Joka päivä Helsingin Töölön tapaturma-asemalla hoidetaan jotakuta sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta.
– Sanotaan, että yhdestä kolmeen sähköpotkulaudalla kolaroinutta potilasta tulee meille joka päivä, ortopedi ja ylilääkäri Kaisa Virtanen Töölön tapaturma-asemalta Helsingistä sanoo.
Yleensä kyse on 20–30-vuotiaasta nuoresta, jolla on erilaisia murtumia ylä- ja alaraajoissa tai jopa kasvoissa.
Kyseessä on uusi potilastyyppi, jota ei juuri tavattu sairaaloissa ennen sähköpotkulautojen yleistymistä. Pelkästään Töölön tapaturma-asemalla hoidetaan kesän aikana karkeasti arvioituna noin 200 sähköpotkulaudalla loukkaantunutta potilasta.
Kyse on merkittävästä lisästä entisten onnettomuuksien päälle.
– Kaikki hoidetaan, ja kyllä niistä selvitään, mutta on se merkittävä määrä entisten päälle, Virtanen sanoo.
Sähköpotkulautailijat eivät yleensä käytä kypärää ja vauhti on ajopelillä riittävä synnyttämään äkkipysäyksen tullen huomattavat vammat.
– On sääriluun murtumia ja lonkkamurtumia, Virtanen sanoo.
Jäljet näkyvät myös yläraajoissa ja käsissä, joilla on otettu törmäystä vastaan. Myös kasvoihin kohdistuneita luunmurtumia on sähköpotkulautailijoilta hoidettu. Surullisimpia tapauksia ovat olleet eriaseteiset aivovammat, joilta niiltäkään ei ole vältytty.
Kun sähköpotkulaudat yleistyivät 2019, tilannetta pahensi ravintoloiden yöaukiolo. Aamuyön tunteita hoitoon tuli humalassa sähköpotkulaudalla kaatuneita.
– Ravintoloiden aukiolorajoitusten ansiosta näitä tapauksia on nyt vähemmän, Virtanen sanoo.
Ihmisten liikkumistarpeen näkökulmasta sähköpotkulaudat eivät ole kaikkein ensisijaisimpia liikkumisvälineitä.
– Herää kysymys, onko niiden vauhti tarpeettoman kova? Jos nopeus laskisi vaikka lähemmäksi kymmentä kilometriä tunnissa, olisi liikemäärän vähentymisellä selkeä vaikutus syntyvien vammojen vakavuuteen. Iso vauhti - iso vamma ja pieni vauhti - pieni vamma, niin se menee, Virtanen sanoo.