Mansikkapellon laidalla tapahtui peltikolari, joka veti vakuutusyhtiön ymmälleen – sitten Transporterin takapuskurista löytyi yllätys - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mansikka­pellon laidalla tapahtui pelti­kolari, joka veti vakuutus­yhtiön ymmälleen – sitten Transporterin taka­puskurista löytyi yllätys

Savolaisen mansikkapellon reunalla tapahtui elokuussa 2017 peltikolari, jonka puiminen oikeudessa johti mittaviin kuluihin.

18.6. 19:00

Marjanpoimijana työskennellyt henkilö siirsi mansikkatilan vajaat 20 vuotta vanhaa Nissan Vanette -pakettiautoa muutamia metrejä. Liukkaalla ja sateisella peltotiellä auto lähti luisuun ja törmäsi tien reunassa mansikkalastissa olleen Transporterin perään. Vauhti törmäyshetkellä oli vahinkoilmoituksen mukaan lähes olematon.

Kesken kiireisen sesongin mansikkatilan edustaja ei vahinkoilmoitusta tehnyt, vaan se tehtiin poimintakiireiden tauottua reilua kuukautta myöhemmin. Autot olivat vakuutettuna samassa vakuutusyhtiössä, ja Transporterin osalta korvauksia haettiin Nissanin liikennevakuutuksesta.

Paikallinen korjaamo kuvasi vauriot ja lähetti vakuutusyhtiöön kuvia kolariautosta sekä korjauksista kustannusarvion. Alustavan laskelmaan mukaan paikallaan seisseen VW Transporterin takapuskurin ja molempien takaovien korjaaminen tulisi maksamaan lähes 3 500 euroa.

Vakuutustutkija ei kuitenkaan uskonut vaurioiden syntyneen vahinkoilmoituksen mukaisessa onnettomuudessa yhdellä kertaa. Epäilyksiä herätti erityisesti se, että perään ajetun auton takaovet olivat molemmat vahingoittuneet, mutta takaovien keskellä ei ollut merkkejä kolarista. Vastaavasti Transporteriin törmänneen Nissanin vauriot olivat sen verran suuria, että niitä ei olisi voinut vakuutustutkijan mukaan syntyä hiljaisella vauhdilla ajettaessa.

Vakuutustutkija kävi tutkimassa autoa paikan päällä joulukuussa 2017, mutta yhtiön kanta ei muuttunut. Vakuutusyhtiöön tyytymätön toimitusjohtaja tilasi myöhemmin paikalle puolueettoman tavarantarkastajan onnettomuusautoja tutkimaan.

Vakuutustutkija oli paikalla tammikuussa 2018, kun tavarantarkastaja syynäsi autoja. Tässä vaiheessa vakuutustutkija havaitsi yllättäen, että perään ajetussa autossa vauriot olivat lisääntyneet vahinkotarkastuksen jälkeen. Transporterin takapuskuriin oli ilmestynyt sininen maalijälki ja myös rekisterikilven kehyksen jälki oli ilmestynyt peräänajettuun autoon.

Tavarantarkastajan lausunnon mukaan kolari oli voinut tapahtua kerrotulla tavalla, mutta ajoneuvojen vauriot eivät täsmänneet kerrottuun. Asiantuntijan lausunnon mukaan vaikutti siltä, että Transporterilla oli peruutettu kahteen otteeseen päin jotain, tai auton takaosaan oli törmätty vähintään kaksi kertaa.

Transporterin takapuskuri olisi tehtyjen havaintojen mukaan peräänajossa voinut vahingoittua, mutta senkään korjaamiseen menevää 800 euroa vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan. Yhtiö katsoi marjafirman edustajan antaneen vääriä tietoja vahinkojen synnystä.

Asia eteni marjayhtiön nostamana Pohjois-Savon käräjäoikeuteen, joka tuoreessa ratkaisussaan katsoo, että vakuutuksenottaja on toiminut asiassa vilpillisesti vakuutussopimuslain 72 § tarkoittamalla tavalla. Oikeuden mielestä kantaja ei esittänyt riittävän luotettavaa selvitystä siitä, että kaikki autossa olleet vahingot olisivat syntyneet ilmoitetussa vahinkotapahtumassa. Oikeus piti mahdollisena myös sitä, että osa vaurioista on syntynyt onnettomuuden jälkeen.

Koska kanteen nostaneen marjayhtiön edustaja oli toiminut vilpillisesti, niin vakuutusyhtiö oli oikeutettu epäämään kantajalta vakuutuskorvauksen. Yhtiö velvoitettiin maksamaan myös vakuutusyhtiön 19 870 euron oikeudenkäyntikulut. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?