Malmin nestekaasuvuotoa poltetaan edelleen – operaatio aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Malmin neste­kaasu­vuotoa poltetaan edelleen – operaatio aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle

Suuren, 15 000 litran kaasusäiliön annetaan polttaa itsensä loppuun.

31.5. 3:03 | Päivitetty 31.5. 10:59

Helsingissä Malmin lentoaseman läheisen Tattarinharjun teollisuusalueen sammutustyöt jatkuvat edelleen. Erään yrityksen suuri maanalainen nestekaasusäiliö on vuotanut, ja kaasu on palanut koko yön.

Paikalla oli runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä yöllä.

Tältä palopaikalla näytti maanantaina aamupäivällä.

Alueella on käynnissä hallittu loppuunpoltto.

Päivystävän palomestarin Sami Lappalaisen mukaan kaasupalon annetaan polttaa itsensä loppuun ja pelastuslaitos tekee alueella kahdella vesitykillä vesivalelua, jolla jäähdytetään ympäristöä ja yritetään estää palon leviämistä.

Puoli seitsemältä aamulla Lappalainen kertoi, että alue on vielä eristetty ja kaasu palaa edelleen.

– Se on maaperään imeytynyt, ja se todennäköisesti siitä vielä palaa. Siellä on alueella liikenne-estettä, ja poliisi ja pelastuslaitos ohjaavat liikennettä, Lappalainen kertoo.

Helsingin pelastuslaitos kertoi Twitterissä kymmeneltä aamupäivällä, että Takoraudantie on edelleen suljettu.

– Malmilla yhä liikenneruuhkaa. Poliisi ja pelastuslaitos ohjaavat liikennettä. Tattariharjuntiellä yksi kaista käytössä Takoraudantin kohdalla. Takoraudantie suljettu liikenteeltä. Valuraudankujan pääty eristetty vaara-alueena, poliisi tiedottaa.

Aamutuimaan Lappalainen ei vielä osannut arvioida, kauanko tilanne tulee kestämään.

– En tiedä yhtään, paljonko ainetta on imeytynyt maahan. Tämä kestää niin kauan kuin se maasto palaa ja säiliö päästään tarkastamaan.

Kaasupalosta syntyi näyttävä useamman metrin korkuinen liekki.

Lappalaisen mukaan kyseessä on suuri, 15 000 litran kaasusäiliö.

– Nestekaasu höyrystyy ja palaa pois, joten tässä tulee varmaankin vielä menemään aikaa, Lappalainen ilmoitti aiemmin yöllä.

Ilta-Sanomien paikan päällä olleen kuvaajan mukaan poltossa syntyi näyttävä, yli kymmenen metrin korkuinen liekki.

Vuodon syystä pelastuslaitoksella ei vielä ole tietoa, sillä asiantuntijat eivät ole päässeet tutkimaan, miten kaasu tulee säiliöstä maan pinnalle.

Kaasuvuodosta ei ole vaaraa ihmisille ja alue on eristetty noin 100 metrin matkalta.

Helsingin pelastuslaitos sai ilmoituksen vaarallisen aineen onnettomuudesta hieman kello 21 jälkeen sunnuntaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?