Suomessa on tänään todettu 280 uutta korona­tartuntaa ja kolme uutta kuoleman­tapausta – katso oman kuntasi tilanne - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomessa on tänään todettu 280 uutta korona­tartuntaa ja kolme uutta kuoleman­tapausta – katso oman kuntasi tilanne

Viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu 2 876 tartuntaa, mikä on 667 vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

12.5. 12:30 | Päivitetty 12.5. 13:48

Suomessa on tänään raportoitu 280 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Eilen uusia tartuntoja raportoitiin 124. Viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu 2 876 tartuntaa, mikä on 667 vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Uusia koronaan liittyviä kuolemia on ilmoitettu kolme. Yhteensä niitä on nyt 930. Erikoissairaanhoidon osastoilla on yhteensä 66 potilasta (+2 eiliseen verrattuna), perusterveydenhuollon osastoilla on yhteensä 24 potilasta (+0) ja teho-osastoilla yhteensä 24 potilasta (-2).

Suomessa on toistaiseksi todettu 25 Intian koronavirusmuunnoksen aiheuttamaa tartuntaa, THL kertoo. THL:n mukaan kaikki tapaukset liittyvät matkailuun joko suoraan tai jatkotartunnan kautta.

THL kertoo, että Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt Intian muunnoksen ja sen jatkolinjat huolestuttavien koronavirusmuunnosten listalle. Aiemmin Intian variantti oli luokiteltu tehostettuun seurantaan, mutta WHO päätti muuttaa luokittelua, koska virusmuunnoksen tartuttavuuden on arvioitu lisääntyneen.

Juttua korjattu 12.5.2021 kello 13.48. Toisin kuin jutun otsikossa aiemmin luki, uusia kuolemantapauksia on todettu kolme, ei kaksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?