystä. Tämä asia on jännittävä ja valtavan suuri. Suurempi kuin oikein mikään, mitä olen elämässäni kohdannut. Vastuu tuntuu käsittämättömän isolta ja tärkeältä. Olemme tästä puolisoni kanssa enemmän kuin onnellisia, Ohisalo lausui tilaisuudessa liikuttuen samalla kyyneliin.

Maria Ohisalo avioitui miehensä Miika Johanssonin kanssa joulukuussa 2019. Joulukuussa syntyväksi odotettu lapsi on pariskunnan ensimmäinen.

Raskausuutisen lisäksi Ohisalo puhui tilaisuudessa suunnitelmistaan vihreiden puheenjohtajana. Ohisalo on toiminut puolueen puheenjohtajana kesäkuusta 2019 ja aikoo hakea jatkoa myös seuraavalle kaudelle.

– Olen sitoutunut viemään tämän puolueen eduskuntavaaleihin ja haen jatkokautta vihreiden puheenjohtajana syksyn puoluekokouksessa, puheenjohtaja lausui.

Jos Ohisalo saa syksyn puoluekokouksessa jatkoa tehtävälleen, hän pyrkii työskentelemään vihreiden puheenjohtajana marraskuulle saakka.

Puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä kokoontuvat syksyn aikana päättämään siitä, kuka tuuraa Ohisaloa ministerinä ensi keväänä. Puolueen puheenjohtajan sijaisuudesta puolestaan päättää puoluehallitus.

– Maakuntavaalitenttien aikaan olen kuitenkin näillä näkymin harjoittelemassa vanhemmuutta uuden ihmisen kanssa, Ohisalo totesi.

Puheensa päätteeksi ministeri Ohisalo halusi vielä kiittää terveydenhuollon ammattilaisia, joita hän on kohdannut raskautensa aikana.

– Tuki terveydenhuollon ammattilaisilta tässä raskauden aikana on ollut upeaa. Kiitos neuvolat, ultrat, labrat, kiitos hyvinvointivaltio, että mekin uskalsimme unelmoida perheen perustamisesta.

– Kiitos rakas Miika, että kuljemme yhdessä tätä upeaa matkaa, ja kohta kolmestaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?