HS: Keskusrikospoliisi on tutkinut al-Holista palanneita naisia epäiltyinä ihmiskaupasta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

HS: Keskusrikospoliisi on tutkinut al-Holista palanneita naisia epäiltyinä ihmiskaupasta

Keskusrikospoliisin mukaan tutkinnoista toinen on jo lopetettu ja toinen saataneen valmiiksi kesäkuun aikana.

Al-holin leiri vuonna 2019.

4.5. 18:01

Helsingin Sanomat kertoo, että keskusrikospoliisi (krp) on tutkinut kahta Syyrian al-Holin leiriltä palannutta naista epäiltynä ihmiskaupasta. Toinen esitutkinnoista on lopetettu näytön puuttumisen takia, mutta toisen tutkinta on edelleen kesken. Tutkinnanjohtaja Sanna Springare keskusrikospoliisista kertoi HS:lle arvioivansa, että toinen tutkinta saadaan valmiiksi kesäkuun aikana.

Tutkinta liittyi siihen, veivätkö naiset lapsia Syyriaan tietoisina siitä, että alue on terroristisen järjestön hallinnassa. Lapset olivat pieniä ja siksi riippuvaisia äidistään.

Ihmiskaupasta voidaan rikoslain mukaan tuomita henkilö, joka kuljettaa alle 18-vuotiaan ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.

Jo päättyneessä tutkinnassa poliisi kuuli kahta vanhinta lasta epäillyn rikoksen uhreina, ja äitiä rikoksesta epäiltynä. Poliisin mukaan kuulusteluista ei käynyt ilmi, että olisi syytä epäillä ihmiskaupparikoksesta. Poliisi lopetti tutkinnan, sillä ei muillakaan tiedonhankintakeinoilla näyttöä ihmiskaupasta ei saatu.

– Lapset ovat osaksi olleet huonoissa ja ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa Syyriassa, mutta (äiti) on pitänyt heistä huolta. Viitteitä lapsisotilastoiminnasta ja seksuaalisista hyväksikäytöistä ei ole tullut esille, sanotaan poliisin päätöksessä.

Nainen, jota koskeva tutkinta on jo lopetettu, on Helsingin Sanomien mukaan päässyt leiriltä pois omin päin ja saapunut Suomeen useamman lapsen kanssa viime vuonna.

Al-Holista Suomeen on tällä hetkellä palannut kuusi naista. Al-Holille ja läheiselle al-Roj’n leirillä on edelleen ainakin viisi naista, joiden arvellaan olevan niin radikalisoituneita, että he eivät halua palata Suomeen.

HS:n mukaan keskusrikospoliisilla on edelleen käynnissä kaikkia suomalaisia al-Holin leirillä asuneita naisia koskeva esiselvitys terrorismirikoksista. Joulukuussa Suomi kotiutti leiriltä kaksi aikuista al-Holin leirillä asunutta naista sekä heidän lapsensa. Suomi on myös kotiuttanut leiriltä kaksi orpolasta, ja leiriltä on omin avuin paennut neljä naista lapsineen. Lisäksi ulkoministeriön virkamiehet ovat hakeneet alueelta naisia ja lapsia pois.

Krp:n rikostarkastaja Mika Ihaksinen kertoi HS:lle, että kyseessä ei ole rikostutkinta, vaan selvitys siitä, onko syytä epäillä, että naiset olisivat syyllistyneet terrorismirikoksiin alueella. Varsinaisen rikostutkinnan krp aloittaa valtakunnansyyttäjäntoimiston määräyksestä, jos rikosepäilyn kynnys ylittyy.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?