Covid-19-tautiin sairastuneiden tehohoitoajat lyhentyneet – tehohoitojaksojen keskimääräinen pituus 11 vuorokautta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Covid-19-tautiin sairastuneiden tehohoitoajat lyhentyneet – tehohoitojaksojen keskimääräinen pituus 11 vuorokautta

Suomessa on mukaan hoidettu teho-osastoilla yhteensä 767 covid-19-positiiviseksi varmistettua henkilöä.

Koronapotilaiden hoitoa teho-osastolla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa keväällä 2021.

2.5. 6:49

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri julkaisi koronan tehohoidon raportin. Tilannekuvaraportti esittää ydintietoja covid-19-potilaiden hoidosta suomalaisilla teho-osastoilla. Raportti julkaistiin keskiviikkona 28.4.2021.

Raportti kertoo, että Suomessa on 27.4.2021 mennessä kirjattujen tietojen mukaan hoidettu teho-osastoilla yhteensä 767 covid-19-positiiviseksi varmistettua henkilöä. Näistä potilaista 358 eli 47 % on tullut hoitoon vuoden 2021 puolella.

Menehtyneillä pitkäaikaissairauksia

Raportin mukaan menehtyneillä on ollut pitkäaikaissairauksia useammin kuin eloon jääneillä, mutta menehtyneistäkin 40 % on ollut vailla pitkäaikaissairauksia.

Ylipainoisten osuus suurempi kuin yleisväestössä

Covid-19-tehohoitopotilaissa ylipainoisten osuus on suurempi kuin suomalaisessa yleisväestössä. Potilaista 86 %:lla on ollut BMI eli painoindeksi yli 25 , 52 %:lla yli 30 ja 27 %:lla yli 35.

Hoitojaksoista 71 %:ssa on tarvittu hengityslaitehoitoa. Vatsa-asentohoitoa, jota käytetään vaikean happeutumishäiriön hoidossa, on tarvittu 36 %:ssa hoitojaksoista.

Suonensisäistä verenkierron tukilääkitystä on tarvittu 59 %:ssa ja munuaisten korvaushoitoa eli dialyysihoitoa 6 %:ssa.

Tehohoitojaksojen keskimääräinen pituus 11 vuorokautta

Päättyneiden tehohoitojaksojen keskimääräinen pituus on ollut 11 vrk. Hoitoajan mediaani on ollut 8 vrk, kvartiiliväli 4-15 vrk. Puolella potilaista tehohoitoaika on siis ollut lyhyempi kuin 8 vrk, puolella tätä pidempi; neljänneksellä potilaista hoitoaika on ollut lyhyempi kuin 4 vrk, neljänneksellä pidempi kuin 15 vrk.

Syksystä lähtien tehohoitoajat ovat olleet lyhyempiä kuin epidemian ensimmäisen aallon aikana. Covid-19-potilaiden kuolleisuus on iästä riippuvainen.

Raportin tiedot perustuvat suomalaisen tehohoidon vertaisarviointihankkeen, Suomen Tehohoitokonsortion tietoihin (vertaisarvioinnin raportoinnin tuottaa BM-ICU-palvelu, TietoEvry) ja Kansallisen tehohoidon koordinoivan toimiston sairaaloilta kokoamiin tietoihin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?