Uutuuskirja väittää: Kyllikki Saaren henkirikos oli harkittu murha

Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan Kyllikki Saarella oli salattu elämä, josta hirvittävin puoli paljastui vasta rippipapin kuulusteluissa.

2.6.2021 6:45

Kyllikki Saarella oli salattu elämä. Näin sanoo historioitsija Teemu Keskisarja, joka on kirjoittanut Suomen tunnetuimmasta murhamysteeristä kirjan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia (WSOY). Keskisarja kävi läpi koko esitutkinta-aineiston ja perehtyi myös tutkintalinjoihin ja epäiltyjen elämänkaariin.

– Aika monella ihmisellä on salattuja elämiä, suljettuja lokeroita. Kyllikillä niitä oli kuitenkin ihmeellisen paljon. Pahimmat lokerot paljastuivat vasta hänen kuolemansa jälkeen 1956. Kyllikille ehti sattua ja tapahtua paljon viimeisen elinvuotensa aikana rippikoulusta kuolemaan. Hän sulki ne sydämeensä. Kyllikki oli hyvin salaperäinen ihminen, ehkä vähän aliarvioitukin. Hänellä oli hoksottimia ja tietynlaista sisua, Keskisarja sanoo.

Mielikuva hyvin ystävällisestä ja miellyttävän näköisestä nuoresta naisesta, joka ei tehnyt kenellekään pahaa eikä puhunut kenestäkään pahaa, on Keskisarjan mukaan totta.

Rippikuvassa näkyy vakavailmeinen Kyllikki Saari.

– Kyllikki oli hiljainen ja vähän syrjään vetäytyvä. Hänellä oli kuitenkin puolenkymmentä tosi ystävää eikä hän ollut uskovaisuudessakaan mikään kummajainen.

Se hirvittävin osa Kyllikin elämää oli joutuminen oman rippipapin seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

– Se oli aivan uskomaton ja irvokas juttu. Kokonaiskuvan törkeys oli tyrmistys itselleni. Tapahtumia oli melkein vaikea lukea. Hyväksikäyttöä oli useita kertoja, Keskisarja sanoo.

Rippipappi omasi voimakkaan saalistusvietin. Hänellä oli suhde kotiapulaisen kanssa. Sama apulainen antoi papille alibin murhayöksi.

Pappi tuomittiin myöhemmin Kihniössä tapahtuneesta seksuaalirikoksesta. Vasta sen paljastuttua papin vaimoa kuulusteltiin myös.

Keskisarjan mukaan papin ”kielletyt hedelmät olivat nuoria ja aina vain nuorempia” ja papilla oli ”pakkomielle neitsyistä”.

Historioitsija Teemu Keskisarja Kyllikki Saaren suohaudalla yhdessä apulaistensa Eeva Tammen ja Kaisa Kauton kanssa.

Kirjassa Keskisarja pitää ”pinnallisena” sitä, miten papin liikkeet tutkittiin.

”Aikalukko vaikutti murtumattomalta. Merikarvialta Isojoelle ja takaisin, pitkälti toistasataa kilometriä noin klo 20–09 oli mahdottomuus jalkamiehelle ja äärirajatapaus pyörämiehelle. Muttei automiehelle”, Keskisarja kirjoittaa ja kertoo, että pappi oli tutuille ja puolitutuille merikarvialaisille kertonut ajaneensa autoa Afrikassa.

”Miksi sekään ei tullut ilmi jo vuonna 1953? No kun poliisi ei kysynyt”, Keskisarja kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että pappi oli ainoa ihminen, jolla on mahdollisuus saada Kyllikkiin puhelimitse yhteys lauantaina, kun kirkkoherranvirastosta pystyi toiseen soittamaan.

Kyllikin kirjettä rippipapille hyväksikäytön jälkeen Keskisarja pitää ”salauhmakkaana”.

– Kun kirjoitat kirkkoherranvirastoon Merikarvialle, missä asuu kolmilapsinen perhe, vaimo ja vähintään 1-2 työntekijää, ei voi kirjoittaa mitään suorasukaista. On todennäköistä, että pappia ennen kirjeen lukee joku muu eikä ole sitä paitsi mitään erityistä tarvettakaan kirjoittaa. Puhumalla tuommoiset asiat selviää eikä kirjoittamalla. Tulkitsen kirjeen niin, että se oli vähän salauhmainen, mitä menit tekemään, haluaisin jonkun selityksen, Keskisarja sanoo.

Kuka Kyllikki Saaren murhasi ja miksi 17. toukokuuta 1953?

– Tiedän Kyllikki Saaren murhasta enemmän kuin kukaan elossa oleva ihminen, mutta minä en tiedä samaa kuin jumala ja historioitsijalle ei sovi jumalan rooli.

Kyllikki Saari murhattiin 65 vuotta sitten.

