Pihaan muuttanut käki teki perheen elämästä sietämätöntä –  Ville, 45, laskee saaneensa 120 000 elinvuotta lisää - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Pihaan muuttanut käki teki perheen elämästä sietämätöntä –  Ville, 45, laskee saaneensa 120 000 elinvuotta lisää

Kukkuu.

18.6. 6:15

15. toukokuuta se alkoi.

Käki oli ilmestynyt Villen, 45, näköpiiriin, puunlatvaan noin sadan metrin päähän talon pihasta.

Alkuinnostus oli suuri. Ville ryntäsi järjestelmäkameran kanssa ottamaan siitä kuvia.

– Hätyytin lapsetkin sisältä, että tulkaa katsomaan, täällä on käki puussa. Sanoin, että ette tule välttämättä koskaan uudestaan näkemään käkeä.

Tästä se lähti.

Vähänpä Ville tiesi.

Seuraavana päivänä käki tuli lähemmäs. Se asettui pihan reunalla oleviin puihin.

– Kollegat alkoivat Teamsissa ihmetellä, mikä ääni sieltä kuuluu.

Käki kukkui.

– Se huusi käytännössä auringon noususta auringon laskuun.

Välimatka kuitenkin pysyi vielä jotenkuten siedettävänä. Seuraavalla viikolla käki tuli pihaan.

Lähestyy.

– Ensin se tuli istumaan siihen koirien aitauksen reunalle ja huusi siinä. Se kuului todella hyvin sisälle seinien läpi.

– Siitä se pikkuhiljaa lähestyi ja lähestyi, ja lapsilla alkoi palaa hermot, kun se huusi iltaisin heidän ikkunansa takana männyssä.

Lapset alkoivat miettiä, mitä käelle voisi tehdä. He yrittivät hätistää sitä pois pihasta. Samaa yrittivät perheen koirat.

– Mutta vartin päästä se tuli aina takaisin ja jatkoi huutamista.

Lopulta käki tuli aivan olohuoneen ikkunan alle. Siinä se istui ja huusi. Pilasi jääkiekkomatsin katsomisen.

– Se tuijotti ikkunasta sisälle ja kukkui siinä, jolloin se ääni on jo aika selkeä, Ville muistelee piinaavia päiviä.

Ikkunan takana pilaamassa lätkämatsia.

Käki jäi pihaan. Se toljotti sisään keittiön ikkunasta. Istui lasten keinun päällä. Ja kukkui.

Kukkuminen jatkui pahimmillaan 14 tuntia päivässä yhteen putkeen.

Lopulta käki ei enää edes väistänyt pihassa liikkuvia koiria ja ihmisiä, vaan katseli talon asukkaiden tekemisiä tyynenä vierestä.

Käki ei enää häivy, vaikka menee itse ulos.

Noin kaksi viikkoa jatkuneen piinan jälkeen käki yllättäen häipyi pois pihasta. Se siirtyi parisataa metriä kauemmas, ja välillä sitä ei ole näkynyt eikä kuulunut lainkaan.

Ville kertoo, että kollegat etäyhteyksien päässä olivat jo tottuneet kuuntelemaan käen loputonta kukkumista. Hän itse oli helpottunut erityisesti siitä, että nyt sai taas nukkua rauhassa öisin.

Viime viikonloppuna lintu kuitenkin palasi. Se huusi yhtenä yönä yhtä soittoa kello 02–04 lasten ikkunan alla. Kärsivällisyys alkoi jo olla koetuksella.

– Lapset kyselivät, voisiko sen hävittää lopullisesti.

Käki on kuitenkin rauhoitettu, joten radikaaleihin toimenpiteisiin ei ryhdytty.

Tällä kertaa huutoa jatkui onneksi vain yhden yön. Sen jälkeen käki on taas pysynyt kauempana.

Iltahuuto lasten ikkunoiden vieressä.

Monella suomalaisella käen kukunta yhdistyy seesteiseen, ihanaan kesäiltaan. Tyyni järvi, lämmin sää. Ehkä makkaraa paistumassa nuotiossa.

Keski-Uudellamaalla pienellä paikkakunnalla asuvan Villen korvissa käen ääni on kuitenkin nyt kaikkea muuta kuin rauhoittava.

Käen kukkumisesta on myös perinteisesti laskettu jäljellä olevia elinvuosia. Niitä onkin kertynyt.

– Minä olen nyt laskujeni mukaan menossa jossain 120 000 vuodessa, Ville kertoo.

Pihan uudesta asukista on perheen kesken puhuttu yleensä ihan vain käkenä ja välillä ”terroristina”.

– Ja on siihen saatettu joskus liittää jotain kirosanoja eteen.

Tuijottaa keittiön ikkunoita ja huutaa.

Viikonloppuna lapset olivat katkerina muistelleet sitä päivää, kun isä oli pyytänyt tulla ulos katsomaan harvinaista lintua.

Syytä siihen, miksi se päätti jämähtää perheen pihaan, ei tiedetä.

– Olen jutellut muutaman ornitologituttavan kanssa tästä, ja he ovat sanoneet, että on hyvin epätyypillistä käytöstä, että käki tulee pihapiiriin.

Eräs ornitologi oli arvellut, että kyseessä saattaa olla nuori käki.

Uroskäki kukkuu, jotta se saisi houkuteltua naaraita paikalle. Käet eivät huolehdi eivätkä haudo omia poikasiaan, vaan ne munivat muiden lintulajien pesiin.

Ville uskookin, että puolet pihapiirin lintupesistä on nyt täynnä käenpoikasia.

– Ex-vaimo myös esitti teorian, että käki on minuun ihastunut ja haikailee pesäpaikkaa koronaparrassani.

– Mutta kiistän kaikki tällaiset suhdehuhut.

Käki on nyt luultavasti häipynyt siksi, että on saanut hoidettua keväiset velvollisuutensa.

Ville on välillä raportoinut Twitterissä käen puuhista, ja ihmiset internetissä ovatkin kyselleet häneltä sen kuulumisia. Myös lähipiiri on ollut linnun elämästä kiinnostunut.

Ville puolestaan toivoo, että käki pysyy nyt poissa.

– Toivotaan, että hän on löytänyt onnensa jostain.

– Ei kaivata.

Kaiken kaikkiaan tapaus sai Villen perheineen odottamana ensi kevättä pelonsekaisin tuntein.

– Jos käki on nyt löytänyt hyvän reviirin, niin onko se siinä ensi keväänäkin huutamassa?

– Kauhulla odotan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?