Juho teki nuorena elämänsä virheen – elinaikaa oli jäljellä ehkä puoli vuotta, kun lääkäri esitti käänteen­tekevän ehdotuksen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Juho teki nuorena elämänsä virheen – elinaikaa oli jäljellä ehkä puoli vuotta, kun lääkäri esitti käänteen­tekevän ehdotuksen

Kirkkonummella asuva Juho Juutilainen varoittaa auringon ottamisen vaaroista.

Juho Juutilainen kertoo auringon UV-säteilyn vaaroista.­

23.4. 6:27

Auringon UV-säteilyn vaaroja ei pidä vähätellä. Huhtikuussa on ollut muutamia upeita aurinkoisia päiviä. Itse asiassa aurinko paahtaa nyt jo melkoisella voimalla.

– Moni suomalainen ei varmaan ajatelleeksi sitä, että UV-indeksi on nyt jo 3. Tämä tarkoittaa sitä, että auringon korkeuskulma vastaa elokuun lopun eli 20.8. tilannetta, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoi Ilta-Sanomille keskiviikkona.

Kirkkonummella asuva 51-vuotias monialayrittäjä Juho Juutilainen kertoo oman tarinansa.

– Sairastuin vuonna 2004 ihosyöpään. Se hoidettiin yhdellä leikkauksella ja lopputarkastuksessa viiden vuoden kuluttua kaikki olikin hyvin, hän kertoo.

Syyskuussa 2009 hän sairastui uudelleen.

– Siitä alkoi vaikeampi noin kolmen vuoden vaihe, joka on nyt kääntynyt paremmaksi. Kerron tästä, jotta voisin auttaa muita. Jos joku välttää tekemäni virheet, se on hyvä asia.

Juutilainen haluaa varoittaa varsinkin kevätauringon vaaroista.

– Kun me suomalaiset näemme kevätauringon, on luonnollista, että lähdemme innoissamme ulos. Liialliseen auringon ottamiseen meillä vaaleaihoisilla ei ole kuitenkaan varaa. Kuulun itse ihotyyppiin 2, mikä tarkoittaa sitä, että palan yleensä helposti ja rusketun vähän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ilman suojautumista alan punoittaa jo 10 minuutin auringossa olon jälkeen.

Ihotyyppejä on kuusi. Tyyppi yksi on erittäin pisamainen ja helposti palava, tyyppi kuusi on ruskea tai musta ja silloin ihosyöpäriski on alhainen.

Juutilainen kertoo, että lapsuudessaan hän saattoi palaa joka kesä vähintään kerran niin pahasti, että iho kesi isolta alueelta kokonaan pois. Juutilaisen mukaan tällainen lapsena palaminen on vaarallista, sillä saatu auringon UV-säteily keräytyy solumuistiin.

– Olen oppinut kokemuksieni takia, että kannattaa viihtyä varjossa jo keväisin, sillä suojaamaton iho palaa helposti, mikä altistaa ihosyövän uusimiseen.

Juutilainen muistuttaa, että kannattaa suojata kunnolla kasvot, niska ja korvat. Lippalakki ei useimmiten riitä, sillä silloin juuri korvat ja niska jäävät paljaiksi.

– Näin kävi minullekin ja minulle syöpä kehittyi juuri niskaan ja korvien ympärille. Leveälierinen hattu on paras, hän sanoo.

Jos Juutilainen lähtee kevään innoittamana vaikkapa terassille, hän valitsee paikan, missä on kunnon aurinkovarjot. Silmät on suojattava aurinkolaseilla. Aurinkovoiteen suojakertoimen pitää olla vähintään 30 ja mieluiten 50.

Juutilaisen syöpä uusiutui 2009, ja kasvaimet alkoivat levitä räjähdysmäisesti 2012. Syöpäkasvaimia hänelle alkoi ilmaantua ihon alle.

– Pahimmillaan kasvaimia oli 198. Minulla oli tuolloin ehkä noin puoli vuotta elinaikaa.

– Ehdin jo hyvästellä läheiseni. Omat hautajaisetkin olivat jo suunnitteilla. Onneksi silloin tapahtui käänne. Lääkäri kysyi minulta, että haluanko lähteä mukaan kliiniseen lääketutkimukseen. Pääsin mukaan, vaikka kokeilussa oli vaaransa.

Hänellä aloitettiin immunoterapia. Se sujui hyvin.

– Kolmen kuukauden kuluttua suurin osa kasvaimista oli poissa.

Nyt hän on jälleen terve.

Suomessa todetaan vuosittain noin 1 600 melanoomaa. Melanoomien ilmaantuvuus on lisääntynyt vuodesta 2002 lähtien noin 5 prosenttia vuodessa.

Kaikista syövistä nimenomaan melanoomat ja suolistosyövät ovat voimakkaimmin lisääntyviä.

Nykyään Juutilainen saa elämäänsä merkitystä kertomalla kokemuksistaan. Hän arveleekin, että nuoremmat sukupolvet ovat viisaampia kuin hänen oma sukupolvensa.

– Suojautumisesta on tullut suomalaisille arkipäivää, mutta keväisin aurinkorasva saattaa silti joiltakin meistä unohtua.

Artikkelia varten on haastateltu myös Suomen Syöpäyhdistys ry:n terveysosaston johtajaa Juha Heinoa.

Ihosyövän vaara

+ Ihosyövän vaara on todellinen myös Suomessa, vaikka aurinko ei täällä paahdakaan yhtä kuumasti kuin etelän lämpimissä maissa.

+ Ihosyöpä johtuu lähes aina auringon UV-säteilystä.

+ Jopa 95 prosenttia ihosyövistä voidaan estää, jos auringolta suojaudutaan oikein.

+ Vetäydy varjoon.

+ Suojaudu vaatteilla ja käytä hattua.

+ Käytän aurinkovoidetta.

+ Suojaan silmät aurinkolaseilla

+ Vältä kesäisin auringossa oleskelua kello 11–15 välisenä aikana.

Lähde: Syöpäjärjestöt

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?