Suomen koronatilanne muuttui huonommaksi – Husin Mäkijärvi löytää yhden syyn

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo, että koronarajoituksia ei pidä ainakaan keventää.

19.5.2021 13:11 | Päivitetty 19.5.2021 13:40

Suomen koronatilanne kääntyi huonompaa suuntaan. Noin kaksi kuukautta jatkunut koronatartuntojen vähentyminen on siis pysähtynyt ja ensimmäisen kerran kääntynyt uudelleen kasvuun.

Asiantuntija arvioi, mistä tilanne johtuu.

– Syynä lienee vappu ja sen jälkeen ihmisten kevyempi suhtautuminen rajoituksiin ja suosituksiin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo.

  • Jutun yläpuolella olevalla videolla pääministeri Sanna Marin ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho väittelevät Suomen koronatoimista Ilta-Sanomien tiistaisessa kuntavaalitentissä.

Hän sanoo, että ihmiset liikkuvat ja tapaavat toisiaan enemmän ja maskin käyttö näyttää vähentyneen.

Mäkijärven mukaan Intian virusmuunnoksen osuus ei ole vielä selvillä, sillä analyysit kestävät 1–2 viikkoa.

– Rajoituksia ei pidä ainakaan keventää, mutta ennen kaikkea niitä pitää ja kannattaa edelleen noudattaa, Mäkijärvi sanoo.

Mäkijärven mukaan tietotekniset ongelmat alkuviikon raportoinnissa selittävät osittain tämän päivän huippulukeman.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek puolestaan muistuttaa, että yhden rokoteannoksen saaminen ei vie tartunnan vaaraa kokonaan pois.

– Tärkeää olisi nyt muistaa, että yhden rokoteannoksen saaminen antaa jo hyvää suojaa taudilta, mutta se ei vie koronavirustartunnan vaaraa kokonaan pois, eli kertaalleen rokotettu voi edelleen infektoituessaan tartuttaa virusta eteenpäin.

– Maskin käyttö ja muiden rajoitusten noudattaminen on siksi yhä tärkeää, hän sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi tiistaina, että viimeisen 14 päivän seurantajakson aikana eli 2.–15.5. verrattuna edelliseen 14 päivän seurantajaksoon eli 18.4.–1.5. alueellinen ilmaantuvuus on kasvanut 10:llä alueella verrattuna edelliseen 14 päivään. Alueita on yhteensä 21.

Ilmaantuvuus laski tai pysyi samana 11:n sairaanhoitopiirin alueella.

Yli 100 uutta tapausta on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla.

Entinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin toimitusjohtaja ja nykyinen kansanedustaja Aki Lindén (sd) kertoi huolestaan Twitter-tilillään.

– Kaksi kuukautta jatkunut koronatartuntojen vähentyminen on pysähtynyt ja ensimmäisen kerran kääntynyt uudelleen kasvuun. Kahden viikon ilmaantuvuusluku per 100 000 asukasta 49,9 —> 51,9. ”Korona on kohta voitettu”-huuma on ollut liian voimakas, Lindén kirjoitti.

Juttuun on lisätty THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin lausunto tilanteesta 19.5.2021 kello 13.40.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?