Kommentti: Piileekö suomalaisessa hevos­maailmassa vaiettu hyväksi­käyttö­ongelma?

Ovatko hevostalleilla paljastuneet hyväksikäyttötapaukset vain jäävuoren huippu? kysyy Ilta-Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja Niko Ranta.

Hevosmaailmasta on kantautunut viime aikoina useita ikäviä uutisia. Kuvituskuva.

25.5.2021 17:54

Turun Sanomat uutisoi tiistaina naantalilaisella hevostallilla tapahtuneista kaltoinkohteluista. Lehden mukaan erilaisten tekojen kohteiksi olisi joutunut kymmeniä 12–20-vuotiaita tyttöjä ja naisia.

Turun Sanomien mukaan toiminta olisi pysynyt salassa kymmenen vuoden ajan, koska tytöt ja heidän läheisensä olisi peloteltu hiljaisiksi.

Nyt asia on poliisitutkinnassa. Tallikiinteistön omistava yhdistys väitti välittömästi jutun julkaisun jälkeen, että juttu koostui ”törkeistä valheista”. Myöhemmin yhdistys ilmoitti lopettaneensa kaiken yhteistyön tallin kanssa. TS:n tavoittaman, tallikiinteistöllä toimivan pariskunnan miesosapuoli on tehnyt väitteistä rikosilmoituksen.

Hevosmaailmasta on kantautunut viime aikoina useita ikäviä uutisia.

Kirjoitin vastikään uutisen, jonka mukaan tallinomistaja tuomittiin 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lähestymiskiellon rikkomisesta.

Tuomittu tallinomistaja, tässä tapauksessa nainen, oli lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä teinitytön kanssa. Teinityttö kävi ratsastamassa naisen tallilla, ja naisesta oli tulossa jopa tytön sijaisvanhempi. Hanke kuitenkin kariutui, kun tytön isoäiti näki lapsenlapsensa oudot Facebook-kirjoittelut, ja rikosvyyhti paljastui.

Ensi kuussa alkaa puolestaan oikeudenkäynti pitkään alalla ollutta ravimiestä vastaan.

IS:n tietojen mukaan epäiltyjen rikosten uhreiksi joutui kolme hevostyttöä, jotka kävivät miehen tallilla. Jokaisen tytön kohdalla epäilty seksuaalirikos kesti usean vuoden ajan.

Epäillyt seksuaalirikokset tapahtuivat 2000-luvulla ja 2010-luvulla.

Jokunen vuosi sitten uutisoitiin huippuratsastajasta, joka tuomittiin vuosien vankeuteen hänen käytettyään seksuaalisesti hyväkseen kahta 15-vuotiasta ja yhtä 14-vuotiasta teinityttöä. Rikokset tapahtuivat ratsastustoiminnan yhteydessä.

Ovatko nämä vain yksittäisiä tapauksia vai piileekö hevosmaailmassa laajempikin, vaiettu hyväksikäyttöongelma?

Se on hyvä kysymys, joka on pakko nostaa esille. Olen kuullut esimerkiksi huhuja, joiden mukaan joissakin piireissä kehuskellaan, kuinka heillä on ollut ”parhaimmat ja timmeimmät tallitytöt”.

Hevosurheilu-lehti teki myös pari vuotta sitten kyselyn, jonka tulokset hätkähdyttivät. Kyselyyn vastasi 463 ravi- ja ratsastusurheilun toimijaa. Heistä liki 63 prosenttia kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää hevosalalla.

Kyselyn mukaan häirintä talleilla ja valmennuksessa on johtanut jopa harrastuksen tai ammatin vaihtoon. Yleisimmillään häirintä on seksististä vihjailua ja vitsailua. Seuraavaksi yleisimpänä mainitaan asiaton koskettelu, takapuolelle läpyttely ja taputtelu, kouriminen sekä kähmiminen.

Useimmat kyselyyn vastanneista eivät ole uskaltaneet viedä asiaa eteenpäin esimerkiksi poliisille.

– Useimmat meistä olivat nuoria ja heikkoja, joten pelko huonoon valoon joutumisesta sai sietämään jatkuvaa ”ystävällistä” halailua ja korvaan huohottamista, eräs kyselyyn vastanneista kertoi.

Myös muutamat IS:n haastattelemat entiset heppatytöt ovat nähneet hevosharrastuksen nurjan puolen. Yksi kertoo, että hevosten kuljettajat ja omistajat arvostelivat koko ajan hänen ulkonäköään.

– Arvosteltiin sitä, miltä kenenkin takamus näyttää ratsastushousuissa ja läpsittiin takamukselle. Viheltelyä ja ”huumorilla” heitettyjä ehdotuksia sateli jatkuvalla syötöllä.

Toinen kertoo tajunneensa vasta aikuisiällä, millainen ilmapiiri tallilla oikeasti oli.

– Tallin omistaja tykkäsi tissutella. Suusta suuhun kiersi tieto, että miehen kanssa ei kannata joutua yhtaikaa karsinaan, koska hän taputtelee mielellään takapuolelle.

Hyväksikäyttö on monelle uhrille väistämättä arka aihe. Mutta puhumalla kokemastaan voi auttaa muita uhreja ja tuoda mahdollisen ongelman laajemmankin yleisön tietoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?