Kantoiko Tytti Yli-Viikari mukanaan Tulipunainen kirjain -romaanista tuttua symbolia? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Paljastuiko Tytti Yli-Viikarin piiloviesti? Asiantuntija: ”Aika dramaattinen tempaus”

Tytti Yli-Viikarilla oli 23. kesäkuuta median edessä mukanaan punainen A-kirjain.

2.7. 19:12

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n keskiviikkona irtisanottu pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on kevään ja kesän mittaan esiintynyt julkisuudessa erinäiset korkeakulttuuriset tuotteet kainalossaan.

Nyt esiin on noussut pohdinta siitä, mitä Yli-Viikari halusi viestittää 23. kesäkuuta mukanaan kantamallaan paperilla, jossa oli punainen A-kirjain.

Yli-Viikari oli tuolloin eduskunnan kansliatoimikunnan kuultavana ja saapui paikalle mukanaan Irja Askolan ja Anja Porion teos Mikä nainen (1985). Yli-Viikari oli selaillut kirjaa tilaisuudessa.

Kun Ilta-Sanomat tuolloin kysyi Yli-Viikarilta, aikooko hän palata ylijohtajan taustavirkaansa VTV:ssä, mikäli hänet irtisanottaisiin pääjohtajan paikalta tai jos hän irtisanoutuisi, hän vastasi Irja Askolan runolla.

– Uraan liittyvään kysymykseen voisin vastata Irja Askolan runon sanoin: Tultaessa tien risteykseen / joku kauhistuu / tieni näyttää päättyvän / toinen havahtuu / sydämestään ilahtuu / maisemat avartuvat / voin valita, Yli-Viikari lausui.

  • Katso video otsikon alla olevasta ruudusta.

Tuoreeltaan vähemmälle huomiolle jäi Yli-Viikarin sinistä kansiota vasten kantama A4-kokoinen paperi, jolle oli tulostettu suuri, tulipunainen A-kirjain.

Verkkouutiset arvioi keskiviikkona, että A-kirjain saattaisi viitata Nathaniel Hawthornen romaaniin Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter). Se on julkaistu vuonna 1850.

Myös Iltalehden haastattelemat asiantuntijat uskovat, että A-kirjain viittaisi nimenomaan Tulipunainen kirjain -romaaniin. Samoin näkee Ilta-Sanomien haastattelema yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtori Aino Mäkikalli Turun yliopistosta.

Tulipunainen kirjain -romaani on Hawthornen kuuluisin teos, jossa kuvaillaan Uuden Englannin puritaanien elämää.

Romaanin pääteemana on häpeä ja sosiaalinen leimaaminen, mutta kirja käsittelee myös muun muassa syntiä sekä yhteisön sääntöjen kirjaimellista noudattamista.

Kirja kertoo Hester Prynne -nimisestä naisesta, joka synnyttää aviottoman tyttären, eikä suostu paljastamaan, kuka lapsen isä on.

– Puritaanisessa 1600-luvun yhteisössä äiti tuomitaan häpeäpuuhun ja samalla kantamaan punaista A-kirjainta rinnassaan merkkinä synnistä ja häpeästä. Kyseessä on merkittävä yhteisön langettama rangaistus yksilön yksityiselämään kuuluvasta teosta. Merkin kantaja on tehnyt aikansa kontekstissa moraalittoman teon, ja tämän johdosta yhteisö hylkää hänet ja lyö häneen leiman: päähenkilö joutuu kantamaan rinnassaan punaista A-merkkiä osoituksena teostaan, Mäkikalli kertoo.

– Päähenkilö ei kuitenkaan koe tehneensä syntiä sikäli, että hän on teon hetkellä luullut olevansa leski. Päähenkilö kuvataan itsevarmana, tyynenä ja kauniina, ja kertomuksen myötä hän on hyväntekijä, köyhien auttaja, ja osoittaa rakkauttaan lapsensa isälle, joka osoittautuu papiksi ja joka synnintuskissaan lopulta paljastaa osuutensa yhteisölle ja kuolee.