Hän pitää todennäköisimpinä sitä, ettei Kyllikin murha ollut satunnainen seksuaalirikos tai ahdistelu, joka lähti käsistä.

– Kyllikki on tappamalla tapettu. Se oli harkittu murha. Harkitseminen selittää sitä haudan taituruutta ja polkupyörän kätkemistä. On melkein mahdotonta, että jos tulee tappaneeksi tien poskessa jonkun, että keksii samantien kädet hurmeessa ja kohmeessa tuollaisen hautauksen. Hautaus on pitänyt etukäteen miettiä ja ehkä palata myöhemmin paikalle peittämään jälkiä, Keskisarja sanoo.

Hän epäilee, että Kyllikki pelkäsi 17.5.1953 puolittain sovittua, ehkä peruttuakin tapaamista.

Kyllikki on tappamalla tapettu.

– Tästä epämääräisestä pelosta johtuen hän empi hartaustilaisuuteen lähtemistä. Koska hän oli tavallaan lupautunut tapaamiseen, hän ei siksi ottanut yösijoja, vaikka hänelle niitä tarjottiin.

Mikä oli näreen merkitys?

– Se on mysteerin ihmeellisimpiä klassikoita. En jaksa uskoa, että se oli merkki, koska kengät olivat kuitenkin melko näkösällä. Uskon, että se on naamioimistarkoituksella siihen huolella tökätty. En jaksa myöskään uskoa, että se olisi seksuaalirikollisen toteemi.

Ilmakuvaa Kyllikki Saaren suohaudalta.

Näre oli katkaistu tuoreena. Kyllikin kuolemasta oli Keskisarjan mukaan täytynyt kulua kuusi viikkoa tai kauemminkin, muuten ei selittynyt Kyllikin vatsanpeitteiden läpäisy. Asian varmistamiseksi ruumishuoneessa tehtiin vertailukokeet oikeilla ruumiilla.

Poliisin haukkuminen on Keskisarjan mukaan yksi osa Kyllikki Saaren murhan myyttiä.

– Siihen todellakin oli perusteita. Ne virheet olivat uskomattomia jo sen ajan mittapuulla. Rikostutkimusoppaissa sanottiin, että jos rikospaikalla teet mokan, se moka ei ole mitenkään korjattavissa. Kuulusteluja voi aina tehdä uusiksi, mutta jos sotkette rikospaikan, se oli sitten siinä. Tämä sotkeminen tehtiin vielä kolmeen kertaan, polkupyörä, kengät ja suohauta. Joka kerta samantien muussattiin todistusaineisto.

Keskisarjan mukaan pelkästään polkupyörä olisi voinut ratkaista mysteerin.

– Tiedemiehet olisivat voineet vesikasveista nähdä, milloin se oli pudotettu. Siellä oli kuitenkin valtavat resurssit, maan terävimmät päät. Etsinnöissä oli suuri vaiva, mutta mitään suunnitelmaa sen varalle ei ollut, jos jotain sattuisi löytymään. Vapaaehtoisia oli pakko käyttää. Jotenkin ne ohjeet olisi pitänyt miettiä etukäteen, että jos hauta löytyy, älkää nyt herranjumala menkö sinne tömistelemään. Poliisitutkinta meni tosi pahasti metsään.

Kyllikki Saaren suohauta.

Kyllikki Saaren murha olisi Keskisarjan mukaan selvinnyt nykyaikaisilla, mutta myös vanhanaikaisilla menetelmillä alta aikayksikön, jos alkuvaiheen tutkimukset olisi tehty kunnolla.

Tutkimuksen loppumetreillä Keskisarjalle selvisi, että hänellä oli vielä poliisin mustaamia sivuja, joiden sisältöä hän ei tiennyt.

– Ihmettelin, miksi juuri tästä on nimismiehen ja löytäjien puheita salattu mustaamalla. Sieltä paljastui yksityiskohta, mitä on salattu pisimpään, 68 vuotta. Kyllikin oikeassa kädessä oli harmaa villasormikas.

Ruumiin haurauden takia nimismies Sipilälle jäi Keskisarjan mukaan ”käsi käteen”.

”Rikospoliisi oli ymmällään: uhri ilman kenkiä, sukkia ja pikkuhousuja, muttei paljain käsin”, Keskisarja kirjoittaa.

– Sormikas säilyi kädessä, mutta kello ei. Tämä tuli minulle aivan loppumetreillä puun takaa ja yhä mietin sen merkitystä, Keskisarja sanoo.

Yksi Kyllikki Saaren murhatutkinnan päälinjoista on ollut niin kutsuttu ojankaivajalinja. Sen yhteydessä kuultiin noin 150 ihmistä.

Poliisin epäillyksi joutui äitinsä ja veljensä kanssa asustellut sekatyömies Vihtori, 35, jolla oli tilillään naisten hätyyttelyjä. Naisonnea hänelle ei ollut kertynyt, vaan naiset pitivät Vihtorin mukaan häntä ala-arvoisena.

