Korona kunnittain: Suomessa todettu 29 uutta tapausta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa todettu 29 uutta korona­virus­tartuntaa – katso oman kuntasi tilanne

Yhteensä koronavirustartuntoja on nyt raportoitu 93 850.

14.6. 11:40 | Päivitetty 14.6. 13:22

Suomessa on todettu 29 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Eilen uusia koronatapauksia raportoitiin 47 ja lauantaina 114.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 1 297 tartuntaa, mikä on 1 057 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 93 850.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut reilut 2,8 miljoonaa ihmistä eli 51 prosenttia Suomen väestöstä, kertoo THL.

Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä lähes 14 000:lla.

Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt hieman yli 13 prosenttia, mikä tarkoittaa lähes 726 000:tta ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa vajaalla 2 900:lla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?