Noin parivuotias lapsi istui kerrostalon katolla Rovaniemellä – kukaan ei tiedä miten hän sinne päätyi

Mysteeriksi jää, miten lapsi oli päässyt katolle.

Rovaniemellä ohikulkija hätkähti illalla näkyä kerrostalon katolla. Valtakadulla pieni lapsi oli jotenkin onnistunut kiipeämän kolmikerroksisen talon katolle.

Lapsi oli katolla yksinään.

Ohikulkija ilmoitti asiasta hätäkeskukseen kello 21. Lapin pelastuslaitos oli nopeasti paikalla.

– Onhan tuo tilanteena äärimmäisen vaarallinen, mitä tahansa olisi voinut sattua, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Yksi palomiehistä kiipesi katolle ja sai lapsen kiinni. Lapsi oli palomiesten arvion mukaan parin vuoden ikäinen.

Tilanne rauhoittui. Seuraavaksi puomitikasauto toi lapsen ja palomiehen katolta alas.

Arvoitukseksi jää, miten lapsi oli onnistunut pääsemään katolle aikuisilta huomaamatta.

– Meidän näkökulmastamme tilanne käynnistyi siitä, että hän on katolla ja sieltä alas mieluummin turvallisesti. Siinä onnistuttiin. Kiitos sen, että meidän ensimmäinen yksikkömme oli äärettömän nopeasti kohteessa, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Puhutaan ykkösminuuteista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?