Teemu Keskisarjan kolumni: Suomi oli 1800-luvulla itsenäisempi kuin nyt - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Teemu Keskisarjan kolumni: Suomi oli 1800-luvulla itsenäisempi kuin nyt

Suhteemme EU:hun tulehtuu pikkuhiljaa niin kuin aikoinaan Venäjään, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.

18.5. 8:00

Suomessa oli 1800-luvulla moni asia retuperällä, mutta se ei johtunut itsemääräämisen puutteesta.

Taloudessa, lainsäädännössä ja kulttuurissa suuriruhtinaskunta oli itsenäisempi kuin EU:n jäsenvaltio.

Keisarikunnasta ei vyörynyt yhteisvastuuta saati ”elvytyspaketteja”. Suomalaiset vastasivat itse markkansa metallikannasta ja kadon jälkeen pankkiiri Rothschildilta saamansa hätärahoituksen siemenviljasta. Venäjän kestämätön finanssipolitiikka ei mennyt Suomen vähäväkisen veronmaksajan piikkiin.

Suomalaiset olivat kirkkaasti nettosaajia. Vielä silloinkin, kun Suomi nousi teollisuuden pikkujättiläiseksi ja emämaata vauraammaksi.

Yhteismarkkinat ja sopivat tullirajat olivat Suomelle jymyetu. Vienti veti itään eikä tökkinyt länteenkään. Rahvas puputti huokeaa venäläistä tuontiviljaa.

Hengenelämä oli rutiköyhää aineellisesti, mutta kirjat, taulut ja laulut tuskin huonompia kuin 2020-luvulla. Venäjään kuuluminen ei pidätellyt läntisiäkään vaikutteita. Sensuuri tarkoitti vain sitä, että sanomalehdissä ei kannattanut kirota majesteettia ja pyhimpiä instituutioita. Sananvapauskinat olivat harvinaisempia kuin nykyisin.

Venäjän yleisvaltakunnallisen lainsäädännön määrä vastasi ehkä miljoonasosaa EU:n direktiivien johdoksista. Suomen säätyvaltiopäivät poistivat ruoskimisen rikoslaista tai säätivät elinkeinovapauden, kun parhaaksi näkivät. Pietarin tiellä oli byrokratiaa, mutta ministerivaltiosihteerimme saavuttivat kelpo neuvottelutuloksia.

 Kauhukseni huomaan potevani russofiliaa.

Venäjän valta oli vakaa. Hallitsijanvakuutukset ja alamaisten valat pätivät melkein sata vuotta. Kirjaimellisemmin kuin EU:n ”perussopimukset”.

Venäjässä oli valuvikoja, mutta eivät ne Suomea tärvelleet. Venäjä-kriittisiä oli aatelissa, papistossa, porvaristossa ja talonpojissa vain salavihkainen vähemmistö.

Maahan- ja maastamuutto soljuivat hyvin. Suomen liikaväestö purkautui Pietariin ja Amerikkaan. Tilalle lappasi länsieurooppalaisia huippuosaajia ja Venäjältäkin hyödyllistä tai harmitonta porukkaa.

Kauhukseni huomaan potevani russofiliaa. No, se hellittää, kun muistan, miten loru loppui. Venäjä hölmösti rupesi venäläistämään, yhdenmukaistamaan ja sortamaan. Siitä syystä Suomen virkamiehet, kulttuuriväki ja työkansakin kääntyivät venäläisvastaisiksi äkkipäätä ja äkkijyrkästi.

Talousmiehillä kesti kauimmin tajuta. Kuvitteellinen kysely Suomen liike-elämässä vuonna 1916: Kannattaako pyrkiä eroon keisarikunnasta? Moni olisi vastannut: Ei herrajumala, sinne menee koko vientimme nyt ja rauhanaikanakin muhkein siivu. Jääkärivärväreiden itsenäisyysvouhastelu ja sosiaalidemokraattien populistinen kiihotus tsaarinvaltaa vastaan aiheuttavat Suomelle ennenkuulumatonta mainehaittaa.

Näin ajatelleet olivat tavallaan oikeassa. Samoin myöntyvyyssuunnan poliitikot siinä näkemyksessään, että pieni kansa voi uhmata imperiumia korkeintaan yhdellä ainutlaatuisella, riskaabelilla kohtalonhetkellä, jonka koittamisesta ei ole mitään takeita.

Kirjoittaja on historioitsija.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?