Suohauta sijaitsee muutaman kilometrin päässä Isojoen keskustasta.

Kesken kuulustelujen Vihtori joutui mielisairaalaan. Poliisi toivoi, että hoidossa Vihtori olisi tunnustanut. Sellaista hän ei koskaan tehnyt, vaikka hänelle annettiin hoidon aikana sähkösokkejakin.

– Käännekohta omissa linjoissa oli, kun pääsin Vikin mielentilatutkimukseen. Mietin, voiko tällainen henkilö yksin tai edes apurin kanssa tehdä näin monimutkaisen henkirikoksen eikä tunnusta koskaan. Minusta 1950-luvun lausunnot Vikistä eivät natsaa murhaajaprofiiliin.

– Olen tutkinut rikoshistoriaa paljon. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, että jos uhri on satunnainen, se vainaja melkein aina jätetään niille sijoilleen. Ei sen kätkemiseen ole mitään psykologista syytä tai käytännöllistä, mutta tuttua, joka harkiten tapetaan, sitä lyödään naamaan ja sen ruumis kätketään, jos ei käytännön syistä niin siksi, että se jotenkin hälventää sen teon takaraivosta. Tämä on minun mielestäni aika tärkeä asia Kyllikin murhasta puhuttaessa.

Kyllikki Saari lähti Kortteenkylän kansakoulussa järjestetystä hengellisestä tilaisuudesta kohti kotiaan. Hän ei koskaan päässyt perille.

Mikään maastossakaan ei Keskisarjan mukaan ”järkevästi viittaa” Vihtoriin tai hänen lankomieheensä Arvoon.

– Se oli niin vilkas maantie, miksi kukaan ei nähnyt Vikkiä ja Arvoa menomatkalla, jos ne menivät sinne ojalle dokaamaan. Eihän heillä menomatkalla olisi ollut mitään syytä rämpiä kosteassa metsässä ja piiloutua ohikulkijoilta, Keskisarja huomauttaa.

Lähisukulaiset antoivat molemmille miehille alibit murhayön ajaksi.

– Kukaan alibin antaneista lähisukulaisista ei ollut lähelläkään murtumista, Keskisarja painottaa.

Keskisarjan mukaan Vihtori oli ihminen, joka olisi tekonsa tunnustanut, jos sellaisen hirmutyön olisi tehnyt. Sarjahätyyttelijä Vihtori ei Keskisarjan mukaan ”näyttänyt viattomalta karitsalta vaan pässiltä, jolta puuttui juonikkuutta ja sinniä tähän rikokseen”.

Ylilääkärin ensivaikutelma Vihtorista oli ”siivo, vähän yksinkertainen maalainen”.

Vihtorin ”humalaluonnetta” tutkittiin sairaalassa kokeella. Keskisarja kirjoittaa, kuinka Vikki ”sai puolessa tunnissa nauttia 150 millilitraa spiritus fortista”. Hänestä tuli riemastunut, puhelias, ystävällinen ja laulavainen, joka esitti ratsuväen ylistyslauluja ja tanssi.

Tärkein havainto kokeessa oli se, ettei Vihtori ”käyttäytynyt humalassakaan sen väkivaltaisemmin ja hyökkäävämmin kuin juopuneitten yleiseen tapaan kuuluupi”. Krapulassakin mies oli kipeä, mutta ”sopuisa”.

Vihtori sai Mustasaaren mielisairaalasta ”ihmisen paperit”.

”Ylilääkäri ei leimannut häntä Kyllikki Saaren surmaajaksi, päinvastoin”, Keskisarja kirjoittaa.

Hän huomauttaa, ettei Vihtori kertaakaan kuulustelussa sanonut: Minä tapoin Kyllikki Saaren.

”Ei sinne päinkään. Ei vaikka verenmakuun päässeet kuulustelijat kiristivät psykologista peukaloruuvia.”

Vihtori ei kertaakaan kuulustelussa sanonut: Minä tapoin Kyllikki Saaren.

Niuvanniemen sairaalan erikoislääkäri Kaisa Roiha toteaa kirjassa, ettei Vihtori antanut mitään validia viitettä syyllisyydestään.

”Aiempien käyttäytymiskuvausten perusteella hän tuntui henkilöltä, joka hölöttäisi vaikeat asiat ulos. Mielentilatutkimuksessa näin ei tapahtunut, vaikka hän oli jopa maanisen impulsiivisessa ja estottomassa tilassa ja humalassakin”, Roiha analysoi kirjassa.

Hänen mukaansa Vihtori ei profiloitunut ainakaan kylmäksi psykopaatiksi.

”Hän kärsi traumoistaan ja tunsi hyvän ja pahan tai oikean ja väärän eron”, Roiha summaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?