THL: Suomessa 208 uutta koronatartuntaa, myös Intian virusmuunnosta havaittu - Kotimaa - Ilta-Sanomat

THL: Suomessa 208 uutta koronatartuntaa, myös Intian virus­muunnosta havaittu

Koronakatsauksen hetki hetkeltä -seuranta löytyy artikkelin lopusta.

29.4. 7:35 | Päivitetty 29.4. 11:00

Intian koronavirusmuunnosta on löytynyt Suomessa kolmesta maaliskuussa otetusta näytteestä. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Otto Helve tiedotustilaisuudessa torstaina.

Hänen mukaansa on mahdollista, että muunnoksen tartuttavuus on jonkin verran aiempaa korkeampi. Ei ole näyttöä siitä, että muunnos pystyisi kiertämään rokotteen antamaa suojaa.

THL kertoi myös, että Suomessa on raportoitu 208 uutta koronavirustartuntaa. Uusien koronatartuntojen määrä ollut jo viikkoja selvässä laskussa. Ilmaantuvuus laskee kaikissa ikäryhmissä.

Voit lukea tekstimuotoisen seurannan tilaisuudesta alta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?