Tämä on Suomen koronatilanne nyt – katso torstain tiedot - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tämä on Suomen korona­tilanne nyt – katso torstain tiedot

Suomessa todettiin 280 uutta koronatartuntaa torstaina. Maailmalla koronaviruspandemia ei ole ohi. Nepalissa ja Intiassa tilanne vain pahenee.

6.5. 21:39

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL kertoi torstaina, että Suomessa oli todettu 280 uutta koronatartuntaa. Näistä 42 oli todettu Helsingissä, 27 Espoossa ja 25 Vantaalla.

Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 3 020, mikä on 1 383 vähemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku koko maassa viimeisen kahden viikon ajalta sataatuhatta asukasta kohti on 54.

Suomessa on todettu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema. Sairaalahoidossa on 127 potilasta, joista 27 tehohoidossa.

Tartuntoja tulee nyt eri paikoista

Koronatartuntoja saadaan Suomessa yhä enenevissä määrin kodin ulkopuolella tapahtuvien sosiaalisten kontaktien kautta. Tartunnanlähteissä ”muut sosiaaliset kontaktit” ovat nyt lähes tasoissa kuin ”sama talous”.

– Tämä kertoo tavallaan siitä, että silloin hyvin korkean ilmaantuvuuden aikana perheisiin pesiytyneet tartuntaketjut alkavat olla ohi, mutta uusia tapauksia tulee, STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi tänään järjestetyssä THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa.

Näissä ammateissa eniten tartuntoja

Tietyissä ammateissa koronavirustartuntoja on ollut muita enemmän. Keväällä yli 1 000 tartuntaa oli pääkaupunkiseudun sanomalehtien jakajilla ja läheteillä.

Seuraavaksi suurimmat ammattiryhmät olivat rakennustyöntekijät ja koti-, hotelli- ja toimistosiivoojat. Myös myyjillä ja kauppiailla oli muita enemmän tartuntoja.

Suomi lähettää koronatukea Intiaan, Afganistaniin, Libanoniin ja Nigeriin

Suomi lähettää koronapandemian kurittamille Intialle, Afganistanille, Libanonille ja Nigerille apua kolmellamiljoonalla eurolla. Ulkoministeriön mukaan summalla tuetaan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) hätäapuvetoomusta.

Intialle osoitettu tukisumma on miljoona euroa. Muut kolme maata saavat kukin vajaat 500 000 euroa. Tämän lisäksi SPR antaa materiaaliapua.

– Koronaviruspandemia jatkuu vakavana ympäri maailman ja koettelee erityisen pahasti jo ennestään hauraassa asemassa olevia valtioita. IFRC:n vetoomuksen kautta tukea annetaan erityisesti terveyssektoreille, koronaviruspandemian sosioekonomisten vaikutusten lieventämiseen sekä koronavirusrokotusten käytännön toteutukseen, kuten rokotteiden kuljetuksiin ja rokotusten järjestämiseen sekä niitä koskevan tiedon jakamiseen, ministeriö kertoo tiedotteessa.

– On tärkeää osoittaa solidaarisuutta niille maille, joita koronaviruspandemia on koetellut kaikista pahiten. Koronaviruksen voittaminen kaikkialla maailmassa on myös Suomen etu. Tukemalla Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälistä liikettä vastaamme tehokkaasti koronavirustilanteeseen vaikeimmissakin olosuhteissa, jatkaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd).

Ulkoministeriö kertoo, että IFRC:n on vedonnut 2,3 miljardin euron saamiseksi. Summasta on tällä hetkellä koossa noin 1,59 miljardia euroa.

Intia ja Nepal valtavissa vaikeuksissa

Intian pohjoisessa naapurissa Nepalissa kytee koronakatastrofi, joka uhkaa muistuttaa sen etelänaapurin tilannetta: koronavirustartunnat ovat hurjassa nousussa ja sairaalat ylikuormittuneita. Nepalin pääministeri on pyytänyt apua muilta valtioilta, CNN uutisoi.

– Se, mitä Intiassa tapahtuu, antaa kauhistuttavaa esimakua Nepalin tulevaisuudesta, jos emme saa hallintaan tätä viimeisintä tartuntapiikkiä, joka vaatii yhä enemmän henkiä joka minuutti, Nepalin Punaisen Ristin edustaja Netra Prasad Timsina kuvaili tilannetta lausunnossa.

Miten käy rokotteiden patenttien?

Ehdotus koronarokotteiden patenteista luopumisesta ajautui torstaina hienoiseen vastatuuleen, kun sekä Saksan hallitus että lääkejätti Pfizerin toimitusjohtaja viestittivät, etteivät kannata Yhdysvaltojen ajatusta.

Pfizerin toimitusjohtajan Albert Bourlan mukaan patenteista luopumista parempi keino koronarokotteiden saatavuuden parantamiseen olisi rokotteiden tuotannon tehostaminen nykyisissä tehtaissa.

Patenttien vastustajien leiriin sen sijaan liittyi Venäjän presidentti Vladimir Putin, joka sanoi pitävänsä ideaa hyvänä.

Yhdysvaltain kauppaedustaja Katherine Tai perusteli oikeuksista luopumista sillä, että koronapandemian tapainen täysin poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia toimia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?