Jyrki Lehtolan kolumni: Keski-ikäisten miesten aika on vihdoin ohi! - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jyrki Lehtolan kolumni: Keski-ikäisten miesten aika on vihdoin ohi!

On raikasta argumentointia, kun kykenee sanomaan ”Ok Boomer!” tai ”Setämies!”, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

28.5. 8:00

On korkea aika ottaa seuraavat asiat itsestäänselvyyksinä ja merkkinä pohjoisen maan kurkottautumisesta kohti kulttuurin kansainvälisiä korkeuksia:

Yliherkkyys on luonteenpiirteistä jaloin.

Äänekäs yliherkkyys omia tunteita kohtaan on arvokkainta, mihin ihminen kykenee.

On raikasta argumentointia, kun kykenee sanomaan ”Ok Boomer!” tai ”Setämies!”.

Taideteoksen arvotuksessa ei tulisi olla merkitystä taiteilijan iällä, rodulla, sukupuolella tai seksuaalisella suuntautumisella paitsi a) omallani ja b) vanhemmilla heteromiehillä, koska ne ovat vanhempia heteromiehiä.

Kaikki muut ovat väärässä, koska koen asiat niin.

Hetken oli pelko, että taistolaismuistot ja sivistyspyrkimykseen liittyvä suhteellisuudentaju olisivat estäneet Suomen kulttuurielämän modernisoitumista, mutta vihdoin näyttää valoisammalta sillä tavalla kuin synkkä itseensä käpertynyt sielu hohkaa valoa.

Kansallisteatteri loukkasi hämärästi eli syvästi kaikkia, kun siellä joku käsitti väärällä tavalla sen, mitä sana ”trans” voi tarkoittaa tai jotain.

Teatterikoululaiset hahmottivat maailmaa niin kuin ne aina hahmottavat päättämällä, että heidän oma kokemuksensa on universaalisti kiinnostavampi kuin kasa klassikkotekstejä, jotka eivät anna samaa tunnetta kuin oma tunne omasta tunteesta.

Valkoiset miehet olivat tehneet suomalaista rap-musiikkia valkoisen miehen näkökulmasta, minkä seurauksena valkoiset miehet syöksyivät mediaan ruoskimaan itseään.

Suurin ongelma on ollut kirjallisuudessa, josta pitkään puuttui se suuri hetki, kun hapen puute aiheuttaa ihanan sekavan olotilan, mutta nyt sielläkin rynnitään itkien ja huutaen kohti nykyaikaa.

 Suurin ongelma on ollut kirjallisuudessa, josta pitkään puuttui se suuri hetki, kun hapen puute aiheuttaa ihanan sekavan olotilan, mutta nyt sielläkin rynnitään itkien ja huutaen kohti nykyaikaa.

Anarkistiyrittäjä Suvi Auviselta ilmestyi juuri Suvi Auvisesta kertova kirja, johon viikko sitten kriitikko suhtautui Hesarissa myötämielisesti. Myötämielisyyden seassa oli kuitenkin muutama kriittinen huomio, ja siksi oli ymmärrettävää, että Suvi Auvinen ja Twitter hajosivat raivoon.

HS-kriitikon suuri ongelma Twitterin mukaan oli se, että hän on vanheneva hetero, joka ei ole saanut kylliksi seksiä toisin kuin keski-ikää lähestyvä Suvi Auvinen, joka kutsuu itseään ”nuoreksi naiseksi”, ja siksi kuusikymppisten miesten ”mielipidetyrannian aika on ohi”.

Se oli kauniin tulehtunut oppitunti siitä, miten nykyään tulee keskustella: roolittaa itsensä yrittäjä-konsultti-vaikuttajana uhriksi sekä altavastaajaksi, ja jos joku kehtaa kritisoida, kyse on alaspäin lyömisestä ja pienemmän kiusaamisesta.

Ajat ovat vihdoin muuttumassa kirjallisuudessakin terveemmiksi.

Kustannusyhtiö Tammeen on jo palkattu ”sensitiivisyyslukijoita” huolehtimaan, että väärät sanat eivät enää koskaan ole seuranamme.

Muiden kustantamoiden olisi syytä boikotoinnin uhalla seurata perässä, jotta lopussa kaikki voisivat itkeä itsensä edessä.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?