Mäkikalli kertoo, että romaanissa on koko ajan kyse siitä, ”miten yhteisö tuomitsee ja leimaa yksilön ja ikään kuin tarvitsee syntipukin alleviivatakseen omaa – mahdollisesti näennäistä – puhdasoppisuuttaan”.

The Scarlett Letter -kirjan kansi.

Englanninkielisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Markku Salmela toteaa Ilta-Sanomille, että mikäli Yli-Viikarin halusi nimenomaan viitata Hawthornen teokseen, kyseessä on ”vahva kommentti”, jonka voi tulkita monella tavalla.

– Toisaalta hän voisi sillä tavalla ilmoittaa olevansa puritaanien pystyttämässä julkisessa häpeäpuussa ja kommentoida siis niin myös tuomitsijoiden ehkä vanhanaikaista mielenlaatua. Toisaalta kirjain on romaanissakin nähty – varsinkin loppua kohti – enemmän kyvykkyyden kuin synnin symbolina. Hän saattaisi siis siten yrittää korostaa myös työnsä arvoa, Salmela pohtii.

– Voi siinä halutessaan nähdä myös feminististä vivahdetta, koska koko romaanin tarina tuomiosta on pitkälti sukupuolisidonnainen.

Salmela kuitenkin huomauttaa, että hänen akateemiset kokemuksensa Hawthornen romaanista ovat usean vuoden takaa.

Mäkikalli ajattelee, että Yli-Viikarin teon voi lukea niin, että katsoja yhdistää Yli-Viikarin Hester Prynnen henkilöhahmoon ja kohtaloon.

– Riippuu toki lukijasta, millaista tulkintaa Hawthornen romaanista haluaa tehdä suhteessa Yli-Viikarin tapaukseen. Yksi tulkintatapa on se, että Yli-Viikari haluaa viestiä, että tässä menee nainen, jonka yhteisö tuomitsee, asettaa häpeäpaaluun ja lyö häpeäleiman tuntematta asian kaikkia puolia. Kirjaimen kantaja ottaa kuitenkin taakan (kirjaimen) kantaakseen tyynesti. Romaanin kertomuksessa Hester Prynne lopulta voittaa yhteisönsä puolelleen, ja A-kirjaimenkin nähdään lopulta viittaavan kyvykkyyteen (engl. able) ja hyväntahtoisuuteen. Yhteisön hylkäämästä tulee yhteisön arvostama, Mäkikalli pohtii.

Tytti Yli-Viikari ja A-kirjain.

Iltalehden haastattelema emeritaprofessori Pirjo Ahokas Turun yliopistosta kuvaili Yli-Viikarin A-kirjainta ”käsittämättömäksi” valinnaksi. Myös Salmela kummeksuu sitä.

– Aika dramaattinen tempaus joka tapauksessa, ja tulee mieleen, että tuossa ympäristössä myös vähän outo korkeakirjallinen viittaus, Salmela sanoo.

– Siinä mielessä joku voi pitää sitä myös turhamaisena tai oman sivistystason korostamisena.

8. huhtikuuta Yli-Viikari kantoi mukanaan Plutarkhoksen kirjaa Mielen tyyneydestä, jossa kerrotaan nimensä mukaisesti mielen tyyneydestä sekä vihan hallinnasta ja turhasta uteliaisuudesta.

Lue lisää: Huomasitko kirjan VTV:stä sivuun pistetyn Tytti Yli-Viikarin kädessä? Tällainen on Mielen tyyneys -teos

Pitkän linjan politiikan toimittaja Jorma Melleri arvioi tuolloin Ilta-Sanomille, mitä Yli-Viikari halusi teoksella viestittää.

– Jotain hän haluaa esittää. Hän on ehkä halunnut esittää, että hän pysyy tyynenä tällaisissa myrskyissä, ja että hän lukee vanhoja opetuksia, Melleri pohti tuolloin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?