STM valmistelee kolmatta koronastrategiaa – tällainen ”Hybridistrategia 3.0” tulee olemaan

Pääministeri Sanna Marinin (sd) valtiosihteerin mukaan hallituksen kolmas koronastrategia on tällä hetkellä kirjoitusvaiheessa. Hybridistrategia 3.0 nojautuu edellisiä enemmän rokotekattavuuteen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) valtiosihteeri Henrik Haapajärven mukaan järjestyksessä kolmannen koronastrategian ytimessä olisi rokotekattavuus.

Suomen koronatartuntaluvuissa on näkynyt kuluneen viikon aikana nousua, jota selittävät niin Pietarissa vierailleiden jalkapalloturistien tartunnat kuin juhannuksen vietto.

Tartuntapiikin odotetaan kuitenkin jäävän piikiksi. Tästä syystä hallituksessa ei ole toistaiseksi nähty tarvetta kiristää koronatoimia. Katse on enemmänkin syksyssä.

Kesän kynnyksellä rauhoittunut koronatilanne voi muuttua jo elokuussa, kun koulut alkavat ja suomalaiset palaavat töihin. Vuosi sitten syksyllä tartunnat lähtivät nousuun kesän jälkeen, ja näin voi tapahtua tänäkin vuonna.

Lue lisää: Miltä koronasyksy näyttää? Viimeistään elokuussa on vaarana, että tartunnat lähtevät selvään kasvuun

Syksyä silmällä pitäen sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan koronastrategian kolmatta versiota. Se kulkee työnimellä ”Hybridistrategia 3.0”, ja siihen olisi tarkoitus siirtyä elo-syyskuussa, jahka hallitus on ensin käsitellyt ja hyväksynyt sen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) valtiosihteerin Henrik Haapajärven mukaan kolmas koronastrategia on tällä hetkellä vielä kirjoitusvaiheessa. Strategian sisältö voi myös kesän aikana elää, mikäli koronatilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia.

Ilta-Sanomat pyysi Haapajärveä kertomaan pääpiirteittäin, millainen Hybridistrategia 3.0 olisi ja miten se eroaisi hallituksen aiemmista koronastrategioista.

Hallituksen nykyinen koronastrategia on nojannut pääasiassa testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen.

Haapajärven mukaan järjestyksessä kolmannen koronastrategian ytimessä olisi rokotekattavuus. Rokotekattavuutta ei ole luonnollisesti voitu huomioida samalla tavalla aiemmissa strategioissa, sillä tärkeänä pidetty 70 prosentin rajapyykki yli 18-vuotiaiden rokotekattavuudessa ohitettiin Suomessa vasta viime viikon tiistaina.

– Syksyllä rokotekattavuus on noussut yli 70 prosentin myös yli 16-vuotiaiden osalta. Elokuussa tilanne on kohtuullisen hyvä myös toisen rokoteannoksen saaneiden osalta, Haapajärvi sanoo.

– STM:n ajatuksena onkin, että he kirjoittavat uudenlaisen askelluksen nykyisen koronastrategian sijaan, jotta strategia ottaisi huomioon rokotekattavuuden.

Valtiosihteeri Henrik Haapajärvi kertoo kolmannen koronastrategian olevan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön valmistelussa.

Tartuntojen jäljityksellä ja alueellisilla rajoituksilla olisi edelleen roolinsa myös kolmannessa koronastrategiassa. Rokotekattavuuden huomioinen mahdollistaisi kuitenkin sen, ettei ihmisten kontakteja tarvitsisi rajoittaa enää yhtä laajasti kuin esimerkiksi keväällä.

– Hybridistrategia pyrkii siihen, että mikäli tauti nostaa päätään jossain, siihen reagoidaan nopeasti. Tässä väestön rokotekattavuus kuitenkin jo auttaa. Vaikka kontaktit kasvaisivat syksyllä, tartuntaketjut katkeavat rokotekattavuuden myötä tehokkaasti.

Haapajärvi huomauttaa, että joihinkin rajoituksiin kannattaa varautua silti myös syksyllä, jos koronatilanne vaatii.

– Pyrkimys olisi, etteivät rajoitukset olisi enää valtakunnallisia, vaan mahdollisimman alueellisia.

Kuten Haapajärvi totesi, kolmannen koronastrategian sisältö voi elää muuttuvan koronatilanteen mukana. Pelissä on yhä paljon liikkuvia osia.

Koronatartunnat ovat kääntyneet selvään kasvuun muualla Euroopassa kahden kuukauden laskun jälkeen. WHO on jopa varoittanut uuden korona-aallon tulemisesta, ellei Eurooppa lisää varovaisuutta viruksen suhteen.

Isossa-Britanniassa koronatartuntojen määrä oli laskussa pitkään alkuvuoden hurjan nousun jälkeen. Viime viikkoina on kirjattu jälleen nousevia lukuja, minkä seurauksena koronarajoitusten purkua on jouduttu osassa maata lykkäämään.

Portugalissa mitattiin niin ikään viime torstaina korkeimmat koronaluvut sitten helmikuun puolivälin. Perjantaina maa päätti ottaa askeleen taaksepäin ja palautti ulkonaliikkumiskiellon voimaan.

Haapajärvi sanoo Suomen terveysviranomaisten seuraavan Britannian ja Portugalin tilannetta tarkasti. Yhtä lailla he tarkkailevat sitä, miten tilanne kotimaassa kehittyy koronaviruksen deltamuunnoksen osalta.

– Terveysviranomaiset ovat muistuttaneet meitä siitä, että deltamuunnosta on ollut Suomessa jo jonkin aikaa, jo ennen Pietarin jalkapalloturistien tuloa maahan. Heidän mukaansa muunnoksen kanssa on pärjätty hyvin onnistuneen jäljityksen ansiosta.

Suomessa ylitettiin tärkeänä pidetty 70 prosentin rajapyykki yli 18-vuotiaiden rokotekattavuudessa viikko sitten tiistaina.

Syksyllä kysymyksiä herättää Haapajärven mukaan myös se, kuinka alle 16-vuotiaiden rokotusten kanssa lopulta edetään. Päätöstä heidän rokottamisestaan ei ole vielä tehty, mutta terveysviranomaiset antanevat asiasta arvion alkusyksyn aikana.

Haapajärvi korostaa, että kolmannen koronastrategian valmistelussa päähuomio on silti siinä, että riskiryhmäläiset ja yli 40-vuotiaat ovat saaneet koronarokotteen toisen annoksen.

– Terveysviranomaiset kiinnittävät todennäköisesti enemmän huomiota siihen, ovatko yli 40-vuotiaat saaneet tuplarokotuksen, kuin siihen, kuinka korkea rokotekattavuuden prosentti yli 20-vuotiailla on.

– Tämä on minun veikkaukseni. Vakavan koronavirustaudin vaara koskettaa eniten riskiryhmiä ja vanhempia ihmisiä. Terveysviranomaiset tarkastelevat tässä sitä, mikä sairaala- ja tehohoidon tarve tulee olemaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?